Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Chilli crab, Singaporen kansallisruoka

Jätä kommentti

chillirapu

Vietin muutaman päivän Singaporessa, ennen kengurunloikkaa Australiaan. Nopeasti kävi selväksi, että chillirapua on maistettava jos meinaa jotain varteenotettavaa ymmärtää singaporelaisesta ruokakulttuurista.

Singaporelaiset eivät kysy tavatessaan mitä kuuluu vaan oletko syönyt ”sudah makan”. Keskustelu parhaasta ruoasta, parhaista paikoista, parhaista tavoista valmistaa sitä ovat singaporelaisille yhtä tärkeitä kuin Tampereella Ilves vai Tappara. Paljon kiinnostavampi tämä singaporelainen keskustelu minusta!

Arvatkaa vaan kuinka monta mielipidettä löysin missä ravintolassa kansallisruokaa pitää syödä! Keskustelu parhaasta Chilli crab paikasta kävi kuumana niin netissä kuin missä hyvänsä otin kysymyksen esille. Useimmat väittivät, ettei chilli crab ole tulista nimestään huolimatta – se on vain virkistävää.

Odotin rapu-annoksen hintaluokkaan suhteutettuna valkoisia pöytäliinoja, mutta ulkona katoksen alla oleva ravintola on varsin rustiikkinen ellei jopa rähjäinen. Tarjoilu on tehokasta ja ystävällistä.

Tulisuuden asteen suhteen emme päässeet tarjoilijan kanssa aivan yhteysymmärrykseen, mutta se onkin aina kinkkinen aihe. Miten selvität mikä on ravintolassa tulista ja selität mikä on oma tulisuuden sietotaso? Olen päätynyt mieluummin varovaiseen linjaan. Nytkin olisi pitänyt tarmokkaammin painottaa kevyttä tulisuutta. Silmät hikoilivat kun söin No Signboard -ravintolan chilli krapua. Se on vielä tulisuuden aste jonka siedän. Tavallinen tulisuus saa pään kokonaan hikoilemaan ja liika tulisuus polttaa suuta paljon tai mahdottomasti, edellisten lisäksi. Chilli crab -annoksen tulisuus oli ylärajoille, etenkin jos erehdyn kauhomaan ruokaan kuuluvilla makeilla pikkusämpylöillä lisää kastiketta suuhun. Herkullinen kastike, tuo oleellinen osa chilliravun kokemusta, jäi minulta nyt syömättä.

Itse merirapu oli herkullista, makeaa ja tuoretta. Komean kokoisissa ravuissa riitti askarreltavaa koko rahan edestä.

Ravintolasta saa pientä korvausta vastaan kunnollisen kaulalapun. Koska syön mereneläviä sellaisella innolla, että korvantaustattkin pitää yleensä pyyhkiä, on ruokalappu omiaan minulle. Tällä kertaa säästyinkin paitapyykiltä, kiva siksikin koska olin pukeutunut parhaisiini.

Kansallisruoka ei ole suinkaan halpaa. Rapujen kilohinta vaihtelee ravintoloissa 50-80 Singaporen dollarin haarukassa. Geylangin alueella sijaitseva No Singnboard Seafood -ravintola ei ole ehkä se kallein alle 3o euron kilohinnalla.

chilliravut-kenka

Meriravut ovat hyvinkin siron 39 numeron kenkäni kokoisia.

Muut Singaporen layoverin tarinat

Maailman korkeintä ääretöntä uima-allasta tirkistelemässä

Ensikosketus Singaporeen: Lau Pa Sat hawker center

Sain kolmannen Michelintähteni jonottamalla

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s