Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Neljäs kerta toden sanoo: pataleipä

4 kommenttia

pataleipa

Minä voin kämmätä näköjään maailman helpoimmassakin leivässä. Vaivaamaton pataleipä on vanha somehitti, jota kehuvat idioottivarmaksi. Niin. No. Mutta nyt se peikko on selätetty, neljännellä yrityksellä.

Yrittänyttä ei laiteta, lopussa kiitos seisoo ja neljäs kerta toden sanoo: Vaihdoin ohjetta, seurasin sitä prikulleen ja sain onnistumisen kokemuksen sekä mahtavan hyvää leipää.

Tämä onnistunut ohje on peräisin ihanasta Pata porisee –blogista. Nimi on enne, selvästikin.

  • 7 dl siemenisiä jauhoja tai vehnäjauhoja ja siemeniä
  • 1,5 tl sormisuolaa
  • ½ tl kuivahiivaa tai herneen kokoinen pala tuorehiivaa
  • 3,5 dl vettä
  • vehnäjauhoja leivin alustalle
  • oliiviöljyä pataan paistettaessa

Yhdistä kulhossa jauhot, suola ja hiiva. Lisää reilusti kädenlämpöistä vettä, jos käytät kuivahiivaa. Sekoita ainekset nopeasti, älä vaivaa. Laita taikinakulhon päälle muovikelmu ja laita vedottomaan paikkaan kohomaan, vaikka mikroon. Kohota 12-20 tuntia.

Jauhota leivonta-alusta reilulla määrällä jauhoja. Kumoa taikina päälle, kaavi nuolimella taikinakulhosta kaikki siihen tarttunut löysä taikina. Nostele nuolimella taikinan nurkat keskelle palloksi. Älä vaivaa.

Nosta taikina takaisin kulhoon kohoamaan ½ tunniksi. Laita muovikelmu päälle.

Ota kannellinen pata ja laita se kylmään uuniin. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Ota pata uunista, sivele silikonisudilla oliiviöljyä pohjalle ja reunoille. Nosta taikina kuumaan pataan, laita kansi päälle ja nosta uuniin. Paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja paista vielä 15 minuuttia tai kunnes leipä saa kauniin värin. Kumoa leipä padasta. Laita ritilän päälle jäähtymään.

Miksi tästä leivästä tuli somehitti? Koska se on he-le-ka-tin hyvää. Rapea kuori, kuten leipomosta! Pata toimii minikokoisena höyryuunina ja tekee rapeuden. Pitkä kohotus antaa leivälle mahtavan maun. Eikä sitä tarvitse vaivata. Sitä ei saa vaivata, siinä leivän salaisuus. Joku kokeneempi leipuri osannee selittää mitä sitkon puuttuminen tekee maulle, paitsi palkitsee laiskat.

Ohje on kiertänyt 90-luvulta asti lehdissä, keittokirjoissa ja netissä, Italiasta jenkkilään (no-knead-bread –nimellä) ja Suomeen.

pataleipa1

Mitä oppia aiemista kämmäyksistä sain? Ensimmäinen leipä onnistui muuten hyvin, kohosi hienosti ja maistui hyvältä. mutta se oli hirmuisen jauhokerroksen peitossa. Vuorasin sen siis ohjeen mukaan jauholla, ettei se tarttuisi pataan. Seuraavalla kerralla laitoin vähemmän jauhoja, leipä tarttui joka vaiheessa ja halkesi kumotessa. Kolmannella kerralla taisin mennä laskuissani sekaisin, jauhoja oli itse taikinassa liian vähän. Keskity nainen!

Jatkossa en laita kohoamisvaiheessa taikinan päälle jauhoja ja pyyhettä. Pyyhe on kuitenkin taikinassa. Laitan taikinakulhon päälle sellofaanin ja kulhon yöksi mikroon kohoamaan. Hoidan tarttumisprobleemat öljyämällä padan.

Lapsena sain leipomisesta yliannostuksen, sillä maalaistalossa leivottiin isot satsit ruisleipää ja pullaa joka lauantai. Sain varsin nuorena leivontavastuun äitini reumaisten käsien vuoksi. Harmi, että en hoksannut ajoissa kirjoittaa aidon savolaisen ruisleivän reseptiä ylös. Siinä sitä vaivaamista oli! Pullanleivonnan osaan unissanikin. Onneksi sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä polttopuilla lämmitetyssä leivinuunissa, kuten lapsuudessa. Varsinaista lukkarinrakkautta ei pakkopullan leipomiseen jäänyt.

Pitäisi kääntää tuokin lapsuuden kokemus voitoksi, sillä ahkerammat leipurit kertovat, että juurella pataleivästä saa vielä parempaa. Seuraava askel minulle voisikin olla juuren kanssa elämään opettelu. Olen nimittäin onnistunut parit juuret tappamaan. Maistoin vastíkään Pullon henkien loistavaa juurileipää ja kuulin, että juuri selviää vähemmälläkin ruokkimisella. Voisin rohjeta yrittää uudelleen.

 

 

 

Mainokset

4 thoughts on “Neljäs kerta toden sanoo: pataleipä

  1. Voi, sinulla on siis kokemusta Oikeasta leipomisesta. Vaikka varmaan nuorena potutti, niin onhan se semmoinen kokemus, mitä kaikilla ei ole. Itselläni lapsuudenkaverilla oli ihan pirtissä reikäleipiä orrella, oikeasti. (Osa orrella, osa pakastettiin ja iso leipomus oli paljon harvemmin kuin joka viikko.) Hyvää oli, aina joskus sain viedä kotiin tuoreena, mutta syötiin sitä tosi kuivanakin.
    …Esitän ohjettasi analyyseineen isännälle, joka meillä leipoo.

    • Toivottavasti teillä päästään suoraan asiaan, kiertämättä tällä tavalla kokeiluruutujen kautta :). Minulla on perintönä se taikinatiinu, jossa ruisleipätaikinan juuri säilytettiin tiinun seinään kuivahtaneena, ei tarvinnut kuin laittaa viikottain vettä tiinuun niin juuri heräsi. Säilytän sitä leikkimökissä ettei se hajoaisi kuivumiseen. Samalla siinä säilyy krokettimailat :).

  2. Kiitos Merja! Ihanaa kun pääsit pataleivän makuun ohjeellani 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s