Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Perunalaatikko eli patate alla bolognese

2 kommenttia

perunalaatikko

Yhdistin sujuvasti suomalaisen perunaviipaleista tehdyn laatikon ja italialaisen jauhelihakastikkeen, kun yhdistelmä alkoi soida suussa ajatuksen tasolla. Bolognese-kastikkeen hauduttamisessa menee yhteensä nelisen tuntia, joten sitä kannattaa aina tehdä kerralla kunnollinen määrä. Voit syödä kastikkeen ensin pastan kanssa, piilottaa seuraavan satsin lasagneen ja kolmannen perunaviipalelaatikkoon. Näin syntyy kolme ruokaa lähes kerralla, pienellä jatkojalostamisella.

Viipaleperunalaatikko bolognese-kastikkeella kahdelle

  • 8 isoa perunaa
  • sormisuolaa perunoille
  • 2 kauhallista valmista bolognese-kastiketta
  • raastettua parmesaania

Määrät ovat nyt suuntaa-antavia, katso että perunaa ja kastiketta on makusi mukaan sopivasti suhteessa toisiinsa.

Pese ja viipaloi perunat, kuorineen. Lado vuokaan perunaviipaleita ja bolognesea vuoron perään kerroksiin. Suolaa kevyesti perunaviipaleiden kerros. Laita päällimmäiseksi kerrokseksi perunoita ja raasta päälle parmesaania.

Paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä ja saaneet kauniin pinnan.

perunalaatikko1

Mainokset

2 thoughts on “Perunalaatikko eli patate alla bolognese

  1. Kasariklassikko viritettynä uudelle vuosituhannelle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s