Muistatko kun possunkyljykset maistuivat hyvälle? Sellaiselle mehevälle, maukkaalle, himottavalle. Olen ajat sitten hylännyt porsaankyljykset ruokalistaltani, koska ne aina maistuivat tylsälle, kuiville koppuroille, epäkiinnostavalle. Ajattelin, että en vaan osaa. Mutta kun raaka-aine on laadukas, onnistuu kotikokkikin!
Meheviä sisältä, rapeita pinnalta. Possun maku parhaimmillaan. Luomukyljyksistä tuli just sellaisia mitä muistan lapsuudesta.
Ostin kauppahallin Herkkuveräjästä luomupossun kyljyksiä. Kotona alkoi hirmuinen ohjeiden etsiminen, turvaudun jopa kirjahyllyn alimmaisena pölyttyviin suomalaisiin perinnnekeittokirjoihin. Yllättävän vähän järkevän näköisiä ohjeita niin verkossa kuin printissä on, vaikka olen olettanut, että possunkyljykset on peruspolttoainetta suomaisessa keittiössä. Ehkä tehopossut maistuvat muidenkin mielestä kengänpohjilta.
Mutta mistäpä muualta se ohje löytyi, kuin luottoblogistani Sauvajyväseltä. Siellä viimeinen silaus tehtiin uunissa kermassa, mutta minullahan ei ollut kermaa. (Tai oli, mutta sen päivämäärä oli umpeutunut lähes kuukausi sitten. Olin ostanut sen kantarellisaaliita varten, joita ei löytynyt.) Päädyin sitten tekemään perinteisiä porsaankyljyksiä, klassisesti leivitettynä.
Porsaankyljykset
- 2 luomupossun kyljystä
- sormisuolaa (varovaisesti koska pankokorppujauhoissa on suolaa)
- mustapippuria
Leivitykseen
- vehnäjauhoja
- 1 kananmuna
- iso kourallinen pankokorppujaohuja
Paistamiseen
- oliiviöljyä
- 2 nokaretta voita
Ota kyljykset huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista.
Kuivaa kyljysten pinta, mausta kevyesti sormisuolalla sekä rouhi pintaan mustapippuria.
Tee panerointilinja. Laita samaan aikaan paistinpannu kuumenemaan keskilämmölle (minulla 10/14 induktioliedellä) oliiviöljyn kanssa. Paneroinnin ei passaa antaa kostua pannun kuumenemista odotellessa, joten kyljyksiä ei kannata leivittää etukäteen.
Laita ensimmäiselle lautaselle vehnäjauhoja, seuraavalle kananmuna rikottuna, kolmannelle pankokorppujauhoja. Jossain ohjeissa neuvotaan maustamaan vehnäjauho, mutta minulla ei koskaan osu jauhojen suhde kohdilleen, jolloin mausteet jäävät jauhoihin. Siispä maustan kyljykset ensin ja sitten jauhotan. Kääntele kyljykset yksi kerrallaan rauhallisesti vehnäjauhoissa, nosta kananmunaseokseen, käännä ja nosta pankokorppujauhoihin. Taputtele korppujauhoja tasaisesti pintaan.
Lisää pari nokaretta voita kuumalle pannulle, odota kunnes vaahto laskee ja nosta kyljykset yksi kerrallaan pannulle. Paina lastalla ahkerasti pannua vasten, tarkkaile samalla ettei pinta pääse kärvähtämään. Paista kunnes pinta on kullankeltainen, käännä ja ruskista toinen puoli.
Minulla oli uunissa perunoita ja (ihania!) wrinkled-kesäkurpitsan viipaleita 220 asteessa, joten tyrkkäsin vain paistinpannun uuniin. Uunin lämpötilaksi riittää myös 150-180 astetta.
Laitoin kyljykseen uunin sisälämpömittarin hälyttämään 68 asteessa ja folion päälle löysästi päälle, toivoen ettei pannulla saavutettu rapeus kostuisi tyystin, muttei myöskään kuuma uuni kuivuttaisi. Toiveeni toteutui, parhaita itse tekemiäni possunkyljyksiä.
Anna kyljysten levätä ihan hetki uunista tultuaan ennen tarjoilemista.