Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Omaa parsaa pannulla salottisipulilla

Jätä kommentti

Omien parsojen aika on ihanaa. Olen jo toista viikkoa kerännyt parsasatoa kolmen, neljän päivän välein. Osa parsoista on paksuja, osa lyijykynän kokoisia, osa kapoisia kuin kynän lyijy. Mahtavan maukkaita ja tietysti tuoreita.

Tuore timjami ja makeaksi kuullotettu salottisipuli komppavat hienosti parsan makuja.

Parsaa, salottisipulia ja timjamia kahdelle

  • kourallinen ohuita kotimaisia parsoja
  • oliiviöljyä
  • tuoretta timjamia
  • pieni salottisipuli
  • sormisuolaa

Pilko pieni salottisipuli hienoksi, hienommaksi kuin kuvissa :). Pilko timjami hienoksi. Laita pannulle oliiviöljyä ja kuullota sipulia ja timjamia muutama minuutti.

Napsauta parsoista kuiva kanta pois. Laita toiselle pannulle oliiviöljyä. Lisää parsat erissä paksuuden mukaan, jos käytät eripaksuisia parsoja. Paahda parsat käännellen kypsäksi. Lisää sormisuolaa. Sekoita kuullotetut sipulit, sekoita.

Ei muuten kannatta oikaista kuten minä tein ja yritin paistaa ne samalla pannulla. Päädyin sitten kaivelemaan parsojen alta sipulinpaloja, että parsa saisi kosketuksen pannuun.

Ohje makumaailma on peräisin Hans Välimäeltä. Iltasanomien reseptissä Välimäki keittää parsat pannulla. Siksipä sipulit ja parsa kypsyvät samalla pannulla kätevästi, mutta minä en vaivautunut lisäämään vettä, kun nuo omat parsat kypsyivät paistamallakin, paksummatkin minuuteissa.

Tarjoile hyvän Riesling Reserven kanssa.

Uudempi parsapenkki on istettu 2013. Nyt se alkaa olla kohillaan.

Tallenna

Tallenna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s