Fremantlen kalakaupan päivän erikoinen oli kuningasnapsijan file. Tarjouksessakin tuoreen fileen kilohinta oli 36 euroa. Ostin 200 g fileen, joten lounaan hinnaksi tuli kahdeksan euroa.
Olen sivusilmällä seurannut kuhinaa, joka syntyi Hesarin pääkirjoituksesta. Päivittelin, että minäkö muka elitisti. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa?
En voi kieltää. Olen elitisti. Reissaan Australiassa ruoan perässä sen sijaan, että säästäisin sukkaani. Säästäminen pahan päivän varalle olisi paljon fiksumpaa. Napsijasta tuli kyllä aivan mahtavan herkullista Australian auringon alla, Airbnb-kodin takapihan grillissä.
Elitistinen grillattu napsijafile
- 200 g kuningasnapsijaa fileoituna
- laadukasta oliiviöljyä
- mustapippuria myllystä
- suolaa (mieluusti maldonia, mutta en ole sitä onnistunut löytämään elitistisimmistääkään kaupoista)
Sivelin oliiviöljyä kalafileen pinnalle oliiviöljyä. Suolasin ja pippuroin fileen molemmin puolin.
Airbnb-kämpässäni on takapihalla pieni kannellinen sähkögrilli. Se on osoittautunut yllättävän näppäräsi. Kuumensin sen täysille ja grillasin kalaa 4 minuuttia puoleltaan. Käännettyäni kalan laitoin kannen päälle.
Julkkiskokkien nousu ja uho, meidän bändäreiden innokas fanitus somessa. Rokkarit ja politiikot ovat niin last season, nyt retweetataan kun Henri Alen antaa pusun hauikseen ennen toista serviisiä. Minusta se on sosiologisesti mielenkiintoista.
Ruokakaupoissa kasvisten kulutus on noussut huikeita määriä. Syöntikypsiä avokadoja saa jokaisesta lähikaupasta, kun joku vuosi sitten niitä sai etsiä kiven alta. Tavallisissa perheissä syödään kurpitsaa ja lehtikaalia perinteisten perunan ja kalpeiden talvitomaattien sijaan. Äidit ja isät jakavat somessa iloaan siitä kun muksu söi mielellään bataattia. Hienoa äitien, isien, muksujen ja kansanterveyden kannalta!
Burgerimuoti on ihmetyttänyt minua. En ole koskaan pitänyt hampurilaista herkkuna enkä lohturuokana, ehkä siksi että minulla on jotain hampaankolossa macdonadlseja ja unilevereitä vastaan. Nyt delihampurilaispaikkojen avajaisissa on pitkät jonot. Kertooko ilmiö siitä, että nuoret aikuiset haluavat jotain hieman parempaa mutta tuttua? Varokaa vaan, se voi olla portti oikeaan ruokaharrastukseen! Kohta sitä grillataan tuoretta tonnikalaa (kunhan se vain on ekosertifioitua).
Minusta kiinnostus ruoan alkuperää kohtaan on hieno asia. On hienoa, että pienessä lähikaupassani on lähiruoka -hylly. Satokausikalenteri auttaa kauppiaita nostamaan sesongin kasvisia esiin ja samalla kauppa paistattelee Satokausikalenterin nosteessa. Win-win.
Ruokakulttuurin suunnanmuutos on yhteiskunnassa jo niin merkittävä ilmiö, että siitä kirjoittavat vallan vahtikoiratkin, toimittajat. Taloustoimituksissa tehdään laskelmia miten minkäkin kasviksen myynti on noussut.
Pääkirjoitustoimittaja Akkasen (klikki)uutisnenä on ollut iskussa, sillä tuota pääkirjoitusta on jaettu somessa tavan pääkirjoituksia ahkerammin. Laskevien levikkien aikana sosiaalinen media on merkittävä lukijoiden houkuttelija. Hieman provosoiva ote toimi ja moni meistä on halunnut sanoa mielipiteensä aiheesta.
Miksi suomalaisilla meni niin kauan kiinnostua ruoasta ja lähellä tuotetuista hyvistä raaka-aineista? Myöhäinen kaupungistuminen ja eron otto maalaisiin juuriin? Euroopassa, Ranskassa, Espanjassa, Kreikassa, Italiassa ollaan aina oltu ylpeitä omasta alueellisesta ruokakulttuurista. Sekös meidät sai suuttumaan kun Berlusconi, tuo Trumpin isoisä, sohaisi meidän pesäämme ja väitti suomalaista ruokaa pahaksi. Ja mitä siitä seurasi, massaketjun pizzaa myydään Berlusconin nimellä.
Englannissakin, maassa jossa Asterxin mukaan ruoka maustettaan keitetyllä vedellä, on jo vuosikymmeniä ollut käynnissä Jamie Oliverin ruokavallankumous. Joko Jamielle on myönnetty ritarinarvo?
Miten pitkälle kantava ilmiö Suomessa on? Muodit kun määritelmän mukaan vaihtuvat. Kohta julkkiskokit voivat olla niin entistä sesonkia. Jääkaappimme ovat taas täynnä eineslaatikkoja.
Mutta toivottavasti tavallisten perheiden ruokakulttuuriin on jäänyt laajempi kirjo kasviksia. Jospa yhä useampi olisi kiinnostunut syömiensä raaka-aineiden alkuperästä, eläinten hyvinvoinnista, kasvatusoloista ja kuljetusketjuista. Kalakaupassa ostaja tinkaisi koska kala on viimeksi uinut ja kuinka monta tuhatta kilometriä se matkasi savustettavaksi ja pakattavaksi. Ja ennen kaikkea ihmiset vaatisivat, että ruoka maistuisi hyvälle. Niin kotona kuin ravintolassa.
Eliitti on aina keksinyt keinonsa erottautua massasta. Entä nyt kun rahvas on golfkentillä ja ruokaharrastus on massailmiö? Koska kiinnostus ruokaan on näin laajalle levinnyttä, oikea eliitti ja muotihaukat tekevät jo jotain muuta. Sitä mitä massat eivät tee, mutta kaukaa somessa ihailevat.
Mutta elämmekö uuden suomalaisen ruokakulttuurin alkua?
Kohta elitismistä syyttävä sormi osoittaa viiniharrastajiin. Vain eliitistillä on varaa ja kanttia ostaa kolme 15 euron viiniä ja vertailla niitä mikä sopii parhaiten valitun ruoan kanssa. Hesari tuskin nostaa tuota näkökulmaa esille, sillä lehdellä on jo pitkään ollut käynnissä kampanja alkoholin nautinnon haitoista. Parempi pitää alkoholin kulutus alkoholin kulutuksena, ilman elitismin tuomaa kimallusta.
Ripaus tryffeliä 