Maidossa kypsennetty kokonainen porsaan kasleri on ihanan rapeaa pinnalta ja mehevää sisältä. Kastikkeesta tuli niin maukkaan lihaisaa ja ihan pikkaisen kinuskiselta vivahtavaa.
Italialaisen klassikon, maidossa kypsennetyn possun tekeminen on ollut pitkään listallani. Koska en tykkää maidon keittämisestä, etsin ohjeen, jossa alkuvalmistelujen jälkeen pata nostetaan uuniin.
Alussa uuni oli hieman liian kuuma tai maitoa oli hieman liian vähän. Laitoin alussa maitoa kolme desiä, ja päädyin lisäilemään sitä useamman kerran. Puolivälissä kypsennystä kastike näytti ihanalta, kinuskisen ruskealta. Loppua kohti maito juoksettui. Monissa ohjeissa sanotaan, että tämä on väistämätöntä, eikä siitä kannata välittää. Ensi kerralla alennan uunin lämpöä aikaisemmin ja laitan maitoa enemmän. Myös kansi voisi olla osittain päällä.
Maiale al Latte
- 1 kg kasleria, nahatonta sianniskaa
- oliiviöljyä tai voita
- 2 valkosipulin kynttä rouheasti pilkottuna
- 3 kokonaista neilikkaa murskattuna
- 6 kokonaista mustapippuria murskattuna
- 1 laakerinlehti
- 1 tuore rosmariinin oksa (käytin kuivahtanut tuoretta)
- ripaus kanelia
- ½ rkl sormisuolaa
- 5 dl maitoa
- mustapippuria myllystä
Sido kassler paistonarulla tiiviiksi tasakokoiseksi paketiksi. Pilko valkosipuli, murskaa rouheasti morttelissa neilikat, mustapippurit, laakerinlehti, rosmariini, sekoita joukkoon sormisuola ja kaneli. Sekoita mausteet oliiviöljyyn pitkulaisessa vuoassa. Kääntele liha mausteissa hyvin ja nosta marinoitumaan 8 tunniksi. Kääntele lihaa muutaman kerran marinoinnin aikana. Ehdin marinoida nelisen tuntia, se riitti mutta parempi mitä pidempi aika. Marinointilämpötilaksi suositellaan jääkaappia lämpimämmässä tilassa. Ratkaisin pitämällä lihaa puolet ajasta jääkaapissa, lopuksi puolet huoneenlämmössä.
Laita uuni 240 asteeseen.’
Kuumenna lihan kokoisessa uunin kestävässä padassa oliiviöljyä (tai voita). Rapsuttele valkosipulin palat pois palamasta ja kitkeröittämästä. Ruskista lihaa kauttaaltaan hyvän ruskeaksi.
Kuumenna maito kiehumispisteeseen ja kaada maito hiljalleen pataan lihan päälle. Mausta maito kevyesti sormisuolalla ja mustapippurilla.
Nosta pata uuniin. Laskin ohjeen mukaan uunin lämmön 170 asteeseen puolen tunnin päästä, mutta ensi kerralla voisin laskea vartin kohdalla, niin maito ei kiehu liikaa pois. Komea ja rapea pinta lihalle tuli.
Kypsennä 1,5 – 2 tuntia, riippuen lihan paksuudesta. Tavoitteena on murea mutta ei revittävän kypsä possu.
Lusikoi maitoa välillä lihan päälle. Jos maito haihtuu, lisää sitä. Myös kannen laittaminen osittain päälle voisi olla hyvä, ensi kerralla sitten.
Maitokastikkeen pitäisi olla lopussa kultaisen ruskeaa ja paksua. Minun kastikkeeni oli ainakin paksua ja kultaisen sävyt hieman tummahkoja…
Nosta liha leikkuulaudalle ja anna sen vetäytyä 10 minuuttia folion alla.
Leikkaa lihanaru pois. Viipaloi liha reilun sentin paksuiksi paloiksi.
Maista kastiketta ja säädä mausteita tarpeen mukaan. Jos kastike on vielä vaaleaa, keitä sitä nopeasti kokoon hetki. Jos kastike on jo kovin kuivaa, lisää tilkka kuumaa vettä ja sekoita kuumalla liedellä.
Nosta possun viipaleet kuumalle tarjoiluastialle ja kaada kastike päälle. Tarjoile heti uuniperunoiden, perunamuussin ja kasvisten kanssa.
Ohje on peräisin Anna del Conten Gastronomy of Italy -kirjasta. Liedeltä uuniin sovelsin Taste -sivuston ohjetta.
25.2.2018 10:00
Mielenkiintoinen resepti, kuulostaa niin hyvältä 🙂
28.2.2018 18:44
Kiitos, kiva kuulla! Tämän klassikon tekeminen on ollut luvattoman pitkään mun to-do -listalla :).