Aloitellassani kasviskeiton tekemistä tällä kertaa, suunnittelin vaikka mitä. Aioin maustaa reilusti ja lorautella kookoskermoja mukaan. Onneksi maistoin soppaa ja totesin että se on parasta ihan semmoisenaan. Rouhaisin vain sopivasti mustapippuria paahdettujen kasvisten keittoon.
- 2 luomubataattia
- 3 luomuporkkanaa
- oliiviöljyä
- sormisuolaa
- kuivattua rakuunaa
- ½ l kasvislientä eli vettä ja kasvisfondia 1,5 rkl
- mustapippuria
- tuoretta persiljaa
- paahdettuja mantelilaskuja
Käytin bataatin lisäksi edellisillan paahdetut porkkanat keittoon. Liekö tuolla ollut muuta vaikutusta kuin että kuivattu rakuuna oli maustanut hyvin pieneksi pilkkomani porkkanapalat.
Kuori ja pilko bataatit rouheasti ja porkkanat pieneksi. Mausta oliiviöljyllä, sormisuolalla ja kuivatulla tai tuoreella rakuunalla.
Paahda 180 asteisessa uunissa pehmeäksi.
Laita paahdetut kasvikset kattilaan ja peitä puolella litralla vettä. Lisää 1,5 rkl kasvisfondia ja rouhi mustapippuria. Surauta sauvasekottimella kasvikset soseeksi. Säädä liemen määrää. Minä keitin hieman kokoon, jotta maut tekeytyisivät.
Ripottele päälle paahdettuja mantelilastuja ja/tai tuoretta persiljaa..
Tarjoa hyvän vaalean leivän kanssa ja sipaise leivälle chilihummusta. On muuten loistava yhdistelmä!