Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Savolainen sardiini eli säilötty särki

4 kommenttia

kalasailyke

Lempinimestäkin voi päätellä, että säilötty särki alkaa olla jo ainakin kalastajien keskuudessa arvostettu kalajaloste. Särki on myös yksi yleisimmistä katiska- tai pilkkikaloista ja saalina saatavissa läpi Suomen. Hankalammin sitä liikkuu kalatiskeillä, ainakin suuremmissa kaupungeissa. Kuopion kauppahallissa olen nähnyt. Pilkkijöilläkin on harmittavan usein tapana jättää särjet varisten tai muiden haaskalintujen suihin, vaikka siitä saa mainiota säilykettä.

Purkkisärjestä on erilaisia versioita ja perusohjetta kannattaakin säätää omaan makuun.

Purkkisärki

  • 1 kg pieniä särkiä
  • kasvisöljyä
  • suolaa
  • musta- tai valkopippuria
  • laakerinlehti
  • (valkosipulia, sipulia, chiliä, tilliä, viinietikkaa tai mitä nyt haluat kokeilla)

Lisäksi tarvitaan puhtaita kannellisia lasitölkkejä tai umpiotölkkejä.

kalasailyke1

Suomusta särjet ja poista pää sekä sisälmykset. Jotkut pilkkovat kalat vielä haarukkapaloiksi, jolloin ne on helpompi uittaa tiiviisti lasipurkkiin. Kokonaisten kalojen asettelu on tarkkaa puuhaa, koska tarkoitus on täyttää purkki kalalla eikä öljyllä tai ilmalla. Kun kalat ovat mahdollisimman tiiviisti purkissa, purkkiin lisätään mausteet ja täytetään tarkkaan öljyllä.

Öljyn suhteen ei kannata olla turhan tarkka. Neutraali, perus rypsiöljy on hyvä lähtökohta. Myös auringonkukka- tai maissiöljy käyvät.  Kylmäpuristettu rypsiöljy saattaa olla jo liian vahvan makuista. Joissain ohjeissa käytetään oliiviöljyä, mutta ainakaan sitä Extra Vergineä tähän ei kannata hukata, koska kypsennyksen aikana aromaattisuus häviää.

Karkeat merisuolaa lisätään noin 1 rkl puoleen kiloon kalaa. Kannattaa olla varovainen – suolaahan voi aina lisätä pöydässä.

Mausta haluamallasi tavalla. Kokonaisia pippureita nyt ainakin kannattaa lisätä muutama kappale kuhunkin tölkkiin. Yllättävän monessa ohjeessa käytetään ketsuppia, mitä en aivan ymmärrä.

Oman lisänsä makuun voi tuodan savustaminen. Savustus ei vielä pehmennä ruotoja, mutta umpioiminen pehmentää.

Kun tölkit ovat täynnä ja kannet tiiviisti kiinni, nosta tölkit kylmään uuniin, nosta lämpö noin 125 asteeseen ja pidä uunissa nelisen tuntia. Anna vielä jäähtyä uunissa, niin tölkeistä tulee ilmatiiviitä. Toinen vaihtoehto on asettaa tölkit isoon kattilaan, täyttää se vedellä niin, että tölkit peittyvä ja nostaa lämpö kiehumispisteeseen. Anna kevyesti poreilla sen nelisen tuntia ja jätä veteen jäähtymään.

Tarjoile alkupalana, kalapöydässä muiden kalojen kaverina tai yksinkertaisesti leivän päällä.

Mainokset

4 thoughts on “Savolainen sardiini eli säilötty särki

  1. Kuulostaa herkulliselta! Ja ihan mahtava idea.
    Helsingin kauppahallissakaan ei särkeen juuri törmää, joten en ole varma olenko koskaan maistanut sitä. Hullua sinänsä, sillä kyseessähän on yksi Suomen tunnetuimmista kaloista – kukapa ei tuntisi hokemaa ”syö särkeä, se kasvattaa järkeä” 😉

    • Mahtaiskohan kauppahallin kalamyyjä toimittaa särkitilauksen, jos kysyisi? Lihakauppiaillekin voi tehdä erityistilauksia 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s