Trooppinen sää johti ajatukset intialaisiin makuihin. Jyväbroilerin palat lumpsautettiin marinoitumaan mausteiseen jugurtiin. Aivan kaikkia mausteita ei kaapeista löytynyt, mutta mukavaa intialaista flavoria tuli kuminasta, korianterista, inkivääristä ja chilistä. Jyväbroileri grillattiin vartaissa ja syötiin trooppisen sateen ropistessa grillikatoksen kattoon.
Tässä versiossa on kolme vaihetta: ensin kanapalat marinoidaan mausteisessa jugurtissa, sitten ne grillataan hiilillä, ja lopuksi upotetaan kookosmaitokastikkeeseen. Aloita pilkkomalla kana ja sekoittamalla marinadiaineet. Lihan maustuessa valmistele kastike ja hiillos.
Mughlai kanakorma
- 4 jyväbroilerin rintaleikettä
Poista jyväbroilerin rintaleikkeistä nahka ja luut. Heitä kattilaan, lisää vettä ja keitä vastaisen varalle liemi. Lientä ei siis tarvita tässä ruuassa. Pilko luuton rintafile sopiviksi suupaloiksi, noin 3 cm on hyvä, jolloin ne saa vielä hyvin grillivartaaseen.
Marinadi
- 2 dl kreikkalaista jogurttia
- 1 rkl tomaattipyrettä (tai kourallinen murskattuja ja pannulla paahdettuja kirsikkatomaatteja)
- 1 tl chilijauhetta (tai kaksi murskattua peperonchinoa)
- 1 tl kuminaa jauhettuna
- 1 tl korianterin siemeniä jauhettuna
- 1 tl suolaa
- 1 rkl sitruunamehua
- 1 rkl korianterin lehtiä silputtuna
Sekoita marinadin aineet kulhossa ja hiero maut broileripaloihin. Jätä maustumaan huoneenlämpöön noin tunniksi.
Odotellessa voit keittää kastikkeen ja riisin sekä pistää hiilloksen tulemaan.
Kastike
- 1 tölkki kookosmaitoa
- 1 rkl tomaattipyrettä
- 2 rkl kreikkalaista jogurttia
- 1 tl jauhettua korianterin siementä
- 1 tl chilijauhetta
- 1 tl suolaa
- noin sentin pala raastettua tuoretta inkivääriä
Sekoita nämä kaikki keskenään.
Pannulle tarvitaan lisäksi:
- 3 rkl ruokaöljyä
- 2 valkosipulin kynttä murskattuna
- 3-5 kokonaista vihreää kardemummaa
- 2 rkl sultanarusinoita
- 1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
- puolikas vihreä chili pilkottuna
- 50 g mantelilastuja
Kuumenna öljy pannulla, paista nopeasti kardemummaa ja valkosipulia öljyssä, kunnes maut irtoavat. Lisää kookosmaitoseos ja kiehauta nopeasti. Lisää kastikkeeseen vielä sultanarusinat, tuore korianteri, vihreä chili ja mantelilastut.
Pidä lämpimänä, kunnes on aika koota annos.
Grillaus
Hiillos on valmistunut kananpalojen marinoituessa. Pujota broilerinpalat grillitikkuihin tai vartaisiin ja kypsennä hiilillä noin 15 minuuttia. Jos marinadia jää yli, lisää se kastikkeeseen ja kuumenna vielä uudelleen. Lisää kypsät kanat kastikkeeseen ja tarjoile. Oheen sopii jasminriisi.
Lähes trooppinen helle vaatii kylmää juomaa, joten valkoviini on luonteva valinta. Mausteisten makujen kanssa toimii ainakin gewürstraminer -rypäleistä tehty viini, esimerkiksi Gisselbrecht tai Ermel Ranskan Alcasesta.
– Shehzad Husain, Helppoa ja hyvää intiasta. WSOY 1998.