Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Carlon valkosipulipihvi, lopultakin onnistuminen

2 kommenttia

Tiedätkö sen tunteen? Kun olet tavoitellut oikeaa makua ja tapaa tehdä sen? Epäonnistunut, melkein onnistunut. Harjoittelin tätä 15 vuotta. Lopulta Carlo Algerin valkosipulipihvin ohje osui kohdalleen. Täydellisesti. Leipäkuorrutus maistuu täsmälleen siltä kuin makumuistoni sen kertoo.

Mielelläni uskoisin, että harjoitus tekee mestarin. Oppivuodet ovat nyt kulminoituneet ja olen saavuttanut uuden tason keittotaidossani. Totuus lienee kuitenkin se, että olen laittanut tai syönyt tätä aina flunssaisena. Sillä tämä oli Carlon flunssalääke.

Menimme perheen kanssa syömään La Perlaan, Rautatienkadulle. Siihen osoitteeseen jossa Ravintola C jatkaa nyt osoitteen kunniakkaita perinteitä (ja nostaa ne omalla tavallaan aivan uusille tasoille). Flunssa oli iskemässä pahasti päälle, mutta pöytä oli varattu, joten pakkohan sinne oli mennä. Voivottelin tautia ja pohdin ääneen Kaijalle mahdanko pystyä arvostamaan Carlon herkkiä makuja. Mutta Carlo lupasi tehdä pihvin, jolla tauti taittuu. En muista enää oliko pihvi listalla vai tekikö Carlo sen tähän erityiseen tarpeeseen. Jälkimmäinen luultavasti. Vaikka maku ei ole kotikeittiössä ennen tätä osunut täydellisesti kohdalleen, olen flunssat olen tällä pihvillä parantanut. Tai ainakin elämä taudissa on ollut mukavampaa.

Pannulla paistetun hyvän pihvin päälle tulee valkosipuli-leipä-persilja -kuorrutus. Kun lopulta hoksasin laittaa pihvin kuorrutettuna uuniin, alkoi pihvi maistua siltä miltä sen pitäisi. Mutta oikeaa tapaa hakiessani laitoin siihen liikaa oliiviöljyä, liian vähän persiljaa tai liikaa valkosipulia. Leipä on ollut liian tuoretta ja kuorrutteesta on tullut liian tiivistä. Korppujauho ei muuten totaalisesti toimi.

Olen koettanut kypsentää valkosipulin etukäteen. Ei toimi. Koettanut kypsentää pannulla lopuksi laittamalla kannen päälle. Ei toimi. Valkosipuli on ollut liian raakaa. Grillivastuksen alla leipäseos on ruskistunut liikaa.

Mutta tässä se on, niin lähellä makumuistoa kuin kuin voi olla. Toki voi olla, että Carlo päätyi tähän lopputulokseen ihan eri keinoin. Mutta hekelatin hyvää pihviä näin tulee.

Carlon valkosipulikuorrutteinen pihvi kahdelle

  • 350 g hyvää entrecotea tai chuck roll -pihviä (luomunautaa tai Black Angus)
  • 1 reilu rkl ruskistettua voita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • sormisuolaa
  • mustapippuria

Valkosipuli-leipä-persilja -kuorrutus

  • 2 valkosipulin kynttä
  • ½ rapea kuivahtanut sämpylä tai muuta hyvää kuivaa vaaleaa leipää
  • kourallinen persiljaa
  • sormisuolaa

Mausta pihvi hieromalla oliiviöljyä, sormisuolaa ja mustapippuria pintaan. Jätä se tunniksi huoneenlämpöön lämpiämään ja maustumaan.

Ota hyvää, rapeakuorista kuivunutta leipää. En voi kylliksi painottaa miten olennaista leivän laatu on, sillä huonosta ja liian tuoreesta leivästä tulee mauton ja tahmea kuorrutus. Tälläkin kertaa juuri leipäosasto meinasi mennä pieneen.

Ostin Sokokselta semmoisia timanttivehnäsämpylöitä ja leikkasi puolikkaan sämpylän halki ja jätin sen yöksi kuivumaan sämpylöiden paperipussiin. Seuraavana päivänä se oli sopiva nahkean kuivaa. Nostin halkaistun sämpylänpuolikkaan, persiljan ja valkosipulin lautaselle kuvausta varten. Kiepahdin, huomio herpaantui flunssaisena ja eikös koiranpiru ehtinyt napata toisen puolikkaan. Se ketale ei koskaan aiemmin ole ihan ikkuna viereen keittiön tasolle yltänyt. Saavutimme siis molemmat uusia tasoja tällä kertaa.

Onneksi sämpyläpussissa oli lisää sämpylää. Leikkasin rapean sämpylän reunoja lisää oikein ohuiksi siivuiksi ja jätin sen pariksi tunniksi kuivumaan.

Ota siis kuivahtanutta, rapeakuorista leipää, pilko vähän pienemmäksi ja laita tehosekoittimeen. Älä surauttele vielä.

Kuori kaksi valkosipulin kynttä, lisää ne. Ota reilu kourallinen tuoretta persiljaa ja lisää joukkoon. Yleensä käytän ortodoksisesti sileälehtistä persiljaa, mutta tällä kertaa minulla sattui olemaan vain kähärälehtistä tuoretta persiljaa. Ehkä oikea maku johtuikin siitä?

Lisää joukkoon 1 rkl oliiviöljyä.

Surauta vihreäksi silpuksi. Varo, ettet tee leivästä liian pientä, semmoinen parimillinen rouhe on parasta.

Maista ja mausta tarpeen tullen hieman suolalla.

Paista pihvi oliiviöljyn ja ruskistetun voin sekoituksessa kuumalla pannulla. Pihvini oli ohut, joten paistoin sitä 1 ½  minuuttia puoleltaan ja nostin sen uunivuokaan ja kuorrutin pihvin leipäseoksella. Tökkäsin pihvin paksuimpaan kohtaan uunimittarin. Nostin vuoan 220 asteiseen uuniin. Parissa minuutissa pihvin sisälämpö saavutti 50 astetta.

Nostin pihvin pois uunista folioon ja jätin sen vetäytymään reiluksi 10 minuutiksi.

Niille jotka eivät ole onnekkaita ja käyneet La Perlassa, löytyy Aamulehden arkistosta juttu ravintolan sulkemisesta. Perla oli se ravintola, jossa syttyi ruokarakkauteni italialaiseen ruokaan. Paikka josta varastin ensimmäiset reseptit. Ravintola jossa tyttäreni kävi nukkumassa muutaman kuukauden vanhana vaunuissa. Jossa Carlo ja Kaija opettivat 2-vuotiasta tytärtä syömään simpukkapastaa simpukan kuorien avulla. Sitä simpukkapastaa käytiinkin syömässä monen monta kertaa Perlassa.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Mainokset

2 thoughts on “Carlon valkosipulipihvi, lopultakin onnistuminen

  1. Perla oli kyllä ihana ravintola. Aito italialainen. Siellä olen illastanut monta kertaa erilaisilla kokoonpanoilla. Voi niitä aikoja!
    Terveisin Maalaisbistron Annelta.

    • Aivan ihana! Siihen liittyy niin paljon muistoja! Tampereella olisi kyllä semmoisen aidon italailaisen ravintolan menevä aukko…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s