Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Suomalaistunut ravintola Lyon

Kotikeittiössä on kroatialaista tryffeliöljyä.

Kotikeittiössä on kroatialaista tryffeliöljyä.

Ravintola Lyon on saanut Michelin –suosituksen, ei siis tähtiä, mutta ruokaa rakastavien rengasliikkeen mielestä mainitsemisen arvoinen paikka.

Sali toimii, tarjoilijat ovat ystävällisiä, nopeita, huomaavaisia. Tila on tyylikäs, rauhallinen, sopiva viihtyisään ruokailuun. Lista vaikuttaa niukkuudessaan harkitulta. 40 vuotta ranskalaista keittiötä Töölössä. Lupaava lähtokohta.

Keittiö tervehti hummeriliemellä maustetulla mustajuurikeitolla. Pinnalla oli koristeena tryffelivoissa pyöräytettyjä leivänmuruja. Murusia täytyy kokeilla kotona! Itse tervehdys oli hyvää, muttei varsinaisesti ruokahalua herättävää. Keitto ikään kuin vuorasi makunystyrät.

Talon leipä on rapeakuorista ja oikein maistuvaa, tarjoiltiin tryffelivoin kera.  Tarjoilija kierteli kysymystä tryffelin alkuperästä. Voi maistui tryffeliöljylle, mikä lienee sen salaisuus.

Suomalaista kalakeittoa

Alkupaloiksi valitsimme simpukka-kampelakeiton ja kaniinin paistin taikinakuoressa. Kun mukana on simpukkaa ja mustekalaa, keitolta odottaisi enemmän merellistä makua, mutta se maistui perinteiselle suomalaiselle kirkkaalle kalakeitolle.

Suomessa en ole missään saanut niin maukasta lientä kuin Hangonkylän kalasataman kalakeitossa. På Krogen  Hangossa on vierailun arvoinen kalaravintola. Liemen ohje on kuulemma salainen.

Kani wellington kuulosti hauskalta idealta, mutta maistui lämmitetyltä ja ohessa tarjottu viikunahillo oli aivan liian makeaa.

Ankka näyttää olevan ravintoloille varsinainen kompastuskivi. Tarjoilija kierteli tilatessa kysymystä miten ankka on valmistettu ja voiko kypsyysasteeseen vaikuttaa. Annos oli taas niitä ankkoja, jotka oli valmistettu etukäteen ja lämmitettiin tilaajalle. Aikaa olisi kyllä ollut valmistaa ankanrinta alusta pitäen. Ankan lisuke bataattipyree oli maustettu tryffeliöljyllä ja oli lautasen paras makuelämys.

Kalaa voisi pitää toisena onnettomana raaka-aineena, siksi en uskaltanut ottaa forellia (olisikohan ollut oikeasti purotaimenta?). Otin pitkään haudutettua karitsan potkaa, vaikka tiesinkin annoksen liian suureksi.

Lisukkeena tarjottu savoijinkaalipaistos toimi, mutta kaipasin oheen jotain raikasta. Ankanmaksan rasvassa haudutetut Julian perunat eivät maistuneet millekään.

Potka itse oli mureaa ja alussa vielä lämpimänä hyvääkin, mutta jäähtyessä olisi tarvittu jotakin hapokasta kastiketta leikkaamaan lihan rasvaa, josta nyt muodostui suuhun peittävä kalvo. Punaviinikastike tai vaikka olutkastike olisi pelastanut tilanteen. Jonkun kerran itse näitä haudutelleena, nimenomaan punaviinissä, väittäisin onnistuneeni paremmin. Ensimmäisen kerran olen maistanut karitsan potkaa Turussa Ravintola Hermanissa joskus 1990-luvun lopulla. Hermanissa se tehtiin talon omaan olueen. Intensiivinen maku on jättänyt edelleen säilyvän muistijäljen. Liekö Hermania vielä olemassa, päivitykset sivuilla näyttävät kovin vanhoilta.

Viinilistalta arvoimme joko burgundia, beaujolaisia tai medocia. Tarjoilijan suosituksesta päädyimme Burgundin pinot noiriin, mikä toimi yllättävän hyvin myös karitsan kanssa. Giradin viinissä oli hieman kosiskelevan makeita nuotteja ja lisää hapokkuutta olisi voinut toivoa jäähtyvien annosten rasvaa leikkaamaan.

Kokonaisuus jätti vaisun vaikutelman eikä kokonaishinta 181 € vastannut laatua. Ranskalaisuus on liukunut 40 vuoden aikana meidän makuumme liikaa kohti suomalaista. Katselimme haikeasti kulman takana ravintola Villettan ikkunoista sisään: enemmän vastinetta rahalle.

Lyon on hyvällä paikalla Oopperataloa vastapäätä, hotellien vieressä ja saanut paljonkin erilaisia kunniamainintoja. Seinältä löytyi esimerkiksi Suomen gastronomisen seuran Vuoden ravintola-kunniakirja vuodelta 1996. Ehkä tämä kertoo riittävästi: ravintola on jäänyt tuolle vuosikymmenelle.

Kommentointi on suljettu.