Grillikausi on ihan kynnyksellä, mutta toipilaana grillasin karitsat kakluunissa härpäkkeen päällä. Tulet pesään ja reilun tunnin päästä uunissa on hyvä hiillos, ja tietysti hieman uunimainen lämpö. Kesäkeittiön hiiligrillissä liha kypsyy hieman hitaammin, kun uunimainen lämpö puuttuu.
Tänä pääsiäisenä nautin sairaalassa lammaslihapullia ja vain haaveilin tästä pakastimessa odottelevasta Bovikin karitsasta. Kun verenmyrkytyksestä toipuminen eteni niin että pääsin kotisairaalaan, oli selvää mitä viikonlopun herkku on: Tammisaaren saaristossa laiduntaneen karitsan herkkukyljystä.
Kyljykset saivat perinteisen kylvyn oliiviöljystä, rosmariinista ja valkosipulista tunniksi ja sitten ladoimme ne härpäkkeeseen. 650 g kyljyksiä mahtui juuri passelisti grilliritilälle, ei jäänyt senttiäkään tilaa.
- 650 g karitsan kyljyksiä
- tuoretta rosmariiniä
- oliiviöljyä
- valkosipulia
- sormisuolaa

Bovikin karitsan liha on parasta mitä tiedän. En ole kovin suuri karitsan makurasvan ystävä, mutta tällä kertaa en jaksanut nirhata rasvoja pois, onneksi. Kakluunigrillissä niistä tuli aivan mahtavan makuisia.
Mausta kyljykset oliiviöljyllä, tuoreella rosmariinilla ja valkosipulilla ja anna marinoitua tunnin pari. Suolaa ripsautetaan pintaan juuri ennen grillausta.
Grillaa kyljyksiä 2-3 minuuttia puoleltaan. Aika riippuu kyljysten paksuudesta ja grillin kuumuudesta. Uunissa oli reipas hiillos, joten kyljykset saivat kauniin ruskean pinnan nopeasti ja rasvakerros suli sulavasti grilliin. Jopa niin että rasva sytytti hiilet hetkeksi ja leiskat alkoivat lyödä ja jouduin nostamaan härpäkkeen hetkeksi ulos kakluunista.
Tarjoa raikkaan salaatin ja uunijuuresten kera. Viiniksi sopii hapokas Rosso Montalcinon kukkuloilta tai hyvä punkku Valpolicellasta.