Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Valkoista parsaa ja kuhaa hiilillä grillattuna

2 kommenttia

Tuoretta kuhaa ja valkoista parsaa, ihana keväinen yhdistelmä. Suolasin kalan meheväksi suolakylvyssä. Niin meheväksi ettei kala kaivannut edes oliiviöljyä mausteekseen.

Kokeilin valkoisen parsan grillaamista kahdella tapaa. Ensimmäisellä kerralla esikeitin ensin parsat, toisella kertaa vain grillasin. Grillatusta ilman keittämisiä tuli minusta herkumpaa. Esikeitetty parsa oli myös hieman sitkeämpää. Parsat olivat peräisin samasta nipusta. Suoraan grillaaminen voitti 2-0.

Suolaliemessä suolattu, grillattu kuha grillatulla valkoisella parsalla

  • 1 pieni tuore kuha (500-600 g) suomustettuna ja perattuna
  • nippu valkoisia parsoja
  • oliiviöljyä
  • 9 dl vettä
  • 1 dl merisuolaa

Sekoita kylmään veteen merisuolaa ja anna sen liueta. Tämä vie hyvinkin tunnin verran.

Leikkaa kuhaan viillot parin sentin välein. Laita kuha laakeaan vuokaan suolaveteen niin että se peittyy. Anna suolaantua 15 minuuttia jääkaapissa.

Napsauta parsoista kuivat kannat pois. Kuori perunankuorimisveitsellä nupusta alaspäin. (Jos käytät vihreää parsaa, ei niitä yleensä tarvitse kuoria, ainakaan minun mielestäni.)

Mausta parsat kevyesti oliiviöljyllä ja sormisuolalla.

Valuta kala.

Valmistele keskikuuma hiillos.

Grillaa tälläistä puolikiloista kuhaa noin 7 minuuttia puoleltaan, käännä pitkällä grillilastalla avittaen.

Minun hiillokseni oli aluksi hieman liian kuuma, joten nostin ritilää korkeammalle (pujotin ritilän alle puolikkaat tiilen palat, hightech!).

Älä grillaa pientä kalaa kuivaksi. Kokeile selkäevää, kun se irtoaa, on kala kypsä.  Kun kala on kypsä, kieräytä se lastan avulla lautaselle.

Grillaa parsoja paksuudesta riippuen 10-12 minuuttia käännellen. Käytä tiheäsilmäistä ritilää. Kokeile kypsyyttä haarukalla, tavoittele kivan napakkaa , mutta kypsää tuntumaa.

Olen onnistunut tiputtamaan tänä keväänä jo quotani vihreitä parsoja tavallisen harvemman grilliritilän välistä hiilille, joten pelasin varman päälle käyttämällä grillihärpäkettä.

Kokeilin lasissa Mastroberardino Fiano di Avellinoa, joka oli Alkossa parsahyllyssä. Ihan ok viini, mutta ei mitenkään spessu.

Rieslingin ystävänä kaataisin mieluummin lasiin Zinckin Riesling Prestigeä tai Adamin Letzenbergiä.

Mainokset

2 thoughts on “Valkoista parsaa ja kuhaa hiilillä grillattuna

  1. On kyllä niin herkullisen näköistä että:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.