Mopokierros Saigonissa: vauhdin hurmaa ja parhaita katukeittiöitä

5.2.2015 by Merja 6 kommenttia

Nähtyäni Saigonin liikenteen kaoottisuuden olin aivan varma, että istun mopo-oppaani takana silmät tiukasti kiinni. Back of the Bike Tourin opas Xuan oli kuitenkin varmaotteinen kuljettaja ja pian vauhdin hurma ja loistava katuruoka vei voiton pelosta.

Mopoja ja moottoripyöriä on kaupungissa järkyttävän paljon, erään taksikuskin mukaan jopa 20 miljoonaan moottoripyörää. Jokaisella asukkaalla on tämän laskutavan mukaan niitä kaksi. Mutta kaksipyöräisellä liikkuminen on ruuhkassa nopeaa, näppärää ja huisin hauskaa!

Ensimmäinen kohde on puisto. Meidät istutettiin varjoon, katukiveykselle, pienen muovisen pefletin päälle. Ensimmäinen ruoka oli raikasta ja tulista papayjasalaattia, Goi du du bo. Keittiö on 20 metrin päässä ja oppaat kysyvät mitä juomaa maistuisi. Kuskimme ja oppaamme toimivat kätevästi tarjoilijoina samalla kuin he kertoilivat ruuasta, kulloisestakin kaupunginosasta ja ruokakulttuurista.

Papaijasalaatti sai pienen hien otsalle, yhdessä iltapäivän helteen ja ensimmäisen mopopätkän jännityksen kanssa.

Kompakti keittiö.

Oppailta olikin kätevä kysellä kaikenlaista mitä alkumetreillä vieraassa maassa askarrutti. Kysyimme siis miten menetellä jäiden suhteen, ottaako vai jättääkö. Xuan selitti, että katso miltä jäät näyttävät. Jos jää on epäilyttävän väristä, älä juo. Kirkkaat jäät ovat ok. Kukin saa varmaan itse päättää, voiko visuaalisesti kahvin joukosta tunnistaa kirkkaan jään… me joimme jääkahvit ihanasta mausta nauttien, ja jatkossa melkein aina kahvit jäillä. Koska se oli vaan niin hyvää!

Kierroksen katuruokapaikat olivat kaikki hyvin puhtaan näköisiä. Reissun toisessa etapissa rouva oli pitänyt samassa pisteessä paikkaa 40 vuotta. Possua hiilillä grillattuna, possumakkaraa ja friteerattuja kevätkääryleitä, riisinuudeleita ja kastiketta, Bún thịt nướng. Päälle ripoteltiin pähkinäjauhoa, joka oli vähän kuin kuivaa satayjauhoa. Mielettömän hyvää, maukasta ja monikerroksista!

Iloinen chef paistopisteellä.

Istuimme matalille tuoleille ja meille tarjottiin olutta ja vettä. Kokkirouva tuli jututtamaan ja kyseli kaikkien iät, lasten määrät ja lapsien tekoaikeetkin kierroksella mukana olevalta nuorelta amerikkalaisparilta, mutta niin herttaisella ja lämminhenkisellä tavalla. Iän kyseleminen kuuluu myös kulttuuriin, koska iän perustella tiedetään ketä kohdella kunnioittavimmin. Minulla oli suuri kunnia (?) olla seurueen vanhin ja sainkin kysymysryöpyn kunnioituksen osoituksena.

Kolmannessa paikassa mentiin jo sisätiloihin ja istuttiin pöytään. Saimme tunnustella esialtaissa elävänä säilytettäviä pehmytkuorisia ravuja ja arvuutella mikä on naaras ja mikä koiraspuolinen. Vatsan alta ero löytyi. Leveämpi panssari oli naaraalla, munien säilyttämiseen.

Soft-shell crab, uusi äyriäissuosikki.

Ravut olivat nimestään huolimatta sen verran kovakuorisia, että tarvittiin reippaita otteita. Oppaamme näyttivät miten kuoret ruksautetaan sormin auki. Palvelu oli niin hyvä, että oppaat availivat meille saksia valmiiksi ja nostelevat herkkupalat pienelle lautaselle. Meitä neuvottiin kädestä pitäen miten annos pitää syödä, lusikka tuotiin suuhun. Ihanaa, olisipa kotonakin joku kuorimassa valmiiksi täpläravut.

Rapu tuotiin pöytään keiton päällä. Keitossa oli pehmeän makuista kookoslientä, mausteena kurkumaa. Sattumina keitossa oli porsaan nahasta tehtyjä pötkylöitä, jotka olivat ensin rapeita, ja liemessä hetken lepäiltyään ihanan pehmeitä ja maukkaita. Keitossa oli myös paksuja itse tapiokajauhosta tehtyjä paksuja nuudelipötköjä. Rapujen Bánh canh ghe kanssa tarjottiin vihreää mietoa chilikastiketta, jonka ohje on ravintolan oma salaisuus. Maku oli raikasta ja hieman hapanta eikä ollenkaan liian tulista. Ravunpalat dipattiin kastikkeeseen puikoilla tai sormin.

Maukasta ja mehevää. Yksi koko reissun ihanimmista annoksista.

Rapea pikkulinnun pää. Ja loput linnuista lautasella.

Välissä huruuttelimme useamman kilometrin matkoja, 1-alueelta 3-alueelle, 5-alueelle eli kiinalaiseen kaupunginosaan, 10-alueelle ja takaisin 1-alueelle. Jetlaagin vielä painaessa päälle emme osanneet kysyä ravintoloiden osoitteita. Mutta toisaalta miksipä Back of the bike -tour niitä kertoisi, näinhän kaikki osaisivat kiertää ravintolat ilman oppaitakin. Tai ehkä he olisvatkin, jos olisi hoksannut kysyä. Hannan sopan Hanna oli kuitenkin käynyt omalla tourillaan kuvauksen perusteella samassa rapupaikassa, Muoi Ot Xanh, 484 Nguyen Tri Phuong, District 10, joten sinne ainakin on koordinaatit.

Seuraavassa ravintolassa pöytään tuotiin sisua ja kulinaarista kiinnostusta mittaava annos: keitetty ankan muna jossa oli osin kehittynyt linnun sikiö. Maistoin. Ihan en pystynyt kokonaan sitä syömään.

Ankanmuna, reissun ruokahaaste.

Kierroksen viimeinen paikka oli omistettu jälkkärille. Makeat jälkkärit eivät ole niinkään vietnamilaisten juttu, mutta herkulliset hedelmät sitäkin enemmän. Pöytään tuotiin valtava lautanen ihania, syöntikypsiä makeita, happamia ja makeanhappamia hedelmiä. Litsejä, meloneja, mangoja, papaijaa tutuimmasta päästä. Paljon outoja ja ihania hedelmiä. Durian oli jo Malesiasta tuttu, mutta annoona ja pitaya olivat uusia tuttavuuksia. Ja nyt kun osaan katsoa, onhan pitayaa Tampereen Sokoksellakin myynnissä.

Saimme maistaa myös jugurtista tehtyä jälkkäriä hedelmillä, jossa oli lisäksi ainakin myös tapiokahelmiä, kookoskermaa ja tahmeaa riisiä. Hauskaa sekin. Ylenpalttisen ihana auringossa kypsyneiden hedelmien paljous on jotain mitä matkoilla tropiikissa on ainutlaatuista.

Oppaani pukeutui jokaisen pysähdyksen jälkeen pitkähihaiseen huppariin, hanskoihin, laseihin ja hengityssuojaimeen. Suojain oli varmasti fiksua myös keuhkojen kannalta, jos ajelee taajaan siinä bensan katkussa. Xuan selitti kuitenkin, että hän haluaa suojautua auringolta. ”Arvostamme täällä vaaleaa ihoa”. Niinpä, hotellilla taas suomalainen matkaaja valitti oppaalle huijauksesta, sillä eihän Saigonissa edes rusketu savusumun vuoksi. Kussakin kulttuurissa on omat mieltymyksensä ja tapansa – joskus suomalainen meininki saa aikaan myötähäpeää.

Meitä oli iltapäivän mittaisella kierroksella neljä asiakasta ja viisi opasta. Kuljettajani Xuan oli iloinen ja välitön opas. Hän oli opiskellut neljä vuotta turismia HCMC:n yliopistossa. Xuanilla on kolme sisarusta ja vanhemmille on erittäin tärkeää, että kaikki lapset saavat opiskelupaikan. Kilometrien siirtymien aikana ehdimme rupatella kaikenlaista, josko minä kuulin pahimman liikenteenmetelin keskellä välillä vain osan tarinoista.

Kierroksella opittua Vietnamin ruokakulttuurista tiivistettynä: pohjoisessa maut ovat suolaisia, Keski-Vietnamissa tulisia (koska vuorilla kylmä, chili lämmittää) ja etelässä happamia makuja. Xuan sanoi, ettei hän pidä chilin mausta. Hauska kuulla semmoinenkin mielipide! Vietnamilaiset ruoat eivät meidän kohdalle osuessaan ainakaan olleet kovin tulisia, mikä passaa minulle. Korvista leiskaa lyövä tulisuus vaatisi vähän enemmän totuttelua chileihin.

Mopokierroksia tarjoavat useat yritykset Saigonissa. Back of the Bike Tourin oppaat ainakin olivat sujuvia englannissaan, todella mukavia ja varmaotteisia ajajia ja kohteet hyvin valittuja. Kierroksia on päiväsaikaan ja iltaisin. Valitsimme päivätourin sillä, että saisimme vähän paremmin hahmoa kaupungista ja sen eri alueista ja kuvaaminenkin olisi päivänvalossa helpompaa.

Lisää juttua Vietnamista:

Phu Quocin saari

Vietnamnam!

Kokkikurssilla Saigonissa ja vietnamilaisten kevätrullien ohje nikseineen

Vietnamilaiset possun kylkiluut