Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Ripaus tryffeliä täyttää yhdeksän vuotta

3 kommenttia

kynttelit

Vuodet vierivät, mutta rakkaus hyvään ruokaan säilyy. En tähän bloggaamiseen lähtiessäni arvannut miten paljon se antaa, miten paljon se vaatii, miten kauan sen parissa viihtyy. Välillä olen ollut totaalisen kyllästynyt, pitänyt taukoja. Välillä taas olen joutunut hillitsemään itseäni, ettei koko ajan pulputa ohjeita julki. Näin vuosittain blogisynttäreiden kunniaksi reflektoidessa tunnistan itsessäni edelleen sen maailmanparantajan, jolla on sanottavaa minulle tärkeistä aiheista.

Viestinnän ammattilaisena bloggaus on aina toiminut minulle hiekkalaatikkona, jossa voi kokeilla mitä ei töissä kehtaa tohdi tai viitsi. Olen harjoittanut vaikuttajaviestintää lobbaamalla milloin luomuruokaa, lähiruokaa tai kalan tuoreutta (oikeesti, viikon vanha kala ei ole tuoretta!).

Nyt bloggaus on jo vähän passé, muut somet on kuuminta hottia. Tämä sopii minulle oikein hyvin. En aio ryhtyä tanssivaksi Tiktok-kokiksi, olkaa huoleti.

Ruokablogien maailma on muuttunut valtavasti, mutta yksi asia säilyy: hyvät reseptit. Häly ja kohkaaminen on vähentynyt, ehkä siirtynyt sinne TikTokkiin.

Oman blogin painopiste on vuosien mittaan vaihdellut, ennen koronaa matkat olivat isossa roolissa: Australia, San Sebastian, Vietnam… voikohan Saigoniin koskaan palata (tai edes HCMC:yyn 😊)? Matkustamiseni väheni jo ennen koronaa ilmastosyistä. Mutta bucket-listallani on vielä monta paikkaa, jotka haluaisin nähdä ja monta ruokakulttuuria, joita haluaisin maistaa. Ehkä vielä joskus. Siihen saakka riittää kotimaa: saaristo, mökkeily sekä syrjäiset merenrantakaupungit ruokakohteineen.

Alkumetreillä viini ja viinimatkat olivat myös enemmän esillä. Nykyään se on paljon pienemmässä roolissa, mutta edelleen nautin hyvän viinin ja ruuan yhdistämisestä. Kävijätilastojen perusteella se myös kiinnostaa muitakin.

Etenkin blogin Instassa tarinaa on nykyään enemmän juoksemisesta ja juoksumaisemista. Lievää pahemman riippuvuuden olen kehittänyt polkujuoksuun. Ravintoloissa ramppaaninen on vaihtunut enemmän metsässä hölkkäämiseen.

Blogissa painopiste on palannut alkulähteille: hyvään ruokaan. Yksinkertaista, hyvistä ja kiinnostavista raaka-aineista lähtevää ruuanlaittoa. Innostun kauppahallin tiskillä hirven lavasta, tuoreesta lohesta (!), joskus turskanposkista, enkä malta odottaa veriappelsiinien sesonkia. Innostun omalla kasvimaalla broccoliinista ja parsasta. Oman maan perunoista, alati!

En jaksa innostua trendeistä, kikoista ja hilavitkuttimista. Joskus tuntui siltä, että kaikesta pitäisi aina innostua kun tähän puuhaan on lähtenyt. Mutta jos en tykkää uunissa paistetun fetan mausta niin sitten mun ei tarvitse. En hanki sousvidee-laitetta koska olen päättänyt, ettei keittiööni mahdu uusia härpäkkeitä. Enkä tarvitse uusia laitteita. Entisetkin hajoaa säännöllisin väliajoin. Maailmassa on liikaa tavaraa, jos omalta osaltani pitäisin kiinni kohtuudesta.

Aikuinen lapseni on ollut vegaani nyt muutaman vuoden ja minusta se on ihan parasta! Vegaanisten ruokien tutkiminen on virkistänyt vanhaa bloggaajaa, se haastaa ajattelemaan uudella tavalla ja kokeilemaan kaikkea virkistävää. Olemme aina harrastaneet ruoan laittoa yhdessä ja vegaaninen näkökulma tuo kivaa uutta vinkkeliä.

Olin itse kasvissyöjä ennen kuin se oli edes muodikasta, 80-90 -luvuilla. Tämä vegaanisten tuotteiden hyöky on hämmentävää ja niin hienoa siitä näkökulmasta katsoen. Veteraanin kähisevällä äänellä: ”80-luvulla aloitettiin kikherneiden liottamisella yön yli, sitten keitettiin tunti ja lopulta tehtiin itse kasvispihvit. Oli työlästä mutta urheaa”. Työläys oli yksi syy, miksi siirryin takaisin sekasyöjäksi. Opiskelijaravintoloiden kasvisruoka oli niin huonoravinteikasta, että Attilan ruokalapöydästä kolmanteen kerrokseen noustessa tuli jo nälkä.

Vegaanista kanaa, vegestifadoa tai seitania syödessä ei jää nälkä.

Itse syön kyllä lihaa, mutta selvästi harvemmin kuin ennen ja useimmiten riistaa tai luomulihaa, lähitilalta. Mielelläni söisin myös useammin tuoretta kalaa, mutta periaatteeni ja makunystyräni ei anna periksi ostaa vanhempaa kalaa kuin kolme päivää sitten polskinutta. Minusta on vaan käsittämätöntä, että markettien valotauluilla kehdataan ilmoittaa kalasta vain viimeinen käyttöpäivä, ei kalastus/nostopäivää. Silloin kun jaksan, kerron tiskillä mielipiteeni. Kertokaa tekin, muuten mikään ei muutu!

Vanhoja muistellessa ja kevyesti ruokabarrikkaadeilla lippua taas heiluttaessa alkoi mielessä soida On mulla unelma. Tuoretta kalaa 😊. Mä en vanno mitään!

3 thoughts on “Ripaus tryffeliä täyttää yhdeksän vuotta

  1. Kiitos kiinnostavasta blogista, resepteistä ja tarinoista. Reseptejä voin vain harvoin käyttää sellaisenaan ruokarajoitteideni takia, mutta inspiraation lähteenä kyllä.

  2. Paljon onnea 9.vuotiaalle blogille ja itse bloggaajalle, hienoa että vielä jaksat tehdä postauksia. Oma blogini täytti just 13 vuotta, ja totta, ei se enään ole samaa kuin silloin vuosia sitten, kun se oli enemmän vastavuoroista. Hyvää jatkoa blogillesi:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.