Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.

Kasvimaalla 2022 lähes kaikki kasvoi hyvin, rasti seinään!

4 kommenttia

wrinkled1
Ihme ja kumma, huolimatta koleasta keväästä. Kasvimaalla menestyi tänä vuonna lähes kaikki. Toisin kuin edellisinä kesinä. Parina viime syksynä en edes vaivautunut tekemään itselleni näitä muistiinpanoja: mitkä kaikki eivät itäneet, kasvaneet, saati tuottaneet satoa.

Tänä kesänä satoi ja paistoi sopivasti, kompostilannoitus oli sopiva. Boheemi kitkijäkin oli sopivan ahkera. En tällä kertaa onnistunut haramaan liian myöhään herkkiä taimia juurineen irti. Sekin on verottanut turhan usein satoja.

Kylvin ja istutin aika perussetin, edellisiltä vuosilta hyväksi havaittuja lajikkeita. Kokeilussa oli uusi kesäkurpitsa Friuliano wrinkled, kurkku Tanja ja varsikukkakaali. Teimme taimivaihtarit tyttären kommuunin kanssa, minä kasvatin varsikukkakaalin taimet ja sain varsiparsat. Jännittävää vaihtareissa oli se, että nuorten kasvimaalle kasvoi kukkakaaleja ja minulle varsikukkakaaleja. Samoista siemenistä!

Erona tietysti eri maaperä ja aurinkoisuus. Minun maani on osan päivästä vähän varjossa, Viljan kasvimaa suoraan etelään. Lisäksi kiertoviljelyssäni kaalit osuivat ison tammen alle. Ei paras paikka. Koetin kyllä muistaa kastella erityishyvin, koska jättitammi ei päästä lehvästön läpi kevyempää sadetta. Mutta kasvaako kukkakaali varsikukkakaaliksi olosuhteista riippuen, tietääkö kukaan?

varsikukkakaali1

kukkakaali-mysteeriPerusteellinen 10 cm kompostikerros lähes kauttaaltaan teki hyvää maalle. Kompostia ei ihan riittänyt viimeiselle viidelle metrille eli tänä vuonna kiertoviljelyssä paikkaan osuneille pavuille. Ehkä se selittää keskiverron papusadon.

Paras päätös on ollut kesannoida osa kasvimaasta peittämällä se peitekankaalla. Nyt kasvimaa on minulle sopivan kokoinen kevään ja syksyn kääntöihin, harattavissa ja kitkettävissä sekä sopivan kokoinen nykyisiin kasvatustarpeisiin. Kesannointipätkä kiertää vuoden välein, ensi vuonna kolmas osuus, eli sitten olen kesannoinut kertaalleen koko maan.

Mikä menestyi, mikä rämpi?

ensimmaiset-perunat

Ensimmäiset perunat on ihania. Aina kun tekee mieli lopettaa koko kasvimaan pito huonon vuoden jälkeen, nostaa ajatus omista uusista perunoista viljelyinnon.

Perunat, perushyvä sato. Lajikkeet edelleen siikli ja nicola. Kylvin myöhään 16.5. ja ensimmäiset kattilaan sai vasta 8.7. Aloitin idätyksen varhain, joten tuli paksut idut. Hanki siemenperunat heti vaan, kun niitä löytää. Yläkerran viileys, länsi-ikkuna verhon takana hyvä idätykseen.

YrtitTilli, oikein bueno.
Persilja, kerrankin itivät hyvin, tiiviit pehkot, jei!
Korianteri, keskikesällä hyvä sato mutta muista ensi kerralla tehdä toinen kylvö!
Kesäkurpitsat, istutin hieman liian tiheään taimet. Silti perinteiset jättiläiset yllättivät lehtien alta. Jälleen löysin luvattoman monta syömäkelvottomaksi tilataideteoksiksi venähtäneitä puisia jättikesiksiä. Muista kahlata ajoissa pienet ja napakat pois!

Friuliano Wrinkled –kesäkurpitsa tämän kesän jännäosaston kokeilu. Luolamiehen nuijan kokoon kurpitsa ehti yksi venähtää, mutta siinäkin hyvä maku. Lajike jatkoon.

wrinkled-varsikukkakaali-grilliin

Friuliano Wrinkled -kesäkurpitsan viipaleita ja varsikukkakaalia matkalla grilliin.

Pavut kasvoivat ihan keskiverrosti, mutta mökkeilyviikko siirsi papujen keräämistä vähän turhan myöhäiseksi. Tämäkin muistutukseksi itselle, tasainen kerääminen pitkin syksyä paras.
varsiparsa22
Tammen alla ei hyvä paikka varsiparsoille ja -kukkakaaleille. Aurinkoisempi parempi.

Rekolan Taimistolta ostetut biodynaamiset taimet jälleen laadukkaita. Selleri kasvoi hyvin. Tanja-kurkku ehdottomasti jatkoon, 2–3 taimea ensi keväänä. Mangoldi kasvoi hyvin, mutta en keksi sille käyttöä.

yrttilaatikko

Yrttilaatikko oven vieressä, ilman muuta ensi vuonnakin. Mutta kukat samaan laatikkoon oli vähän ahnehtimista, etenkin krassit peittivät yrittien kasvua.

Yrttien taimet hyviä. Persilja oli laatikossa vähän turhan ahtaassa, vaatisi enemmän tilaa, ettei kasvata vaan varsia. Yrttilaatikko hyvä idea ihan ulko-oven vieressä, mutta ei liian tiheään ahneesti istuttaen. Olen viljellyt yrttejä aiemmin kahden paikan taktiikalla, ostettuja taimia grillin edessä olevan perennapenkissä ja kasvimaalla. Nyt kolmas paikka sisäkeittiön lähellä toimi kätevästi.

Sipulit kasvoivat! Edelleen osa tinkii mätänemään maalle, mutta kitkentä ajoissa vähentää sitä. Varret lahoavat edelleen varhain, mutta tänä kesänä sipulit ehtivät kuitenkin kasvaa sipuleiksi. Muutamat ehtivät ihan kuivattaviksi, vaikka paljon tuli syötyä kesän aikana. Tällä kertaa en laittanut tuhkaa sipuliriveihin, ehkä se kannattaa jättää jatkossa pois. Kuivattuja vaivaa yhä mätäneminen.

Alkukesän nokkoskastelu hyvä sipuleille, kaaleille.

Mustakaali porskutti hyvin.
En ehtinyt viime syksynä istuttamaan maasta nostamiani valkosipuleita. Mutta onneksi maasta puskee edelleen muutama vuosi sitten istutettuja, valkosipuleita, onneksi. Keväällä maahan tökkimäni valkosipulit alkoivat kyllä kasvaa eivät pärjänneet perunanvarsien varjostaessa, tai sitten talvivalkosipuli on kirjaimelliseksi talvivalkosipuleita.

Koeta muistaa seuraavaksi valkosipulit! Ensin nosto, kuivatus, siemensipuleiden istutus (muista merkitä paikka et kuitenkaan muista sitä kevään maankäännön raivossa!)

Salaatti: jälleen hyvä kokemus mixed seeds -salaattilajitelmasta. Kun vielä muistaisi sen toisen ja jopa kolmannenkin kylvön tehdä. Alkukesästä hyvää satoa, sitten salaatit kasvoivat yli. Kannattaa katkaista varsi, ei nostaa koko taimea koska tuottaa uutta kasvua.

Kukkamaa ja köynnökset

auringonkukat22

Samettikukat (ja krassit) kannattaa esikasvattaa. Ja kylvää runsaasti eri lajikkeita! Upea keltaisen oranssi kukkaloisto ilahdutti koko kesän, loppukesästä etenkin. Muista lannoitus pitkin kesää! Ja leikkokukaksi erinomainen.

Auringonkukkien esikasvatus kannattaa, paras kukinta vuosiin! Komea auringonkukkapelto 20 taimesta.

Perennapenkkien lannoitus kanankakalla toimi hyvin, mutta ensi keväänä pitää isoja perennoja rajoittaa vähän kovemmalla kädellä, etteivät ne valtaa penkkejä kokonaan. Kehitä jokin uusi, syksyllä kukkiva perenna pionin viereen.

Viime syksynä istutetut uudet tulppaanit kasvoivat ihan kivasti. Tsekkaa syksymmällä tulppaaneista otetut kuvat mihin tarvitaan lisää tulppaaneja. Kaikki istutetut uudet narsissit eivät kasvaneet.

Keijunmekot kasvoivat ihan kivasti, vaikka hiukka myöhään alkoi kukinta. Kylvä siis helmikuun alussa keijunmekot. Maaliskuu liian myöhään. Kerää siemenet ennen kunnon pakkasia.

Kylvä hyppykurkkua reilusti ja istuta ensi kerralla isompiin ruukkuihin. Ei kestä kastelematta (mökki)viikkoa.
Tutki vaihtoehtoisia köynnöskasveja.

Ensi keväänä varaan ajoissa aikaa kasvimaan reunaojan kaivamiseen ja peitekankaan kiinnittämiseen tukeilla. Aika ja voimat loppuivat viime keväänä kesken. Oli valittava käännänkö kasvimaan ja kylvän siemenet vai kaivanko ojaa. Ojankaivuuta jäi ensi vuodelle.

Edelliset satoraportit

Viljelykesä 2019: Rikkaruohot, hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää!

Vuoden 2017 viljelykokemukset.

Vuoden 2015 viljelykokemukset.

sipulit-kuivumassa

Tänä vuonna sipuleja selvisi kuivattavaksi asti. Mutta jokin sipulimätä satoa aina vaivaa. Mikähän auttaisi?

Advertisement

4 thoughts on “Kasvimaalla 2022 lähes kaikki kasvoi hyvin, rasti seinään!

  1. Ohhoh, katsoin nimittäin, että onpa vallattomasti kehittynyt maissinpala, mutta se olikin sitä kesäkurpitsaa! mk

    • Oli aika jännä tämä Friuliano wrinkled -kesäkurpitsa. Jos löydän siemeniä ensi keväänäkin, taidan kylvää 😀.

  2. Kiva kuulla että oli hyvä viljelyskesä, kuumempi kesä kai sen takana?

    • Kesä täällä oli taas erilainen, kevät tosi pitkään kylmä joten kylvöt ja Istutukset meni normaalia myöhempään. Alkukesästä satoi ja paistoi sopivasti ja elokuu oli helteinen. Elokuu ei kuitenkaan nitistänyt mitään muuta, harmitti vain että en luottanut loppukesän kasvukauteen ja kylvänyt lisää. Kukkakaalin taimiakin olisi ollut lisää mutta en saanut istutettua niitä vaikka olisi tilaakin ollut. Mutta kasvimaan kannalta harvinaisen hyvä kasvukausi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.