Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Hirveän herkulliset ulkofileet punaviinikastikkeessa

4 kommenttia

hirven-ulkofilee

Se hirvi oli nauttinut elämästään, jos lihan mausta voi päätellä eläimen onnellisuudesta jotain. Tämän hirven ulkofile oli parasta pihviä vähään aikaan.

Ostin Turun kauppahallista jäisen paketin kotimaista hirven ulkofilettä. Koleissa keleissä grillaamiseen kyllästyneenä paistoin pihvit pannulla, ja sivutuotteena valmistui mahtava punaviinikastike.

Liha suli jo hotellin jääkaapissa ja matkusti Tampereelle kylmälaukussa. Otin valmiiksi leikatut filepalat huoneenlämpöön hyvissä ajoissa, reilusti tuntia ennen paistamista.

  • 400 g hirven ulkofilettä
  • loraus oliiviöljyä
  • reilu nokare voita
  • oksa tuoretta rosmariiniä
  • mustapippuria
  • sormisuolaa
  • punaviiniä

Laita paksupohjainen paistinpannu kuumenemaan hellalle oliiviöljyn kanssa. Lisää pannulle reilu nokare voita ja tuoreen rosmariinin oksa. Kuumenna pannu hitaasti kuumaksi, ja kun se on paistolämmössä, ota rosmariini pois.

Paista fileitä kaksi minuuttia puoleltaan, riippuen pihvien paksuudesta. Näistä pihveistä tuli mediumeja. Mausta sormisuolalla ja mustapippurilla rouhaisemalla sitä myllystä.

Nosta pihvit folion tai voipaperin sisään, ja kääräise pyyhkeeseen. Anna pihvien vetäytyä muutaman minuutin.

Sillä välin tee yksinkertainen punaviinikastike. Kaada hyvää punaviiniä pannulle ja nosta se kiehumaan. Ripsauta vielä pieni nokare voita antamaan kiiltoa kastikkeelle. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Jos folion sisällä on lihasta irronnut nestettä, kaada se kastikkeeseen mukaan. Ei tippaakaan hyvää makua hukkaan!

Söimme pihvit uusien perunoiden ja kasvisten kanssa. Hirven kanssa maistuu hyvä Chianti, vaikka Borgo Salcetino Lucarello Riserva 2011.

Advertisement

4 thoughts on “Hirveän herkulliset ulkofileet punaviinikastikkeessa

  1. Tämähän on jo taidetta: upea kuva yksistään kertoo mahtavasta herkusta ja resepti on hienon hieno!

  2. Kunnon luksusruokaa! Pitääpä tsekata löytyisikö Oulunkin kauppahallista hirveää…

    • Vähän luksusta välillä tähän ”kesään” :). Toivottavasti löytyy, eikös Oulussa päin ole hyvä hirvikanta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.