Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Paijan possua grillissä

Jätä kommentti

paijan-kassler-grilli

Isossa marketissa oli lähitilan possua Paijan tilalta, joten minun oli ostettava ihan kannatuksen vuoksi. Paijan possua on näkynyt esimerkiksi ravintola C:n listoilla.

Valikoin grilliin sopivankokoisen kasslerpihvin ja yhdistin kaksi vanhaa omaa grillipossun ohjetta.

Rakastan fenkolinsiementen makua possun kanssa, ja appelsiinilla karamellisointi on niin ihanaa. Poimin makumaailman possunkylkipalojen reseptistä, sillä vanhassa kasslerohjeessa oli kovin tuliset maut chipotlesta. En halunnut maustaa hyvää, vähärasvaista lähipossun kassleria kovin chilisesti. Lempeämmillä mausteilla tulikin yksi parhaista grillipossun ohjeita. Etenkin kun lihan laatu on kohdallaan, makua ei tarvitse peittää eikä boostata.

Possun kassleria grillissä

  • 400 g porsaan kasleria
  • oliiviöljyä
  • ½ appelsiinin mehu (käytin pienen veriappelsiinin)
  • (ripaus sokeria tummaa ruokosokeria)
  • savupaprikaa (laadukasta, sweet)
  • 2 tl fenkolin siemeniä
  • tuoretta rosmariinia
  • 1 iso valkosipuli hienoiksi isoiksi siivuiksi siivutettuna (älä murskaa, älä silppua)
  • mustapippuria myllystä
  • sormisuolaa

Ota liha jääkaapista ja mausta. 400 g pihvi oli leveä mutta ei paksu, joten en leikannut sitä ohuemmaksi. Jos kasslerisi on kovin paksu, harkitse leikkaamista kahdeksi pihviksi.

Kaadoin fenkolinsiemenet kämmenelle ja hieroin siemenet karkeasti rikki. Ihan laiskuuttani, olen pessyt kivimorttelin niin moneen kertaan viime päivinä. Tämä on siis laiskan versio. Voit myös rakentaa marinadin morttelissa.

Minä taputtelin pihvin pintaan oliiviöljyä, ripotin hyvää (en voi korostaa kyllin, laadukasta!) savupaprikaa, mustapippuria, tuoretta rosmariinia. Siivutin valkosipulin hyvin ohuiksi leveiksi siivuiksi. Ajatuksena on maustaa pihvi marinoinnin aikana ja poistaa valkosipuli ennen grillausta. Kuumassa grillissähän valkosipuli muuttuu helposti kitkeräksi.

Käytin marinadiin jääkaappiin jemmattua veriappelsia. Tiedän, kesäkuussa! Ihan ruokafriikin meininkiä, pakko venyttää sesonkia. Perusappelsiinin tai mandariinin mehu ajaa varmasti saman asian. Maista mehua, jos se ei ole makeaa, lisää mehuun pieni ripaus tummaa sokeria.

Anna pihvin muhia tunti, puolitoista verran marinadissa huoneenlämmössä. Suolaa pihvi puoli tuntia ennen grillausta. Poista valkosipulin siivut ennen grilliä, ne ovat tehneet tehtävänsä ja kuumassa grillissä valkosipuli palaa kitkeräksi.

Valmistele kuumahko hiillos. Otin grillin viereen lusikan, jolla kauhoin pihvin marinointilautaselta pihville marinadia kääntäessäni sitä grillissä.

Grillaa pihvejä viisi minuuttia kummaltakin puolelta. Nostin pihvin vielä pariksi minuutiksi pystyyn kumminkin puolin, eli grillasin keskipaksua 400 g pihviä yhteensä 14 minuuttia. Grillausaika riippuu jälleen kokin mielentilasta, tuulensuunnasta, hiilistä, ja tähtien asennosta. Minä tavoittelin inasen kypsää mediumimpaa (mikä sanahirviö!) ja yllättäen kypsyys osui ihan nappiin, pihvissä oli pientä punerrusta keskellä. (Mutta grillaa omalla vastuulla, jos haluat possusta raaempaa kuin kypsää.)

Kääri pihvi folioon ja pyyhkeeseen, anna levätä 10 minuuttia.

Grillasin oheen alkukesän herkkuja, kesäporkkanoita ja sipuleita. Niitä pitää syödä nyt ahkerasti ennen kuin ne kasvavat isoiksi ja paksuiksi

Lasissa maistuu mainio alkuviini Pietra Susumaniello. Jos kaslerisi on tuhdisti rasvaista, kaada lasiin hapokasta San Michelen e Torrin Chiantia.

Jos tujautit mukaan reilusti chilejä ja chipotleja, harkitse tulisempaa ruokaa kestävää jenkkipunkku Gnarly Headiä. Kelpo viini maustettujen lihojen seuraan, mutta hieman liian vahvat alkoliprossat minun makuuni, 14,5 %.

paijan-kassler-marinadi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.