Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Peuranpaistia parmalaiskääreessä

Jätä kommentti

peura-parmalainen

Koska vasikanrinta serranonkinkulla maistui niin mainiolta, päätin kääriä peuran vasan paistin pancettaan. Ongelmana vain oli ettei sitä pancettaa siihen hätään löytynyt. Hätä keinot keksii, käytin pekonikuutioita ja parmankinkkua, toimi vallan mainiosti. Parmalaiskääre piti vasapaistin mukavan mehevänä ja yrttiset pekonikuutiot antoivat hyvää makua paistille. Tein peuralle aiemmin herkulliseksi havaitun valkoviinikastikkeen.

  • 1,5 kg peuran vasan paistia Urjalasta
  • voita
  • oliiviöljyä
  • 75 g pekonikuutioita
  • 4 viipaletta parmankinkkua
  • tai 4 viipaletta pancettaa
  • 2 rkl tuoretta persiljaa pilkottuna
  • 1 oksa tuoretta rosmariinia pilkottuna
  • sormisuolaa
  • mustapippuria

Kuumenna paistinpannulla voi-oliiviöljyseos, laita pilkotut yrtit ja pekonikuutiot pannulle. Anna pekonin sulaa, sekoita. Siirrä pekonit pannun reunalle ja paista paistin pinnat kiinni. Samalla pekonit ruskistuvat nätin ruskeiksi, pekoni ja paisti alkavat saada makua yrteistä. Mausta paisti sormisuolalla ja mustapippurirouhauksilla myllystä.

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

peura-paistimittari

Levitä leikkuulaudalle tuorekelmua ja laita parmankinkun viipaleet hieman lomittain kelmulle. Kaavi pannulta pekonikuutiot ja levitä tasaisesti keskelle kinkkuviipaleita, jätä reunat puhtaaksi.

Nosta peuran paisti pyöreämpi puoli alaspäin kinkkupedille. Ota uunipata ja käännä kelmun avulla paistipaketti ylösalaisin pataan. Kelmu oli yllättävän hyvä apuri tässä. Voit toki kokeilla öljyttyä lautasta myös tempun tekoon.

Laita paistin paksuimpaan kohtaan paistilämpömittari. Säädä uuni hälyttämään kun sisälämpötila saavuttaa 58 astetta. Kääri paisti folioon ja anna vetäytyä ennen leikkaamista vähintään kymmenen minuuttia.

Kevyt valkoviinikastike

Tein peuran paistille herkulliseksi havaitun valkoviinipohjaisen kastikkeen myös tällä kertaa.

  • 2,5 dl valkoviiniä
  • paistirasva pannulta
  • tuoreita yrttejä maun mukaan (rosmariinia, timjamia, persiljaa)
  • 1 rkl oivariiniä
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • sormisuolaa
  • mustapippuria
  •   ( ½-1 tl hunajaa)

peura-parmalainen1

Kaada paistinpannulle lasillinen valkoviiniä, nosta viini kiehuvaksi ja kaavi alkoholin kiehuessa lastalla kaikki maut talteen pannusta. Laita mukaan yrtit. Sekoita kupissa vehnäjauho ja oivariini. Sekoita jauhovoi hyvin kastikkeeseen ja anna kastikkeen paksuuntua ja jauhon kypsyä.  Maista, ja mausta tarpeen tullen suolalla ja mustapippurilla. Jos viini on kovin hapokasta, lisää makeutta hunajalla.

Alkon Armigero Valpolicella Ripasso 2013 oli ihan kelpo kaveri peuralle, hintaansa nähden.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s