Kanakeitto on herkkua, lääkettä ja lohturuokaa. Keitto auttaa kriisin kuin kriisin yli, globaalisti. Kanakeittoa kutsutaan jopa juutalaiseksi antibiootiksi. Tämä keitto lääkitsi minun flunssani, joten jotain perää saattaa sanonnassa olla.
Hyvän kanakeiton perusta on kanan luista hitaasti ja hartaasti keitetty liemi. Kanan lisäksi keittoon voi laittaa maun mukaan kasviksia, perunaa, riisiä, pastaa tai näiden yhdistelmiä. Minulla keiton makumaailma vaihtelee perisuomalaisesta aasialaiseen. Tällä kertaa sitruunaruoho antaa kivan säväyksen keittoon.
Joskus teen kanakeiton kokonaisesta tuoreesta luomubroilerista, mutta useimmiten kätevästä kaupan grillibroilerista. Yhdestä grillibroilerista saa samalla monta ruokaa. Koivet syön usein sellaisenaan, rintafileestä teen pastakastikkeen tai salaatin. Luista ja lopusta kananlihasta syntyy ihana, maukas kanakeitto.
Kanaliemi
- 2,5-3 litraa vettä
- grillibroilerin luut ja nahka
- muutama mustepippuri
- 1 laakerin lehti
- rosmariinia/sitruunatimjamia/muita yrttejä
Kanakeitto
- ½ grillibroilerin lihat
- 1 porkkana
- 1 varsisellerin varsi
- 1/2 sitruunaruohon varsi
- 6 perunaa
- 150-200 g pastaa
- kevätsipulin varsi
- suolaa
Revi liha ensin irti ja laita luut kattilaan veden kanssa. En usein mausta lientä, ellei sille ole selvä käyttötarkoitus jo mielessä. Pakastan liemen ja maustan sitten mukaan mihin liemen jatkojalostan.
Tällä kertaa lähdin tekemään kanakeittoa, joten maustoin jo kevyesti lientäkin. Laitoin mukaan laakerilehden, muutaman mustapippurin, ison hyppysellisen rosmariinia ja pienen hyppysellisen sitruunatimjamia. Olisin laittanut myös tuoretta persiljaa, jos sitä olisi sattunut olemaan.
Keitä luita hiljalleen kannen alla vähintään 1 tunti. Tunnin kohdalla maistelin lientä eikä se minusta ollut vielä saanut tarpeeksi täyteläisyyttä. Kolme varttia lisää hiljaista poreilua antoi ihan erilaisen syvyyden liemelle.
Kuori perunat ja porkkanat ja pilko ne. Pilko sellerin varsi.
Valuta liemi siivilän läpi. Hölskytä luita ja anna kaiken liemen valua rauhassa. Laita luut kompostiin.
Kaada liemi takaisin kattilaan ja lisää sinne pilkotut kasvikset, nosta liemi kiehumaan. Perunoiden kypsymiseeen menee 20-30 minuuttia riippuen perunalajista ja siitä miten pieniksi olet pilkkonut perunat.
Murskasin veitsen lappeella sitruunaruohon vartta. Laitoin lähes kokonaisen varren liemeen, mutta se antoi ihan hieman liian vahvan maun. Ensi kerralla puolikas varsi tähän nestemäärään. Voit toki laittaa sitruunaruohon kiehumaan jo liementekovaiheessa, mutta mahtaisiko siitä tulla liian vahvat maut?
Laita pasta tai riisi mukaan sen keittoajan mukaisesti. Olisin laittanut jyvän muotoista pastaa, mutta sitä ei enää kuivalaatikossa ollutkaan. Laitoin fusillia paketin pohjan. Hieman vähemmänkin olisi riittänyt. Minulla on tapana pakata hieman liikaakin aineksia, mutta tykkään keitoista joissa on syötävää.
Maista keitto varovasti suolalla. Lisää suolaa loppuvaiheessa, sillä grillibroilerissa on suolaa, mutta peruna taas imaisee suolaa itseensä, samoin pasta. Jos keitto maistuu liian rasvaiselta, purista joukkoon kevyesti sitruunaa tai limeä.
Olen ennenkin laulanut oodeja grillibroilerille. Grillibroileri onkin nykyään ainoa tehobroileri jota syön. Eikö olisikin hienoa, jos kaupasta saisi myös valmiiksi grillattua luomubroileria?