Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Revittävän kypsää Iberico-possun niskaa punaviinissä

2 kommenttia

Kolme tuntia punaviinin sylissä hautumista tekee Ibericon niskasta revittävän kypsää, mutta sulavan mehevää. Iberico-possut laiduntavat puun alla kastanjoita ja tammenterhoja rouskuttaen. Mustan possun liha onkin erityisen maukasta, ihan eri tavaraa kuin tehotuotettu kuivakka perusporsas.

Punaviinissä pitkään haudutettua Ibericon niskaa

  • 600 g ibericopossun niskaa (luuton)
  • oliiviöljyä
  • mustapippuria myllystä
  • sormisuolaa
  • 5-6 dl punaviiniä (käytin Doppio Passoa laatikosta)
  • muutama mustapippurin marja
  • pari rosmariinin oksaa
  • muutama timjamin oksa

Sulata jäinen possupala jääkaapissa. Ota sulanut liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistamista.

Kuivaa possu hyvin, mausta sormisuolalla.

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

Kuumenna pienessä valurautapadassa oliiviöljyä ja ruskista liha kauttaaltaan. Pieni pata on hyvä siksikin, että et tarvitse pullotolkulla punkkua peittämään paistia.

Rouhi aina ruskealle kyljelle mustapippuria myllystä, kullekin kyljelle vuoron perään.

Kaada pataan 5-6 dl punaviiniä, tai kunnes liha peittyy puoliksi. Kiehauta alkoholi pois. Minä ripsautin mukaan muutaman kokonaisen mustapippurin marjan, pari tuoretta rosmariinin ja muutaman timjamin oksan.

Laita kannen ja padan väliin folio tai leivinpaperia, jotta neste ei haihdu pitkän hauduksen aikana. Minä en laittanut ja kastike oli lähestulkoon höyrystynyt valurautapadan kannen raosta. Kastike oli herkkua, joten ensi kerralla olen huolellisempi.

Muhita lihaa uunissa 3 tuntia tai kunnes liha on revittävän kypsää ja pelkkä katse saa sen hajoamaan. Käänsin niskapalan kerran paistamisen puolivälissä.

Ennen tarjoamista ripota tuoreita yrttejä lihan päälle.

Paahdoin oheen uunissa hasselbackan perunoita, ne kun valmistuvat samassa lämpötilassa kuin pata. Tarjosin ohessa paahdettua myskikurpitsaa ja raikasta salaattia. Sekä kuvista päätellen palstenakkapyreetä :).

Possupadasta on jo niin hyvä tovi, että en muista enää mitä viiniä lasissa oli. Sen sitä saa kun viikkoja myöhemmin ryhtyy ohjetta muistiin kirjoittamaan. Ohje on peräisin Keittotaitelua -blogista. Olemme olleet usein samojen, vähän harvinaisempien, raaka-aineiden äärellä ennenkin.

Iberico-possun niska oli kellinyt pakastamisessani jo muutaman kuukauden, joten olin tyystin unohtanut mistä olin sen ostanut. Ah niin maukas paisti pisti minut kiertämään maski kasvoilla omia jalkanjälkiäni ympäri Tamperetta, etsimässä lisää. Viimeisestä mahdollisesta kaupasta se löytyi, Pirkkalan Citymarketista. Tuosta kaupasta olen usein käynyt hamstraamassa pakastettuja mustekaloja, kalmareita ja seepiota, joten jatkossa ajelen Pirkkalaan varmaan useammin. Etenkin kun Kauppahallin kalakauppa Nygren on avannut tuoreen kalan myyntipisteen Pirkkalan uuteen S-Marketiin. Ilmankos Pirkkalaa väitetään Suomen onnellisimmaksi kunnaksi, jo ennen tuoreen kalan rantautumista kaupunkiin.

 

 

Advertisement

2 thoughts on “Revittävän kypsää Iberico-possun niskaa punaviinissä

  1. Haudutuspadassakin tämä varmaan olisi aika hyvä valmistaa, kunhan on aikaa. Tuo paahtumisen vaikutelma jää siinä tietysti pois, se kyllä antaa oman herkkuosansa lihalle.

    • Mulla ei ole haudutuspadasta kokemusta, kun olen koettanut hillitä itseäni keittiöhärpäkkeiden hankkimisessa. Mutta siinä ei varmaan liemet karkaisi kannen alta 🙂 ja varmasti tulisi herkullista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.