Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Karjalanpiirakat pastakoneella

Jätä kommentti

 

Mietin mikä on parasta suomalaista ruokaa mitä tiedän? Mitä erityisesti rakastan? Koska #Suomi100.

Rakastan monia raaka-aineita, mutta karjalanpiirakka on paras supisuomalainen ruoka. Karjalanpiirakoihin liittyy monia muistoja. Lapsuudessa äitini ostiaina  isoihin juhliin 100 piirakkaa kylän erikoisleipurilta, Viipurin evakolta. Se oli spessua, koska yleensä mitään ruokaa ei ostettu. Kaikki tehtiin itse, ruisleivätkin. Pääsinkin tässä piirakkaprojektissa konkreettisesti sukeltamaan lapsuuden ruokamuistoihin, kaapimaan veitsen lappeella ruistaikinaa irti sormista.

Olen tehnyt karjalanpiirakoita muutaman kerran, mutta työläyden vuoksi kynnys ryhtyä on ollut korkea. Olin kuullut kuitenkin huhuja, että pastakone helpottaa puuhaa. Ja se pitää paikkansa! Pastakone olin aivan verraton apu, pulikkaa ei tarvita. Pienen harjoittelun jälkeen homma alkoi sujua ihan sutjakasti.

Karjalanpiirakoiden tekeminen on edelleen varsin käsityövaltaista, vaikka kuinka koettaisi koneistaa vaiheet kotikeittiössäkin. Mutta muutamalla näppärillä keinoilla puuha helpottuu. Puuro syntyy helposti mikrossa ja ehkä taikinakin yleiskoneessa, jos satsi on tarpeeksi iso.

Karjalanpiirakat, noin 45 kpl

Kuoritaikina

  • 3 dl vettä
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 2 tl suolaa
  • 6 dl ruisjauhoja
  • 2 dl vehnäjauhoja

Riisipuurotäyte

  • 5 dl vettä
  • 4 dl riisiä
  • 15 dl maitoa
  • 1 tl suolaa
  • 2 kananmunaa

Voiteluun

  • sulatettua voita
  • maitoa (mittasuhteet omantunnon, maun ja kolesteroliarvojen mukaan)

Tarvikkeet:

  • ruisjauhoa jauhottamiseen
  • muovikelmua suojaamiseen
  • useita keittiöpyyhkeitä
  • leivinpellit
  • pastakone tai pulikka
  • mikro puuron tekoon

Kun harvakseen leipoo piirakoita, kerran kymmenessä vuodessa, ei määrät ole ihan hallussa. Luin useita reseptejä, ennen kuin sain selvää montako piirakkaa mistäkin ohjeesta tulee. Tein piirakat Marttojen ohjeen perusteella, mutta 1,5 -kertaisena. Siitä syntyi 31 piirakkaa, kaksi pellillistä. Ensi kerralla teen kaksinkertaisen määrän. Tähän onkin kerrottu Marttojen ohje kahdella. Kun tähän puuhaan kerran ryhtyy ja saa liukuhihnan liikkeelle, kannattaa tehdä piirakoita sen verran että niitä riittää.

Valmista puuro kattilassa + mikrossa

Laita ensin riisipuuro tekeille. Tein puuron kahdessa vaiheessa, ensin keitin riisiä vedessä, kuumensin maidonkin kattilassa ja sitten siirsin puuron kypsymään mikroon. Teen joulupuurot aina mikrossa, sillä olen ottanut opikseni pohjaanpalaneista kattiloista. Nyt tuotekehitystä oli käynnistää puuha kattilassa. Kun neste on juuri ja juuri kiehuvaa, siirrä projekti mikroon.

Laita siis vesi kattilaan kiehumaan, lisää riisi ja keitä 10 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää maito ja nosta juuri ja juuri kiehuvaksi. Mausta suolalla.

Voit tästä eteenpäin päättää otatko riskin maidon kiehumisesta yli levyllä vai mikrossa. Tein 1,5 -kertaisen määrä mikrossa ja kerran jo säikähdin mikron ovea avatessa, hieman oli ovella puuroa vastassa. Minun mikrossani tämä kaksinkertainen määrä täytyy ensi kerralla tehdä kahdessa erässä, mutta se ei haittaa. Puuro voi kypsyä toisessa astiassa aina sen aikaa kun toinen satsi pyörii mikrossa. Hiljaahan puuro levylläkin haudutetaan.

Kaada siis puuro mikron kestävään vuokaan ja kypsennä puuroa viiden minuutin erissä yhteensä 20-25 minuuttia. Ota puuro aina välillä pois, hämmennä huolella pohjaa myöten ja nosta takaisin.

Kun puuro on kypsää, jätä se jäähtymään.

Raivaa tilaa ja putsaa tasot

Taso johon sain pastakoneen kiinni oli vähän syvyyssuunna ahdas. Edessä on valmiit piirakanpohjat, vasemmalla lasilla muotoillut kakkuset ja keskellä pino vaiheessa olevia pohjia.

Muutama vinkki helpottamaan leipomisurakkaa. Siivoa ensin kaikki tasot puhtaaksi ja vapaaksi turhista tavaroista. Tämä puuha jos mikä vaatii tilaa.

Varaa hollille veitsiä, lusikoita, muovikelmua ja reippaasti ruisjauhoa eri vaiheissa tarvittavaan jauhottamiseen. Laita myös uunipellit valmiiksi, leivinpaperia päälle ja lähelle pellavapyyhkeitä tai muita pyyhkeitä, joilla voi peittää piirakat.

Taikinan tekeminen

Leivo kuoritaikina. Koetin tehdä ruistaikinan yleiskoneessa mutta reilun kahden desin taikina jäi vain pohjaan kiinni ja taikinakoukut pyörivät tyhjänä. Päädyin sittenkin suosikkipuuhaani eli leipätaikinan alustamiseen. Että ruistaikina tarttuukin tiukasti sormiin! Sain hyvin elävän flashbackin 10-vuotiaan Merjan ruistaikinan alustamisesta. Silloin tehtiinkin kuusi isoa savolaista ruisleipää kerralla leivinuunissa.

Muistihäiriöistä huolimatta sain taikinan leivottua. Jossain ohjeessa neuvottiin, että piirakkataikina on valmiina purukumimaista. Harvinaisen huono vertaus. Minkähänlaista purukumimaista, tarttuvaa, irtoavaa, kimmoisaa? Käytin maalaisjärkeä ja johonkin selkäytimeen jäänyttä muistikuvaa ruisleivän leipoutumisesta, lisäsin jauhoja ja pyöritin taikinaa hyvin jauhotetulla alustalla. Lopulta taikina tuntui hyvältä käteen, ei tarttunut alustaan mutta ei ollut liian tiivistäkään.

Laita taikina heti muovikelmun sisään. En voi kylliksi painottaa, että ruistaikina kannattaa jauhottaa tai peittää joka välissä. Peitä kelmulla, pyyhkeellä tai jauhoilla, ettei taikina kuivu!

Laita uuni lämpiämään 300 asteeseen.

Piirakanpohjien tekeminen pastakoneella

Viritä pastakone kiinni leivintason reunaan. Varaa hyvin tilaa kummallekin puolen.

Painele ruisjauhojen päällä taikinasta pitkulainen reilun sentin paksu kakku, ripottele päälle myös jauhoja. Laita pastakone 1-tasolle ja pyöräytä taikinakakku sen läpi. Optimaalinen tulos olisi kaksi juomalasin leveyttä, mutta en onnistunut niin optimaalista saamaan aikaan kertaakaan. Kerää ylijäämäreunat, purista kasaan ja pistä muovin alle odottamaan uutta vuoroa.

Laita taikina ruisjauhoilla jauhotetun tason päälle ja ota juomalasi. Juomalasia tarvitset piirakkakakkusten tekemiseen. Kolmas lasikoko osui minulla sopivan kokoon.

Paina lasilla taikinan läpi, ja laita kakkunen jauhon päälle, ripota jauhoja ja toista kunnes kakkunen on käyty läpi.

Jos piirakanpohjasta tulee liian pitkulainen, ei haittaa. Aina voi tehdä uudestaan. Minä ainakin tein, monta kertaa.

Totesin myös, että kannattaa tehdä isompi satsi pieni kakkusia kerralla. Semmoinen 6-8 piirakan pohjaa optimaalinen määrä. Siinä pääsee rytmiin, eikä taikina ehdi kuivua liikaa.

Ripota jauhoja jokaisen päälle, väliin ja alle!

Nyt sinulla on pino pieniä pyöreitä piirakanaihioita. Peitä pino pyyhkeellä.

Laita pastakone 2-tasolle ja pyöräytä taikinakakku eli piirakanaihio läpi. Käännä kakku ja pyöräytä toisen kerran. Tässä vaiheessa piirakan pohja on pyöreä, enemmän tai vähemmän. Käy läpi kakkusatsi, pinoa pohjat päällekkäin, laita jauhoja aina väliin ja pyyhe päälle.

Laita pastakone pykälän isommalle, käy satsi läpi. Nyt pyri soikeaan, ohueen pohjaan. Riippuu koneestasi ja käsialastasi, onko 3- vai 4-taso se jolloin piirakan pohjat ovat valmiita. Minun pohjani olivat sopivan ohuita 4-tason pyöräytyksen jälkeen. Tavoitteenahan on ohut, lähes läpikuultava piirakanpohja.

Riisin levittäminen ja piirakoiden rypyttäminen

Sekoita hyvin jäähtyneeseen riisipuuroon 2 kananmunaa. Jos riisi on aivan jääkaappikylmää, lämmitä sitä hieman. Haalea leviää minusta parhaiten piirakalle. Jossain ohjeissa sanottiin että puuro kannattaa keittää jo edellisenä päivänä. Minusta riisipuuro on aina kuivempaa seuraavana päivänä, joten tarkkaile puurosi koostumusta ja säädä tarpeen mukaan. Kananmuna tekee puurosta notkeampaa.

Laita piirakan pohja jauhotetulle leikkuulaudalle ja levitä sopivan ohut kerros riisipuuroa. Tein pariin piirakkaan liian paksun kerroksen. Ohut on minusta parempi, syödessäkin.

Kokeilin rypyttämiseen kahta eri tekniikkaa. Ekalla tapaa nostin taikinan reunan keskeltä molemmilta puolilta piirakkaa riisin päälle ja painelin etusormilla ensin itseäni kohti ja sitten keskeltä etuosaan päin. Koetin tehdä matalia harjuja, ettei taikinarypyt pala kovassa lämmössä.

Toinen tekniikka toimi paremmin. Tämän poimin Marttojen videolta. Käännä taikina piirakan etuosassa v-kirjaimen muotoiseksi. Paina ensin kärki alas ja sitten etusormien sivuilla paneile rypyt kunnes olet käynyt piirakan läpi. Jos jokin kohta on korkeammalla, paina se hellästi alemmaksi. Kun tekniikan kanssa pääsi sinuiksi, toimi se minusta näppärämmin ja piirakoista tuli nätimpiä.

Nosta piirakka varovasti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Toista kunnes olet käynyt valmiit piirakan pohjat läpi, peitä piirakat keittiöpyyhkeellä. Kun pelti on täynnä, paista 300 asteessa 15 minuuttia. Pidä silmällä etteivät piirakat kärvähdä tai leivinpaperi ala savuta. Voit myös joutua kääntämään pellin, jos uuni paistaa epätasaisesti.

Tee seuraava taikinakakku, toista vaiheet. Muista jauhottaa aina joka välissä. Kun minulla alkoi puuha sujua, unohdin laittaa jauhoja valmiiden piirakanpohjien väliin. Kyllä oli tylsää puuhaa irrotella valmiita ohuita piirakanpohjia toisistaan.

Uita piirakat voi-maidossa

Kun pelti on paistettu, uita piirakat nopeasti voin ja maidon sekoituksessa. Ota pihdit, pulauta piirakka uimaan pikaisesti, käännä, nosta, valuta ja laita lautaselle. Käy koko pellillinen läpi ja peitä lopuksi piirakat pyyhkeellä.

Piirakoista tuli niin hyviä! Olisin voinut laittaa ripauksen enemmän suolaa sekä taikinaan että riisipuuroon. Sen puutteen voi helposti korvata laittamalla hieman enemmän suolaa munavoihin.

Taikinapohja maistui inasen sitkeälle. Jokin tuotekehittelyn paikka? Muuta valittamista ei piirakkaprojektissa ole. Mumman leipomat piirakat maistuvat kyllä paremmille, mutta epäilen että se on voin määrän ansiota.

Pastakoneen käyttäminen helpotti yllättävän paljon sitten kun hokasin kuin päin piirakoiden pyörittely kannattaa tehdä. Pulikalla leipomisesta minulla on sellainen muistikuva, että se kestää ja kestää. Kun sain homman haltuun, oli valmis piirakanpohja käsissä muutaman pyöräytyksen jälkeen. Eli jos piirakoiden teko on suht vierasta, sanoisin että pastakoneella homman saa haltuun nopeammin ja helpommin.

Tähän loppuun pienet muistelot karjalanpiirakoista. Äitini osti lapsuudessa aina isoihin juhliin valtavan satsin karjalanpiirakoita. Eikä keneltä tahansa, vaan erityisleipurilta, kylälle evakkona muuttaneelta karjalaisrouvalta. Maatalossa ei juuri ruokia tai herkkuja osteltu, joten karjalanpiirakoiden tilaaminen ja osto oli tärkeä tapahtuma.

Opiskeluaikainen kämppis oli kotoisin Joensuusta. Ulla piti meille kämppäkavereille karjalanpiirakkasession. Pulikoiminen oli iso duuni. Oli hauska huomata, että jokaisella meistä oli ihan erilainen käsiala puuhassa. Lopuksi piirakat uitettiin ihan voissa itsessään. Hyviä olivat! Ja tuhteja. Yhtä tuhteja kuin pohjalaisen mumman leipomat, jotka kyllä kuuluvat ehdottomasti Suomen parhaisiin karjalanpiirakoihin.

Kun en meinannut saada ihan heti selkoa miten päin niitä piirakanpohjia kannattaisi pyöritellä pastakoneessa, laitoin keittiön pöydälle Youtubesta uudelleen pyörimään Maunon ja Railin opetusvideon. Hekottelin sormet jauhossa jutuille, joten Youtube jäi pyörimään taustalle. Mulle aukeni aivan uusi maailma! Erkin video! Molemmat piirakkaleipurit ovat sekä informatiivisia että ratkiriemukkaita setämiehiä! Seuraavaksi kalakukkovideo. Huikea savolainen setämies kokoaa kukkoa, manailee ja touhottaa! Ja seuraava on jostain länsisuomesta.  Youtuben tulevaisuus onkin leipovat setämiehet, eikä kauniit, omaa elämää angstaavat hipsteritytöt?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.