Tein oman kasvimaan härkäpavuista ihanaa, raikkaan vihreää sosekeittoa. Palkojen verkkainen perkaus vei tunnin telkkaria katsellessa, keiton tekeminen vartin. Ei pikaruokaa, jos alkutekijöistä lähdet liikkeelle. Valmiiksi peratuista, pakastetuista pavuista keitto syntyy nopeasti.
Alkukeitto kahdelle tai lounassoppa yhdelle
- noin 25 isoa härkäpapupalkoa perattuna
- härkäpapujen keitinvettä
- 1 sipuli
- 1 valkosipulin kynsi
- pieni kourallinen tuoretta persiljaa
- sormisuolaa
- oliiviöljyä
Ota kolme kulhoa hollille ja hyvä tv-ohjelma katsottavaksi, äänikirja kuunneltavaksi tai hyvää seuraa viihdyttämään. Avaa palot, tiputtele pavut kulhoon, kuoret toiseen. Ota veitsi ja viillä yksittäisen pavun kuori auki toisesta päästä, purista tai kaiva veitsellä papu ulos.
Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi. Kuullota sipulia muutama minuutti oliiviöljyssä. Lisää valkosipuli, persilja ja paista pari minuuttia lisää. Lisää hieman suolaa jos sipuli alkaa ruskistumaan liiaksi.
Keitä sipulien kypsyessä papuja suolatussa vedessä 10 minuuttia. Ota mukillinen keitinvettä talteen, kaada pavut siivilään.
Laita valutetut pavut paistinpannulle, paista niitä hetki käännellen sipuleja. Lisää sormisuolaa. Pavut alkoivat näyttää jo tässä vaiheessa pehmeiltä. Voit skipata tämän vaiheen, mutta minusta pavut imivät sipulien makuja mukavasti tällä lailla.
Kaada papuseos takaisin kattilaan, ota sauvasekoitin ja surauta. Lisää asteittain talteen ottamaasi keitinvettä, kunnes keitto on sopivaa. Maista ja säädä mausteita tarpeen mukaan.
Annostele kulhoihin, ripota päälle hieman tuoretta persiljaa. Valuta hieman hyvää oliiviöljyä mauksi ja koristeeksi.
Härkäpavut kasvoivat tänä kesänä kasvimaalla siitäkin huolimatta, että vuoron perään tein remonttia ja parantelin iskiasta. Koska oli pakko priorisoida millä hommalla iskiasta härnää, en juurikaan kitkenyt kasvimaata. Tanakat varret olisivat tuottaneet kenties enemmänkin, jos olisin latvonut taimia. Ensi kesänä sitten, tai sitten edelleen boheemilla linjalla.