Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Mummon hernekeitto

2 kommenttia

Hernekeitto

Klassisesta hernekeitosta ei voi puhua, koska klassisia hernekeittoja on niin paljon kuin kokkejakin. Ainakin 1930-luvun keittokirjoista löytyy jo vegaaniversio, palviversio ja lihatulkinta.

Jos käytät lihaa, se voi periaatteessa olla mitä vain. Possun kasleria, jauhelihaa, hirvenlihaa – tästä sukulaiset kinaavat. Itse olen suosinut palvattua lihaa, esimerkiksi porsaan savupotkaa. Tällä kertaa käytän tuoretta possua. Onneksi kukin voi lopulta säätää hernekeitonkin oman makunsa mukaiseksi.

Hernekeitto

  • 500g kuivattuja herneitä
  • 2-2,5 litraa vettä
  • 400 g possun kasleria kuutioituna
  • suolaa lopuksi

Toinen kiista on herneiden liottaminen. Papuja yleensä kehotetaan liottamaan yön yli. Herneillekin sen voi tehdä, mutta ei ole välttämätöntä. Riittää ehkä tunnin liotus runsaassa kylmässä vedessä ja sitten veden kiehauttaminen.

Lämmitä uuni 120 asteeseen.

Kiehauta herneet, lihakuutiot ja vesi. Uunissa kiehauttaminen ei oikein onnistu noin matalalla lämmöllä, tai vaatii tuhottomasti aikaa. Siksi ensin levyllä massa kuumaksi ja sitten uuniin hautumaan noin 4-6 tunniksi. Liha kypsyy ja herneet kypsyvät. Lisää suola vasta lopuksi. Ja jos haluat jotakin yrttiä käyttää, on meirami klassikko.

Palvatusta lihasta sanoivat vanhassa ohjeessa, että liha lämmitetään erikseen ja lisätään vasta lopuksi kypsään hernekeittoon.

Advertisement

2 thoughts on “Mummon hernekeitto

  1. Häpeän tunnustaa: emme ole tehneet itse hernesoppaa. Puute pitäisi korjata…

    • Hernekeitto on yksi harvoja ruokia, jotka toimivat hyvin myös säilykkeenä. Varsinkin jo lisää vähän jotakin palvilihaa mukaan. Mutta ite tehtynäkin todella helppo.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.