Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Hyvää mättöä Huberissa – mutta riittääkö se?

Ravinteli Huber on unelmaravintola ultimaatum lihansyöjälle. Mekin tykkäämme hyvästä lihasta, mutta. Huber-kokemuksen summaus onkin: ihan kiva, mutta. Näin oli vähän jokaisella ruokailukokemuksen osa-alueella.

Huber on Ravinteli Berthan uusi avaus tamperelaiseen ravintolaelämään. Ravintolan ajatus perustuu aika puhtaasti lihan varaan, joskin kalaa ja kasvistakin on tarjolla. Kyseessä ei ole varsinaisesti perinteinen pihvipaikka, vaan tarjolla on enemmänkin naudan ruhon eri osia, mikä on kiinnostava lähtökohta ravintolalle.

Hans Välimäki on nostanut haastattelussa omasta mielestään Tampereen parhaiksi ravintoloiksi juuri Berthan, Huberin ja Saludin. Bertha ja Salud on näistä jo tullut kokeiltua, joten Huberiin!  Välimäen kanssa emme ole kyllä Saludista samaa mieltä, sen verran monta kertaa sieltä olemme 20 vuoden aikana poistuneet pettyneenä. Ehkäpä isot nimet saavat ankkansa pyydetyllä kypsyysasteella?

Oman annoksensa makuyhtälön saa itse rakentaa

Ravintolan konsepti on se, että asiakas saa valita lihan lajin ja kypsennyksen, kastikkeen ja lisukkeet listalta. Konsepti herättikin keskustelua puolesta ja vastaan. Saman firman Bertha-ravintolan menuhan toimii niin, että saat listalla luetelluista raaka-aineista tehdyn annoksen eteesi. Eikä Berthan tarjoilija oikein tykännyt valmistustavasta esitetyistä kysymyksistä – ainakaan sillä kertaa kun siellä koetimme päättää valintoja. Berthassa sinulle valitaan valmiiksi miten syöt, saat yllättyä. Samanlainen konsepti on yhden Michelintähden paikassa Vecchia Malcesinessä.

Huberissa joudut tai pääset itse rakentamaan lautasesi. Osin kivaa ja varmaan helpottaa lapsiperheissä säätämistä. ”Voisinko sitten saada kermakastikkeen sijaan juustokastiketta” –keskustelua ei tarvita. Päädyimme kuitenkin siihen, että perinteinen ”chef tietää, mitkä maut soivat annoksessa parhaiten yhteen” –konsepti on meille mieleisempi. Valintaprosessiin kuuluu kuitenkin ajatuksella herkuttelu ja makujen puntarointi.

Raikas tartar aterian paras osa

Alkuun otimme tartarin ja maa-artisokkakeiton. Keitto itsessään maistui hyvältä. Varsinainen juju oli pikkelöity maa-artisokka ja paahdetut miniluumutomaatit kulhon pohjalla, joiden päälle keiton sai itse kaataa. Tummasta väristä päätellen artisokkia ei oltu kuorittu eli mukavan roheaa otetta löytyy.

Tartar oli koko aterian paras annos. Erinomaisen laatuista raakaa häränlihaa sopivilla mausteilla. Tartarissa oli raikas, jopa kylmäsavulohimainen suutuntuma. Päällä rapeana elementtinä paahdettua kuivaa sipulia, tartarin joukossa worchesterhyytelöä, kananmunaa ja pikkelöityä punasipulia. Tasapainoinen, jopa herkkä. Tartar kuuluu pohjoisen Italian keittiöiden klassikoihin ja tämä peittosi useat Piemontessa ja Valpolicellassa maistetut.

Ylikypsät härän ribsit riittivät yllin kyllin kahdelle, jopa ähkyksi asti. 500g naudanribsejä olikin tuossa vaiheessa iltaa pienin tarjolla ollut lihabiitti. Glaseerauskastike oli tehty coca colasta, soijakastikkeesta ja worcesterkastikkeesta sekä itse ravintolassa keitetystä lihaliemestä. Glaseeraus toi muutenkin maukkaaseen lihaan sopivaa makeutta. Ripsi ei ollut ihan ylikypsää, sen verran roseeta löytyi. Maku oli ihan kiva, mutta ei mikään wow-kokemus.

Lisukevalikoima ei ole runsas, mutta riittävä. Päädyimme talon ranskalaisiin, rakuunaporkkanoihin ja naudan ydinluuhun. Ydinluut kiinnittivät huomiota jo saliin tullessa. Niitä loimusi pieni keko grillissä. Ydinluita on yleensä tullut maistettua vain naudan osso bucossa. Niitä näkee harvemmin ihan pelkästään tarjolla. Ydin oli maukasta, suussa sulavaa, mutta ehkä vähän suolaa puuttui.

Lisukkeeksi valitut rakuunaporkkana olivat ihan ok, mutta ei mitään erityistä. Ankan rasvassa paistetut, keittiön itse tekemät ranskalaiset perunat olivat oivallinen lisuke. Itse asiassa kuulosti paremmalta kuin maistui. Mutta ehkä raflaa ei pidä ranskalaisensa perusteella arvioida. Kaprismajoneesi oli toimiva dippi. Ei kyllä niinkään lihalle, vaan perunoille.

Odottelua, odottelua!

Enemmänkin kuin ruoka, ajatuksia herättää ruokajärjestys. Harrastamme kyllä mielellämme kahden-kolmen tunnin päivällisiä. Ehkä sitä on liian piintynyt italialaiseen tapaan syödä pahin nälkä pois jollakin raikkaalla tai ruokahalua herättävällä alkupalalla, jatkaa runsaan täyteläisellä pastalla ja päättää johonkin intensiiviseen, mutta ei runsaaseen lihaisaan makuun: vaikkapa jänispataan (lepre in salmi), kuten vuosia sitten Osteria della Unionessa Barbarescon kotikonnuilla.

Ruokaravintolassa odottaisi, että ruokien välissä olisi jotakin muutakin pureskeltavaa kuin omat kynnet. Leipää, grissiinejä, oliiveja, nachoja? Tai viiniä nautittavaksi. Huberissa suuri osa ajasta meni odotteluun: ravintolassa klo19.30, pääruoka pöydässä klo 21.15. Naapuripöytä näytti täyttävän tyhjiä hetkiä tilaamalla olutta.  Tästä päästäänkin ehkä onnettomimpaan kohtaan iltaa. Ruokajuoma saapui pöytään tunnin odottelun jälkeen. Oma vika kenties, ettei sitä olutta ymmärtänyt tilata odotteluun? Pyysimme viinilistan ja hetken äimistelimme taas konseptia. Tarjolla oli talon tempranilloa laseittain ja viinipulloja 75 eurosta ylöspäin. Koetimme saada tilattua ison lasillisen talon viiniä, mutta hitaalla menestyksellä. Lauantai-iltana on tietysti täyttä ja kiirettä, mutta mieluummin viipyilisi sen viini ja ruoan äärellä.…

Talon tempranillo oli ihan ok viini, Alkon hintahaarukassa kuitenkin alle kympin viini, ainakin maultaan eli ei varsinaisesti tuonut lisäarvoa lihalle.

Viinilistaan oli valikoitu paljonkin klassisia herkkuja. Ehkä tyhjien hetkien täytteeksi olisi kannattanut tilata pullo Chateauneuf-du-Papé, 104 € pullo. Varmasti hyvää, kuitenkin lihaviini, eli olisi saattanut joutua tilaamaan vielä toisenkin varsinaiselle pihville. Hyviä lihaviinejä löytyisi myös halvemmasta 40-60 euron kategoriasta. Toivoisi, että sellaisia mahtuisi pihviravintolan listalle mukaan, jolloin ei joutuisi valitsemaan oluen ja talon viinin välillä.Viski ja konjakkilistakin näyttivät runsailta, mutta ei ehkä kuitenkaan alku- ja pääruuan välissä.

Rakennetaanko ruokailukokemusta vai syöntimättöä, niin kuin sattumalta paikalla ollut ystäväni summasi. Tarjoilijat olivat ystävällisiä ja asiantuntevia ja kertoivat mielellään listan vaihtoehdoista. Huomiota sai vaan välillä hakea turhankin kauan.

Huberia voi suositella isommille porukoille, joilla on aikaa tapettavana, pitävät yksinkertaisesti lihasta ja viihtyvät oluen äärellä.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.