Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Kakluunissa grillattua taimenta

6 kommenttia

lime-taimen

Villi ja vapaa Näsijärven taimen saa limestä happoa. Omega kolmosta parhaimmillaan.

Näsijärvi ehti antaa kaksikiloisen taimenen ennen kuin verkot oli pakko nostaa jäiden sulamisen myötä pois. Grillaan usein talvella kakluunissa, siinä tulee samalla kertaa sekä lämmitys että herkullinen ruoka. Kakluuni toki muodostaa avogrilliin verrattuna uunimaisemmat olosuhteet. Herkän kalan kanssa on oltava siis tarkkana ja tunnettava oman uunin käytöstavat, ettei se kypsy kakluunissa yli.

Tee tulet takkaan tai kakluunin. Jos haluat varoa uunimaista kuumuutta, laita uuni vain puoli pesällistä ja lisää grillauksen jälkeen lisää pökköä pesään. Meidän vanhassa kakluunissa täysi pesällinen palaa parikin tuntia, mutta uudempi takka polttaa pesällisen tunnissa hiilloskuntoon.

taimen-kakluunissa

Grilliritilä on vaasalaisen sepän tekemä, juuri sopivan kokoinen uuniin. Talvigrillaus on vain välinekysymys.

taimenen-pilkut

Kuinka kauniita taimenen pilkut ovatkaan!

Fileoi kala ja mausta se suolalla ja limen mehulla, sekä ripauksella mustapippuria. Villi taimen on herkkua itsessään eikä sitä kannata maustaa liikaa, jotta herkkä maku pääsee oikeuksiinsa. Pieni öljy pintaa estää kalaa tarttumasta grillausritilän. Ja toisin kuin pannulla paistettaessa, kannattaa paistaa ensin lihapuolelta, ja kääntää lopuksi nahkapuoli alaspäin. Tässä järjestyksessä kala pysyy paremmin koossa.

Asettele file jalalliselle grillausritilälle nahkapuoli ylöspäin ja nosta härpäke uuniin. Tarkkaile kypsymistä. Ohut taimenfile kypsyy 8-10 minuutissa meidän kakluunissa.

Tarjoile raikkaan salaatin ja uunijuuresten kera. Erityisen hyvää riesling reserven kanssa.

Mainokset

6 thoughts on “Kakluunissa grillattua taimenta

  1. No kyllä on komeet eväät. Ikinä en ole taimenta saanut näsijärvestä. Mökki on maisansalossa ja 24vuotta oon tampereella asunu. Nyt asun meren vieressä,enkä ole täältäkään saanut.

  2. Harvinaista herkkuahan toi on. Kerran kesässä ja joskus talvella. Silloin harvoin kun tällänen tulee, niin kädet täriseet ettei vain pilais.

  3. Huh, nyt iskee melkein kateus – taimen on niin hyvää, ja vielä kun noin tuoreena saisi…

    • Tuore itse pyydetty kala on kyllä yksi suurista etuoikeuksista.

  4. Upean näköinen kala! Kunpa itse pääsisi kakluunissa kokkailemaan… nyt tuli kakluunikateus…

    • Jamie Oliver grillas nieriäfileitä peltiämpärissä. Tulee ainakin halvemmaksi kuin kakluuni, ja onnistuu parvekkeellakin!