Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Pinaattia, rusinoita ja pinjansiemeniä (ja heinätöitä)

7 kommenttia

pinaatti

Italialaisen klassikkolisukkeen tekeminen on helppoa kuin heinänteko ja paljon nopeampaa. Trust me, olen ollut heinätöissä, ihan perinteiseen heinäseivästyyliin. Tai ainakin kantanut kahvia heinäpellolle.

Suolaisen, makean ja pähkinäisen makuyhdistelmä on ihana ja hieman haastava. Meistä vaaleat ja mehevät sultanarusinat sopivat tähän parhaiten. Pinaattia ei tarvitse keittää, ainakaan jos se ole kovin paksulehtistä.

  • pussillinen tuoretta pinaattia
  • oliiviöljyä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 3 rkl sultanarusinoita
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 2 rkl pinjansiemeniä

Liota sultanarusinoita 5-10 minuuttia kuumassa vedessä, että ne hieman pehmenevät. Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla, varo polttamasta. Kannattaa lämmittää pannu todella kuumaksi ja lisätä siemenet vasta sitten: kuuma pannu paahtaa ne hetkessä, sen sijaan että kärsimättömästi odotat niiden paahtumista. Kylmä pannu on takuuvarma keino polttaa mikä hyvänsä pähkinä, ainakin meidän keittiössä.

Huuhtele pinaatti kylmällä vedellä. Hieman oliiviöljyä pannulle, pannu kuumenemaan ja pilkottua valkosipulia. Lisää rusinat ja paistele hetki. Kaada valutetut pinaatinlehdet pannulle. Paista nopeasti pinaatti, mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää paahdetut pinjansiemenet ja nauti lisukkeena.

Niin se heinänteko, se oli kyllä aikuisten hommaa. Me vietiin heinäpellolle kahvit. Termospullo sujautettiin villasukkaan ja tuoreet pullat koriin kuppien, sokerin ja maitopullon kera (kyllä, se oli kossupullo). Miten hyvältä ne kahvit maistuivatkaan heinäseipään varjoiseen puoleen nojaten!

En malta olla kertomatta toistakin lapsuudenmuistoa heinähommista, vaikka heinänteolla ei ole minkään valtakunnan tekemistä ohjeen kanssa.

Sain ajaa alle kouluikäisenä traktoria. Isä keräsi heinäseipäitä peräkärryn kyytiin ja minä ajoin polleana suoraan pitkää sarkaa kieli keskellä suuta. Kun saran pää uhkasi tulla vastaan, juoksi isä traktorille ja käänsi sen. Sitten ajoin heinäpeltoa ylöspäin. Ja tätä jatkui kunnes seipäät oli kerätty. Pientä jännitysmomenttia toi se, että heinäpellon alapäässä oli joki. Että semmosta 70-luvulla, nykyään olisi virkavalta vähämmästäkin paikalla.

Mainokset

7 thoughts on “Pinaattia, rusinoita ja pinjansiemeniä (ja heinätöitä)

  1. Ah, suloinen 70-luku, kahvimaidot kossupullossa ja puolianarkinen heinänteko!

    Ja nam tuo lisuke! Se on vuosia kuulunut meidän joulupöytään, mutta onneksi – päinvastoin kuin meidän laatikoita – sitä voi helposti haarukoida menemään myös kesällä!

  2. TAitsi, onko tämä yleinen italiaanojen jouluruoka? Onko pinaatti sesongissa juuri joulun aikaan? Kaupassa tuli vastaan babypinaattia, joten ajatus johti kummasti tähän. Pitäisköhän kokeilla nokkosella?

    • Sain mieheltäni vähän muistinvirkistystä.. Joulupöydän vihreä ei anoppilassa ole pinaattia (no, mutta vihreää kuitenkin!), vaan scarolaa (vähän kuin friseesalaattia, mutta rotevampaa). Ja sitä valmistaessa pannua on valkosipulin lisäksi maustamassa myös sardelli. Ja tällainen kombo taitaa olla tyypillistä jouluruokaa ainakin Napolissa. Pinaattikin tosin on mielletty talvikauden vihannekseksi, mutta en usko, että kuuluu tällaisena erityisesti joulupöytään muualla Italiassa.

      Nokkosen – ja muiden villivihannesten – testaus italialaisresepteissä on tämän alkukesän ohjelmassa, jos vaan löydän hyvät apajat. Tästä voisi hyvinkin aloittaa, varsin toimivalta kuulostaa!

      • Kiinnostavaa! Meillä on semmoinen kutina, että tämä ohje on etelä-italialainen arabivaikutteilla. Selvää muistikuvaa ei ole enää missä tätä olisi ekaa kertaa syöty ja missä kaikissa keittokirjoissa ohje on. Tämmöiseksi tämä pinaattiohje on kiteytynyt ajan kanssa. Epäilen, että oliiviöljyä on reippaasti vähemmän kuin alkuperäisissä ohjeissa 😉

        Kerro jos kokeilet nokkosen kanssa, toimiiko!

  3. Ainekset tosiaan viittaa vahvastia arabeihin ja Sisilian suuntaan. Siksi olikin yllättävää, että annoksen sanotaan olevan alunperin muinainen juutalaisten sapattiruoka. Ja vahvimmat ehdokkaat (erinäisistä) alkuperäisalueista ovat Rooma ja Lombardia. Mielenkiintoista!

    Kävin toissapäivänä villivihannesmetsällä, mutta vielä en löytänyt nokkospuskaa. johon uskalsin kajota. Toivottavasti seuraavalla retkellä onnistuu ja pääsen tätä yhdistelmää testaamaan!

    • On tosiaan mielenkiintoista, kiva kuulla!

      Mun täytyy kanssa käydä kasvimaalla katsomassa onko nokkospuskat vielä kerättävässä koossa vai ylittäneet sen… hieman tuo megaloremontti on vienyt aikaa tärkeimmältä, eli puuhtarhanhoidolta (joka yleensä kylvöjen jälkeen on aika oman onnensa nojassa 😉

    • Kannattaa jatkaa metsästystä! Kokeilin ja ihastuin nokkosversioon!