Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Sydänsimpukoita Marokon mausteilla

Jätä kommentti

marokkolaiset-simpukat

Brysselin reissulla söin mahtavan simpukka-annoksen ja siitä lähtien mieli on tehnyt kokeilla moista makumaailmaa. Haastetta lisäsi se, että ravintola ei suostunut kertomaan mitä mausteita simpukoihin oli käytetty. Siis eikun kokeilemaan: aloitetaan marokkolaisilla mausteilla ja edetään siitä kohti Lähi-itää.

Eihän siitä saman makuista tullut, mutta erilaisella tavalla erittäin herkullista. Simpukat ja liemi saivat ihanan syvän mutta mukavan miedon mausteisen maun. Mausteet eivät peittäneet simpukoiden omaa makua, vaan loivat sille täyteläisen kauniin taustan.

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 kg sydänsimpukoita
  • 2 salottisipulia ohueksi viipaloituna
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl juustokuminan siemeniä murskattuna
  • 1 tl korianterin siemeniä murskattuna
  • 1/8 tl cayannepippuria
  • 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • sormisuolaa tarpeen mukaan, riippuen simpukoiden alkumerestä
  • 3 rkl persiljaa pilkottuna

marokkolaiset-simpukat1

Laita simpukat veteen puoleksi tunniksi siivilässä. Ravistele josko saisit ylimääräiset hiekat simpukoista pois.

Kuumenna paksupohjaisessa isossa paistinpannussa oliiviöljy. Lisää pilkottu salottisipuli ja paista puoli minuuttia. Lisää paprikajauhe, morttelissa murskatut juustokuminan siemenet ja korianterinsiemenet sekä cayannepippuri. Hämmennä lastalla.

Lisää simpukat ja viini. Peitä kannella ja nosta viini kiehuvaksi. Heiluttele pannua kannesta kiinni pitäen, niin että kaikki simpukat saavat kunnolla tuta kuumasta pannun pohjasta ja mausteet pääsevät simpukoihin sitä mukaa kun kuoret aukeavat. Tähän menee noin viisi minuuttia.

Lisää ruokalusikallinen sitruunamehua ja maista onko simpukoissa tarpeeksi suolaa. Tällä kertaa simpukat eivät ollet kotoisin kovin suolaisesta merestä, joten lisäsin hieman sormisuolaa pannulle.

Kauppahallin kalatiskin myyjä ei tiennyt mistä merestä simpukat olivat, vain että ne tuodaan Norjan kautta Tampereelle. Aion jatkaa sitkeästi alkuperän ja kalastusajan kysymistä kalakaupoissa, jos vaikka kauppiaat ottaisivat asian vakavasti.

Ripottele päälle silputtu persiljaa ja nauti simpukat kuumana. Varaa haarukan lisäksi lusikka ja/tai hyvää vaaleaa leipää että saat kauhottua miedon mausteisen liemen suuhun.

Myös tällä tavalla tehdyt simpukat maistuvat seuraavana päivänä alkupalaksi gratinoituna, jos simpukoita suinkin jää syömättä.

Kaipaatko vinkkejä simpukoiden käsittelyyn? Kurkkaa täältä.

Simpukkaohje on peräisin Fine cooking-sivustolta.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s