Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Ihana vaihtoehtoinen joulumenu 2018

Jätä kommentti

Perinteistä poikkeavaa jouluruokaa on syöty meidän perheessä vuosia ja blogiinkin olen koonnut maukkaita vaihtoehtoja jo vuodesta 2014. Ne ovat erittäin paljon luettuja, joten kokosin jälleen kolmelle päivälle menuvinkit viineineen.

Meillä syödään jouluna sitä mikä on milloinkin meidän mielestä ihaninta ja parasta. Kinkkua ja laatikoita maistellaan sukulaisten luona, mutta omaan joulupöytään katetaan ankkaa, vasikkaa tai vaikka sorsaa. Perheen tuoreiden vegaanien pääruoka aatoksi on vielä hakusessa, vinkkejä?

Aatoksi ankkaa viikunakastikkeella sekä vegaanivaihtoehto

Alkuun graavattua siikaa, lohta, porkkalaa ja saaristolaisleipää sekä Ermelin Riesling Reserveä.

Ankanrintaa ja viikunakastiketta

Sekä vegaaninen vaihtoehto, kenties kokonainen kukkakaali persiljaöljyllä (vaihda voi oliiviöljyksi tai kasvismargariiniksi)

Spelttipuuroa

Tryffelisiä punajuuria

Uunissa paahdetut palsternakat (vegaanisena oliiviljyssä paahtaen)

Jälkiruoaksi vaihteeksi joulutorttuja viikunahillolla (lehtitaikinasta vegaaneille)

Viiniksi ankalle Bouchard La Vignée Pinot Noir 2017  ja vegaanivaihtoehtona Meinklang Grüner Veltliner. 

Joulupäivän teemana parmankinkku

Alkuun parmankinkkuun käärittyä persimonia ripauksella kanelia

milanolaista vasikkaa

italialaista perunalaatikkoa 

parmankinkkuun käärittyä porkkanaa

raikasta salaattia

kahvia ja Taimi-mummon maustakakkua

Vasikan kanssa maistuu Cecilia Berettan Ripasso Superiore.

Tapaniksi sorsaa omenapyreellä: koivet confattuna, rintafile paistettuna ja rangasta loistava kastike

Alkuun kampasimpukkaa pienellä ripauksella joulunpunaista  Adamin Pinot Grisin Reserven kanssa.

Pääruoaksi sorsankoipia confit ja sorsanrintaa omenapyreellä

Sorsan kanssa maistuu vuoden 2018 punaviini Leydan Single Vineyard Las Brisas 2016.

Jälkiruoaksi lakritsilla maustettuja manteleita

Edellisten joulujen menut

2017 joulupyhien menussa oli ankkaa, kädenojennus joulupossulle rapeanahkaisen villisian kyljen muodossa sekä vasikkapataa herkkutateilla.

Vuoden 2016 vaihtoehtoinen joulumenu oli tarjolla alkupaloiksi graavikaloja, kampasimpukkaa appelsiinikastikkeellamaa-artisokkakeittoa. Pääruoaksi aattona ankkaa, joulupäivänä, joulupäivänä karamellisoitua naudan rintaa, Tapanina misomarinoituja possun suikaleita. Jälkkäriksi pipareita tai piparinmakuista rahkapiirakkaa persimoneilla, lakumanteleitasekä glögin makuisia joulutorttuja.

Ihana vaihtoehtoinen joulumenu 2015 piti sisällään jälleen ankkaa (tosiaan perinne), hitaasti haudutettua possun kylkeä paloina ja italialaisittain maustettua naudanpataa, stufatoa. Alkupalaksi graavattuja kaloja sellaisenaan ja saaristolaisleivän päälle, lehtikaalia ja savulohta. Jälkkäriksi suomalaisia herkkujuustoja (Väinö, my love!), lakumanteleita ja lakritsia pukin kontista. Tapanina kevenettiin jo hitusen, oman puun Åkero-talviomenia, sellaisenaan.

Vuoden 2014 joulumenussa oli ankan lisäksi chilistä mustekalapastaavasikkapataa fenkolilla tai karitsaa punaviinissä. Alkupaloiksi ehdolla oli rosepippurisia kampasimpukoitatiikerirapuja yrtti-voikastikkeessa tai kalalajiltema.

Vuoden 2013 joulumenu sisälsi nyhtöhirveä mäntykastikkeessakaniinia pancetan kanssa ja hidasta karitsanpotkaa. Alkupalaksi tarjolla oli kampasimpukoita ja jättirapuja mustatorvisienillä, kylmäsavulohta ruisnapeilla sekä graavikalojen lisäksi rieslingissä pikamarinoitua siikaa ja kuhaa.

Vuoden 2012 joulumenu oli tipuisa: helmikanan rintaapippurista kevätkanan poikaa ja ankkaa. Selvästikin, jos jokin jouluruokaperinne meillä on, on se ihana viikunakastikkeinen ankanrinta.

 

Nauti Ripaus tryffeliä myös InstagramissaFacebookissa ja Twitterissä.

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.