Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Case kaalikääryleet: miten lähestyä täysin tuntematonta

6 kommenttia

Kaalikääryle ja minä emme ole koskaan sanoneet edes päivää. Olen kulkenut työmaaruokalassa sen ohi nenääni nyrpistäen. Tuoksu ei ole herauttanut vettä kielelleni. En muista edes koskaan maistaneeni kaalikääryleitä.

Jostain itsellekin käsittämättömästä syystä päätin kuitenkin tehdä kääryleitä. Ehkä siksi, että ostin kaupasta käärylekaalin. Mikä se sitten onkaan. Semmoinen litteämpi kuin keräkaali.

Pakastimessa oli hirven jauhelihaa. Hirvi kaipaa kaveriksi possun jauhelihaa. Ja koska en kuitenkaan saavuttaisi sitä aitoa makua – josta minulla ei ollut hajuakaan, tai haju nyt oli mutta se ei houkutellut – korvasin ohjeiden riisin tai ohran speltillä. Siirappiakaan ei kaapista löytynyt, käytin agavehunajaa. Paatuneet kaalikäärylefanit varmaan nostavat parasta aikaa etusormea pystyyn epäortodoksille. Lähdet soitellen sotaan mitään ymmärtämättä.

Niinpä. Käärylehommaan tutumisprosessi muistutti huvittavasti aivan vieraan ruokakulttuurin ja aineksen ohjeeseen perehtymistä. Olen tehnyt monenmoista tuntematta raaka-aineita tai mausteita. Kamputsealaisia merirapuja tamarindikastikkeessa. Paitsi siinä lähdin tavoittelemaan Phu Quocin saarella maistamaani tamarindikastiketta. Mattohaita (ei onnistunut), keisarinapsijaa tai merikorvaa tein ilman mitään ennakkoluuloja ja -tietoja, kaivamalla vain netistä ohjeita, vertailemalla ja yhdistelemällä tiedonhippuja. Uuden aineksen haltuun ottaminenhan on yleensä hauskaa. Harvoin vain näin vieras on löytynyt näin läheltä.

Itse kääryleiden tekeminen oli helppoa. Pelkäsin etukäteen, miten kaali kääriytyy, mutta se käyttäytyi kiltisti. Naudanlihakääryleiden tekeminen on vaikeampaa.

Kaalikääryleet epäortodoksisesti

  • 1 käärylekaali
  • 200 g hirven jauhelihaa
  • 200 g possun jauhelihaa
  • 1 dl valmiiksi keitettyä spelttiä (ohraa)
  • 1 sipuli pilkottuna
  • 2 valkosipulin kynttä pilkottuna
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl soijakastiketta
  • sormisuolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 2 tl kuivattua meiramia

Valeluliemi

  • 3 rkl agavesiirappia (pitäisi olla siirappia)
  • 3 rkl kermaa
  • 1 dl kaalin keitinlientä

Koverra kaalista kantaosa pois.

Keitä kaalia suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia tai kunnes se on kypsää. Älä heitä pois keitinlientä, sitä tarvitaan kääryleiden valeluliemeen.

Laita kaalin kokoiseen kattilaan vettä ja nosta kiehuvaksi. En tiennyt miten tarkkaa kaalin keittoajan kanssa on, joten lisäsin kaalin kiehuvaan veteen. Tässä olikin koko prosessin hankalin vaihe, arvioin veden määrän alakanttiin ja jouduin keittämään kiireellä toisessa kattilassa lisää vettä kaalin päälle. Se siitä tarkkuudesta.

Kaalin kiehuessa hiljalleen pilko sipuli ja kuullota se kypsäksi.

Miten tietää, että kaali on kypsää? Otin grillitikun ja painoin sen kaalin läpi. Meni kevyesti, joten päättelin että kypsää on. Joissain ohjeissa pyydetään kuorimaan kaalilehdet sitä mukaan kun ne kypsyvät. Miten helekatissa se muuten tehdään, kiehuvasta vedestä? Jätin ohjeen omaan arvoonsa. Hyvin sujui näinkin.

Nostin kaalin lautaselle jäähtymään. Parempi olisi vielä laittaa isoon siivilään valumaan.

Seuraavaksi sekoita jauhelihat, sipuli ja mausteet.

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

Irrota kaalilehdet yksi kerrallaan ja laita pyyhkeen päälle, kuivaa lehdet. Kuperat lehdet voivat repeytyä, joten ne voi leikata tai sormin repiä kahdesta kulmasta vähän matkaa, se auttaa myös käärimisessä. Leikkasin myös paksumpia lehtiruotoja ohuemmaksi ohjeiden mukaisesti. Ehkä se jopa auttoi käärinhommassa.

Laita pari ruokalusikallista jauhelihaa kaalin lehden päälle. Kääri lehti täytteen ympärille. Nosta kääryle uunivuokaan saumakohta alaspäin. Kääryleistäni tuli vähän epätasaisen kokoisia, mutta muuten ihan passeleja.

Sekoita valeluliemi keitinvedestä, kermasta ja siirapista tai hunajasta niin kuin minä tein. Lusikoi puolet liemestä kääryleiden päälle ja nosta vuoka uuniin 1,5 tunniksi. Valele kääryleitä liemellä muutaman kerran. Valeluliemi loppui ja jouduin ihan taas ajattelemaan. Kaavin lientä vuoan pohjalta.

Kääryleet ruskistuivat hieman epätasaisesti. Uunin takaosassa olevat saivat kauniimpaa pintaa. Olisi pitänyt hoksata kääntää vuoka kerran jo puolivälissä, nyt käänsin sen 10 minuuttia ennen määräaikaa.

Hurahdinko kaalikääryleisiin? Ehkäpä en. En hoksaa miksi kaali pitää jauhelihan ympärille kääräistä. Keitetty kaali oli muuten ihanaa! Projektista jäi muutama ylimääräinen lehti ja pohdin mitä niistä. Olen syönyt niitä ihan sellaisenaan kaiken lisukkeena. Yllättävää herkkua.

Täytteestä tuli varsin tiivistä. Epäilen myös, että yleensä kääryleissä on enemmän makeutta siirapin myötä. Maistelin kaipaisiko siirapin makua, enkä ollut aivan varma olisiko se juuri se tekijä joka tekisi kääryleistä herkumpaa.

Pyhä makupari kaalikääryleet ja puolukka

Ja tietysti viimeinen niitti tämän epäortodoksisen lähestymisessä on puolukan korvaaminen granaattiomenan siemenillä. En tykkää puolukasta, mutta tykkään granaattiomenasta. Granaattiomenan siemenissä on se sama jännä purskahdus suussa kuin puolukassa puraistessa. Puolukan tehtävänä on kai leikata siirapin tuomaa makeutta. Ja tietysti antaa väriä epämääräisen näköisille pötkylöille.

Kääryleisiin upposi varsin vähän jauhelijaa, joten minulle jäi kilon verran jauhelihaa yli. Toki se oli tiedossa jo isoja jauhelihaköntsiä sulattaessa. Ehdin kuitenkin vasta kääryleiden mentyä uuniin miettimään mitä ihmettä ylijäämästä tekisi. Googlasin ja huomasin että jotkut tekevät lihamurekkeen uunissa samassa lämpötilassa kuin kaalikääryleet, 180 asteessa. Mureketta olen sentään lapsuudessa syönyt, mutta se ei ole koskaan kutsunut kokkaamaan. Tuli muuten herkkua! Ohje tulee tänne myöhemmin.

Pengoin kääryleitä varten moniaisia lähteitä. Yhteishyvän ohje vaikutti suoraviivaisimmalta, noudattelin pääasiassa sitä.

Nyt kiinnostaisi kuulla, miten metsään menin tässä hankkeessa! Mitä en hoksannut? Mitä missasin kun en hurahtunut kääryleisiin? Vai onko se vaan makukysymys? Ei minua muutenkaan puhuttele suomalaisen perinteisen keittiön linnapaistit ja maksalaatikot. Tai sitten en ole vain maistanut hyviä versioita niistä.

 

6 thoughts on “Case kaalikääryleet: miten lähestyä täysin tuntematonta

  1. Hauska sattuma, mutta ajattelen aika lailla samoin kaalikääryleistä, enkä ole vielä saanut itseäni valmistushommaan. Pitäisi kyllä. Ja kaali on hyvää, niin myös (hirven)jauhelihakin. Lisäksi linnanpaisti on mulle vaan nimi ja maksalaatikkoon en suostu.

    • Nanna, viisas nainen! 🙂 Mielenkiinnolla jään odottamaan miten sä boostaat makua kääryleisiin. Ehkä mä sitten koetan toisen kerran!

  2. Mä tein vähän aikaa sitten ja urakan jälkeen taputtelin itseäni olalle. Pidän valtavasti kaalista ylipäätään, myös kaalikääryleistä. Niissä on mun mielestä sen vanhan sanonnan mukainen juju: joka keitetyn paistaa, se makean maistaa. Siirappia ei tarvita kovinkaan suurta määrää, mutta jauhelihamassaan on saatava makua ja valelu kannattaa. Granaattiomenan siemenet kaalin kaverina ei ole lainkaan hullumpi ajatus!

    • Minäkin alan tykästymään kaaliin. Se alkoi varhaiskaalista ja nyt on jo edennyt näin pahaksi. Onko seuraava aste kaalilaatikko :D?
      Nyt pitäisi kyllä jossain maistaa oikein hyviä kaalikääryleitä, että lisää intoa tehdä uusiksi. Missähän tarjotaan parhaat kääryleet?

  3. Tämä on jotenkin niin mielenkiintoinen kirjoitus, tätä on juuri nettimaailma ja -tuttavudet parhaimmillaan. Siis että näkee niine ri tavalla, mutta mielenkiintoisesti ajattelevia ja kokevia ihmisiä 😀 Minä kuulun siihen outoon ihmisjoukkoon, jonka lempiruokia lapsena oli kaalikääryleet, pinaattikeitto ja silakkapihvit. Siinä oli kavereille ihmettelemistä, ei ymmärtäjiä juurikaan löytynyt (sentään talvesta silloin pitivät kaikki). Eli voi sanoa että kaalikääryleet ovat olleet suurta herkkua yli 40 v, ne vaan on niin hyviä. Mutta tietysti jos niistä ei pidä, niin sitten ei pidä. Mutta en kyllä käyttäisi agave-siirappia siirapin tilalla, kyllä ne tarvitsevat sitä maltaista makua, ei niinkään makeutta. Luulisin että esim. fariinisokeriliemi olisi voinut maistua paremmalta kuin tuo. Toinen asia fanille on se, että minä kuulun siihen koulukuntaan joka ei käytä kermaa (vaikka muuten kyllä käytän), minusta se vaan ei sovi kaaliruokiin. Osa laittaa kaalilaatikkoonkin muna-maitoa, minusta se ei vaan todellakaan sovi siihen.

    Minä en muuten tykkää käyttää noita litteita käärylekaaleja, minusta sitä käyttäen vääristyy kaalin ja täytteen suhde 🙂

    Mutta ihanaa että teit kaikesta huolimatta kaalikääryleitä! Jos vielä joskus uskallat kokeilla, kokeile vaikka ihan perinteisesti, ja paljon puolukkaa lisäksi, lisää siihen vähän sokeria.

    Niin yllätävää kuin se onkin, monissa lounaspaikoissa on todella hyviä kaalikääryleitä. Se on niitä ruokia, jotka hyötyvät siitä että tehdään isoissa satseissa. Älä anna hajun hämätä.

    • Olet niin oikeassa, erilaisuus on suola ja pippuri! Mä olen tehnyt pitkän kiertomatkan maailman ruokakulttuureissa, jämähdin välillä vähintään 10 vuodeksi Italiaan. Mun ruokajuuret onkin melkein yhtä syvällä pohjoisitalialaisessa mullassa kuin suomalaisessa. Ainakin italialaisia keittokirjoja on kymmenen kertaa enemmän kuin kotimaisia :). Siksi tämä suomalaisten perinneruokien tekeminen kutittelee mun maku- (ja nauru)hermoja.
      Suomalaiset ruoat on tietysti kuuluneet arkeen, etenkin työmaaruokalassa. Puolukka ei vaan mulle maistu, muuten kuin saaristolaisleivässä :). Tämän kokemuksen pohjalta olen kyllä valmis antamaan tilaisuuden ruokalankin kaalikääryleille. Eikös sitä lastenkin pidän maistaa uutta makua useampi kerta ;)?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.