Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Vihreää parsaa vesi-voissa kypsennettynä

Jätä kommentti

 

Yksinkertainen on kaunista silloin kun on hyvät raaka-aineet. Voilla maustetussa vedessä keittäminen tekee parsalle yllättävän paljon herkullisuutta. Parsa maistuu kevyesti voille, mutta voi ei dominoi makua. Parsan raikkaus pääsee näin mukavasti esille.

  • puoli nippua (luomu)parsaa
  • paistinpannu tai leveä kattila
  • 1-2 rkl voita
  • suolaa

Napsi parsoista kuivat tyvet pois (laita tyvet talteen keittoa tai kasvislientä varten).

Laita paistinpannuun vettä niin että parsat lähes peittyvät. Lisää voi, ripsaus suolaa ja nosta vesi kiehuvaksi. Laita parsat veteen. Keitä parsojen paksuuden mukaan 5-10 minuuttia. Jätä parsat napakoiksi, kokeile haarukalla puolivälissä kypsennystä.

Valuta ja nauti hyvän parsaviinin kanssa alkupalana tai lisukkeena.

Oman parsapenkin parsat nousevat jo ja tänään söimme pre-äitienpäivädinnerillä ensimmäiset. Omien parsojen paksuus vaihtelee ohuen ohuesta pikkurillin paksuiseen. Jos kypsennät eri paksuisia parsoja, lisää ohuimmat myöhemmin, samalla tavalla kuin uusia perunoita keitetään koon mukaan.

Maistoimme tänään erinomaista Château de Riquewihr Riesling Grand Cru Schoenenbourg 2012 -viiniä. Uskoisin, että se osuisi juuri tähän kevyen voisen keitetyn parsan kanssa. Kypsensimme ekat omat parsat grillissä. Viini maistui grillatunkin parsan kanssa.

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.