Tässä yhdistyy kaksi uutta suosikkia: Pork and moren rapea possunkylki ja mallaspossu. Rapea possu on mahdottoman hyvää punajuurisen spelttipuuron kanssa. Söin Porkissa puuroa ja possua ja se olikin paras annos vähään aikaan. Ja minä onnekas sain ohjeet molempiin!
Possukuutiot hautuvat pitkään uunissa. Lopuksi ne saavat rapean pinnan pannulta. Löysin muuten myös aivan kuningasviinin possuannokselle.
- 1kg mallaspossun luutonta kylkeä
- 1 salottisipulia
- 4 valkosipulin kynttä
- suolaa
- mustapippuria
- kiehuvaa vettä
- oliiviöljyä
- keltajuurta (ainakin ensi kerralla)
- kevätsipulin varsia (ainakin ensi kerralla)
Pilko huoneenlämpöinen kylki kuutioiksi. Laita liha uunipataan. Lisää joukkoon kuoritut valkosipulin kynnet, kuoritut ja halkaistut salotit, mausta suolalla ja laita kymmenkunta kokonaista mustapippuria joukkoon. Kaada päälle kiehuvaa vettä padan pohjalle. Peitä vuoka foliolla ja laita kansi päälle. Nosta pata 120-asteiseen uuniin neljäksi tunniksi.
Laita paistinpannulle oliiviöljyä tai voita kuumenemaan. Suosittelen käyttämään tarttumatonta pannua, tai reilummalla kädellä sitä rasvaa. Lihaa oli hieman liikaa yhdelle pannulle, joten paistelin kahdella.
Nostele possut reikäkauhalla tai valuta siivilässä – mikäli padassa on vielä vettä jäljellä. Varaa aikaa tähänkin vaiheeseen, joskaan ei nyt neljää tuntia.
Pork and moren annoksessa oli kauniin ohuiksi siivutettuja keltajuuria antamassa väriä ja tekstuuria lautaselle. En löytänyt keltajuuria, joten siivutin spelttipuuroa varten keittämiäni punajuuria oheen. Ei tietysti niin komea väriefekti, mutta toimi.
Viinivalinta osui aivan täydellisesti nappiin. Don Camillo Sangiovese 2013 oli takavuosina suosikkiviini, mutta sitten jokin vuosikerran myötä viini muuttui liian puolukkaiseksi. Nyt puolukka on väistynyt taka-alalle ja viinin kevyt ja tasapainoinen hapokkuus paini tasavertaisesti possun rasvan kanssa ja maanläheinen viini tykkäsi kovasti myös punajuuresta ja speltistä. Aivan kuningasyhdistelmä! http://www.alko.fi/tuotteet/005986/
Tämäkin ohje on peräisin Pork and Moren kokilta, kuten spelttipuuron resepti. Ostin samalla reissulla Mika Roiton ja Pekka Salmelan Koko lihan maku –kirjan, josta katselin vähän lisäosviittaa. Siitä keittokirjasta on varmasti iloa vielä pitkään.
17.11.2015 20:59
Voi että, nyt olen entistä vakuuttuneempi siitä, että täytyy pitkästä aikaa keksiä hyvä tekosyy viettää viikonloppu Tampereella! Sitä odotellessa ostoskoriin saattaa sujahtaa spelttihelmiä ja porsaankykeä… 🙂
17.11.2015 22:08
Kyllä Tampereelle kannattaa tulla koko viikonlopuksi! Siinä ehtii tuskin uusimmat White Guiden ravintolat kiertää :). Ja käydä Porkissa lounaalla, tietty!