Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Raikas mansikka-feta-avokado –salaatti grilliruokien kaveriksi

2 kommenttia

mansikka-feta-avokado1

Salaattiin voi käyttää mieleistä juustoa, tässä versiossa on  mozzarella di bufalaa.

Juhannusjuhlien ihana emäntä oli tehnyt juhannuksen grilliruokien oheen ihanan raikasta salaattia. Eipä olisi tullut mieleen laittaa avokadoa, fetaa, mansikkaa ja vesimelonia samaan salaattiin. Yhdistelmä toimii aivan loistavasti lihaisten grillattavien kanssa!

Minttuinen salaatinkastike täydentää salaatin. Eikä haittaa, että salaatti hieman tekeytyy ja vaikka vähän muussaantuu, sitä parempaa siitä tulee.

mansikka-feta-avokado

  • iso lohko vesimeloonia
  • 1 pkt fetaa (sitä oikeaa)
  • 1 rasiallinen mansikoita
  • 2 kypsää avokadoa

Kastike salaatille

  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 limen mehu
  • mustapippuria
  • kourallinen tuoretta minttua
  • 1 valkosipulin kynsi pilkottuna
  • sormisuolaa
  • ripaus sokeria

Pilko vesimeloni, mansikat, avokado ja feta kuutioiksi. Sekoita salaatinkastike, maista ja tuunaa tarpeen mukaan. Sekoita ainekset ja anna hetki tekeytyä.

Olen ehtinyt tehdä salaattia juhannuksen jälkeen jo kahdesti, toisen kerran mozzarellan kanssa ja toisen fetan kanssa. Kumpikin juusto maistuu yhdistelmän kanssa, riippuu ruokailijoiden juustomausta ja grillattavista lihoista kumpaa juustoa kannattaa käyttää. Mutta jos grillattava liha kuten mehevä ja hieman rasvainen possunkylki kaipaa raikastusta, tässäpä sen tehtävän hyvin toimittava lisuke.

Söin ison kulhollisen fetaversiota saaressa veneretken eväänä ja vatsa täyttyi mukavasti ihan salaatista sellaisenaan. Nyt taisi löytyä tämän kesän herkku!

Advertisements

2 thoughts on “Raikas mansikka-feta-avokado –salaatti grilliruokien kaveriksi

  1. Nam, on tosiaan ihanan kuulloiset maut! 🙂

    • En olisi hoksanut näitä yhdistää, mutta maut toimivat kyllä hienosti yksiin! Kaikki ainekset on itsekseen mun suosikkeja, miksei sitten yhdessä :):

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s