Onko villivihannekset villejä, jos ne voi kerätä kotipihalta? Ihan tarpeeksi ainakin jos meidän villiintyneestä pihasta puhutaan. Voikukka ja vuohenputki virkistävät perussalaattipohjan. Koska tänään on kesän ensimmäinen hellepäivä, pääsi salaattiin myös vesimelonia. Kylmäsavulohi ja edellisiltana keitetyt nuoret Italian siiklit antoivat mukavasti ruokaisuutta remontintekijän hellesalaattiin.
Koska pihalla on valitettavan hyvin, ihan valittavaksi asti voikukkaa, keräilin pieniä, pyöreälehtisiä yksilöitä. Remonttikasan alla varjossa oli myös kasvanut vaaleampia lehtiä, jotka olivat myös vähemmän kitkerän makuisia. Vanhan parsapenkin kitkeminen kävi vuohenputken lehtien keräämisestä. Käytin ihan pienimmät lehtiruusukkeet.
- kourallinen nuoria voikukan lehtiä
- kourallinen nuoria vuohenputken lehtiä
- rapeaa lehtisalaattia
- käenrieskaa koristeeksi
- 300 g kylmäsavulohta
- kourallinen keitettyjä nuoria perunoita
- iso lohko vesimelonia
- 4 pientä luomuporkkanaa
- kourallinen kirsikkatomaatteja
- tuoretta basilikaa
Tallbergin salaatinkastike villivihanneksille
Tallbergin mittasuhteet salaatinkastikkeelle ovat hieman isommalla kädellä, luokka puoli litraa oliiviöljyä. Lorauttelin kastikkeen yhdelle salaatille.
- iso loraus oliiviöljyä
- pieni loraus rypsiöljyä
- kunnon puristus sitruunan mehua
- kuivattua rakuunaa
- puolisen teelusikallista valkoviinietikkaa
- puoli teelusikallista dijonin sinappia
Laitoin voikukan ja vuohenputken lehdet hetkeksi salaatinkastikkeeseen tekeytymään. Tällä välin pilkoin muut ainekset salaattiin. Kaadoin villivihanneskupin kastikkeineen salaattikulhoon. Muutama pyöräytys salaattikulhossa, käenrieskat koristeeksi ja salaatti tarjolle terassipöydälle patongin kera.
19.5.2014 11:32
Oi nam, kuullostaa todella herkulliselta makujen kimaralta. 🙂 Ihanan keväistä/kesäistä!
19.5.2014 11:36
Se on ihana kesä nyt! Pitää nauttia siitä urakalla kaikkien pimeiden kuukausien eteenkin 😉