Parasta hävikin välttämistä on tietysti ostaa sopiva määrä aineksia. Usein ostan kuitenkin isomman erän, kun hinta on järkevä. Arki helpottuu, kun viikonlopun pihveistä, padoista ja keitoista riittää viikolle jatkettavaa ja jalostettavaa. Nyt tein rotukarjan Flank Steak -pihvistä paremman luokan pastakastikkeen.
Pastakastike kahdelle nälkäiselle
- 400 g grillattua tai pannulla paistettua pihviä
- 1 sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 prk tomaattikastiketta
- ½ dl vettä
- sormisuolaa
- rouhaukset mustapippuria
- rippunen sokeria
- lasillinen punaviiniä
- 1 tl pilkottua oreganoa
- 1 rkl pilkottua persiljaa + hieman koristeeksi
- parmesaania
Pilko sipuli ja hauduta sitä. Kesäsipuleiden hauduttamiseen menee muutama minuutti, talvisipulin 10 minuuttia. Pilko valkosipuli ja kuullota sitä hetki. Lisää tomaattikastike ja lasillinen punaviiniä. Laitan usein tomaattikastikkeeseen puolikkaan desin verran vettä tomaattipurkin kautta, sillä huuhtelen muttipurkista kaikki maut mukaan. Vesi kuitenkin kiehuu pois, ellei kansi estä.
Mausta kevyesti sormisuolalla, mustapippurilla ja sokerilla. Kastike on kiehuu kokoon, joten liika maustaminen alkumetreillä voi johtaa tömäkkään lopputulokseen. Laita myös pilkotut yrtit mukaan.
Lisää pilkottu liha puolivälissä kastikkeen muhittamista. Kastike saa kypsyä vähintään puolisen tuntia. Laitoin punaiseksi jätetyn pihvin kyytiin tällä kertaa aika loppuvaiheessa. Maistellessani totesin että medium miinukseksi kypsennettu liha saa mureutua kastikkeessa hetken pidempään. Samalla lisäsin hieman mausteita, hämmensin ja laiton kannen päälle.
Laita pastavesi kiehumaan. Suolaa vesi hyvin ja keitä mieleinen pasta al denteksi. Valuta pasta ja sekoita kastike. Tarjoa parmesaanin ja tuoreen persiljasilpun kera.