Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Parsaa ja savulohta salaattiin kotiinpaluun kunniaksi

3 kommenttia

parsa-savulohi

Sairaalassa haaveilin raikkaasta, ruokaisasta salaatista. Kotisairaalaan pääsyn kunniaksi teimme kevään ensimmäisen parsasalaatin. Koska ulkona leijaili vielä muutama satunnainen huhtikuinen lumihiutale, tuli salaatista lämmin. Espanjalaiset uudet perunatkaan eivät vielä kesää tee makunsa puolesta, joten ne voi hyvin paahtaa uunissa kuorineen ja niiden maku vain paranee.

Salaattipohja syntyy vuonankaalista ja paistetusta lehtikaalista. Cashewpähkinä tukee vuonankaalin pähkinäistä makua. Makeutta salaattiin tuo paistettu kevätsipuli. Lämpimiä osia ovat paahdetut perunat, paistettu lehtikaali ja kevätsipuli sekä parsa. Lämminsavulohi on lämmintä vain nimensä puolesta, mutta lohi sai lämmetä huoneenlämpöiseksi sen aikaa kun muut ainekset valmistuivat. Tällä kertaa lohi on kirjolohta.

Lämmin lohisalaatti parsalla kahdelle

  • 300 g lämminsavulohta
  • 30 g paahdettuja cashewpähkinöitä
  • 1 puntti vihreää parsaa
  • kourallinen vuonankaalia
  • 3 lehteä lehtikaalia
  • 3-4 kevätsipulia
  • 6 uutta perunaa uunissa paahdettuna
  • 5 cm kurkkua
  • 6-8 kirsikkatomaattia

 Mandariinikastike

  • 1/2 mandariinin mehu
  • oliiviöljyä
  • sormisuolaa
  • mustapippuria myllystä
  • tuoretta basilikaa
  • (sitruunaa tai limeä)

parsa-savulohi1

Pese uudet perunat, kuivaa ne ja mausta oliiviöljyllä ja sormisuolalla. Paahda perunat kypsäksi uunissa 200 asteessa, pienillä perunoilla menee puolisen tuntia.

Huuhdo salaatit ja lehtikaali. Poista lehtikaalista keskiruoto ja pilko. Kuivaa pyyhkeen sisällä lehtikaali. Pilko kevätsipuli parin sentin kokoisiksi paloiksi valkoisesta päästä, 4 sentin kokoiseksi vihreät osat.

Kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä ja paista kevätsipulin valkoista osaa ja lehtikaaleja hetki. Lisää pannulle kevätsipulin vihreät osat. Mausta hieman sormisuolalla.

Kuivaa vuonankaali ja laita se tarjoilulautaselle salaatin pohjaksi. Lisää paistetut lehtikaalit ja kevätsipulit lautaselle. Pilko tomaatit ja kurkut salaatin joukkoon.

Tee salaatinkastike mandariinin mehusta ja oliiviöljystä. Jos mandariini on kovin makeaa, tarvitset happoa limestä ja sitruunasta joukkoon.

Paahda cashwepähkinöitä pannulla. Kuumenna ensin pannu ja sitten kaada pähkinät sille. Pähkinät paahtuvat nopeammin eikä palamista tarvitse vahtia niin kauan. Lisää paahdetut kassut salaattiin. Kaada puolet salaatinkastikkeesta salaattiin tässä vaiheessa ja sekoita.

Keitä parsoja viisi minuuttia, anna kuivahtaa hetki ja pilko parin kolmen sentin mittaisiksi ja paista samalla pannulle kuin lehtikaali, rasvaa ei tarvitse lisätä.

Lisää paahdetut perunat ja parsa salaattiin. Pilko savulohi rouheiksi palkoiksi ja ripottele salaatin päälle. Ripottele loput salaatinkastikkeesta päälle ja nostele vähän parsoja ja lohta salaatin päälle niin että kastike sekoittuu.

Tarjoa lämpimänä.

Mainokset

3 thoughts on “Parsaa ja savulohta salaattiin kotiinpaluun kunniaksi

  1. Herkulliselta kuulostaa tuo salaatti. Vuonankaali eli Nüsslisalat on muuten täällä Sveitsissä hyvin suosittua.
    Toivottavasti toipuminen edistyy hyvin ja nopeasti.

    • Kiitoksia, toipuminen edistyy ihan hyvin vaikka matkaa on vielä. Pitää koputtaa leikkuulautaa että jatkuu samaan tahtiin. Onko nüssli jotenkin pähkinäinen ilmaisu? Tykkään vuonankaalista kun siinä kivasti suutuntumaa ja pähkinäistä makua.

      • Luulisin, että Nüssli viittaa pähkinään. Tuo(kin) on sveitsiläisten oma sana, saksaksi vuonankaali on Feldsalat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s