Meillä syödään jouluna kaikkea muuta kuin kinkkua ja laatikoita, sitä mitä meistä on ihanaa. Vähän livahtaa joukkoon joulukaloja/porkkalaa, mutta muuten tuon tarjolle kaikkea muuta kuin perinneruokaa. Vai onko vaihtoehtoinen joulumenu jo perinne, koska tämä on blogin 11. erilainen joulumenu? Joten jos kinkku ja laatikot kaipaavat vaihtelua, klikkaa eteenpäin!
Yhtenä päivänä nautimme vegaaniherkkuja, toisena joulunpunaista naudanpataa, kolmantena tonttuisen punaista karpalokastiketta kyyhkyn kaveriksi. Mukana myös viinisuositukset.
Aattona vegaanien joulupöydässä
Vegaaniaattoon aion tehdä alkuruuaksi porkkalasta lehtikuusen eli kietaisen porkkalaa kuusen muotoon. Kuvassa parmankinkkuinen versio.
Pääruuaksi ehdotan vegaanista stufato alla napolitanaa.
Oheen teen savustettuja punajuuria ja porkkalaa. Teen savustushommat muutamaa päivää ennen, että porkkala ehtii tekeytyä jääkaapissa.
Lisukkeena maistuu perunamuussi kauramaidolla. Tee muussia vähän isompi satsi jos haluat joulupäivänä herkutella graavikalalla baskityyliin.
Pöytään kannattaa kattaa myös raikasta salaattia.
Viiniksi suosittelen erinomaista alkuviiniä, Pietra Susumanielloa.
Jälkkäriksi aion tehdä vegaanista maustekakkua, äitini ohjetta vegaaniseksi soveltaen. Maustemaailma Taimi-mummolta, vegaaninen soveltaminen Vegaaniliiton sivuilta. Jos ohje osuu hienosti yksiin, palaan tänne julkaisemaan ohjeen.
Joulupäivänä tomaattista naudanpataa Bolzanosta
Alkuun pieniä ja helppoja broccoliinipiirakoita ja graavattua kalaa pakastimesta. Kalan voit graavata etukäteen ja pakastaa pieninä annoksina ja ottaa kalaa sulamaan sopiva määrä.
Tarjoa graavikalojen kanssa Kauter Corver Riesling Reserveä.
Pääruuaksi ihanan tomaattista luomunaudan pataa pohjois-italialaiseen tyyliin. Koristele pata tarjoillessa granaattiomenan siemenillä ja tuoreella persiljalla, saat ihanaa joulun väriä lautaselle. Lasiin samaista Pietraa kuten aattona. Ihanan monikäyttöinen viini, taipuu niin vegelle kuin lihapadalle.
Ohessa maistuu polenta (tai perunamuussi jos sitä on vielä jäljellä).
Savustettuja punajuuria ja kaardemumma-cremefraisia.
Jälkkäriksi piparinmakuista rahkapiirakkaa persimoneilla.
Tapaniksi kyyhkyä joulunpunaisella karpalokastikkeella
Tapaniksi teen usein jotain minkä voin säilyttää pakastimessa joulupäivään asti. Tänä vuonna olen tykästynyt erityisesti kyyhkyyn ja Vicarage Pinot Noiriin. Karpalokastike on kauniin jouluisen punaista. Kantarelleilla tai herkkutateilla maustettu spelttirisotto tuo lisää juhlaa tapanin pöytään.
Jälkkäriksi tässä vaiheessa maistuu pelkät irtokarkit (jos niitä on vielä jäljellä). Tai maustekakun rippeet. Ehken vähän juustoa.
Jos näistä ei löydy mieleisiä vaihtoehtoja perinteiselle jouluruualle, tsekkaa edellisten joulujen menut.
- 2021 söimme vegaanista stifado-pataa, lihaisessa osuudessa takassa grillattua petite tenderiä ja sorsaa.
- 2020 aattona Vege-Wellingtonia ja the Stew eli vegaaninen pata kikherneistä, joulupäivänä Iberico-possua ja tapanina sitä ankkaa viikunakastikkeella.
- jouluna 2019 herkuteltiin vegaanien kanssa seitanilla burgundialaisittain sekä kokonaisella persiljaöljyllä lähes uutetulla kukkakaalilla, riistalinnulla ja karitsan kareella.
- 2017 joulupyhien menussa oli ankkaa, kädenojennus joulupossulle rapeanahkaisen villisian kyljen muodossa sekä vasikkapataa herkkutateilla.
- Vuoden 2016 vaihtoehtoisessa joulumenussa oli tarjolla alkupaloiksi graavikaloja, kampasimpukkaa appelsiinikastikkeella, maa-artisokkakeittoa. Pääruoaksi aattona ankkaa, joulupäivänä karamellisoitua naudan rintaa, Tapanina misomarinoituja possun suikaleita. Jälkkäriksi pipareita tai piparinmakuista rahkapiirakkaa persimoneilla, lakumanteleita sekä glögin makuisia joulutorttuja.
- joulumenu 2015 piti sisällään jälleen ankkaa (tosiaan perinne), hitaasti haudutettua possun kylkeä paloina ja italialaisittain maustettua naudanpataa, stufatoa. Alkupalaksi graavattuja kaloja sellaisenaan ja saaristolaisleivän päälle, lehtikaalia ja savulohta. Jälkkäriksi suomalaisia herkkujuustoja (Väinö, my love!), lakumanteleita ja lakritsia pukin kontista. Tapanina kevenettiin jo hitusen, oman puun Åkero-talviomenia, sellaisenaan.
- Vuoden 2014 joulumenussa oli ankan lisäksi chilistä mustekalapastaa, vasikkapataa fenkolilla tai karitsaa punaviinissä. Alkupaloiksi ehdolla oli rosepippurisia kampasimpukoita, tiikerirapuja yrtti-voikastikkeessa tai kalalajiltema.
- Vuoden 2013 joulumenu sisälsi nyhtöhirveä mäntykastikkeessa, kaniinia pancetan kanssa ja hidasta karitsanpotkaa. Alkupalaksi tarjolla oli kampasimpukoita ja jättirapuja mustatorvisienillä, kylmäsavulohta ruisnapeilla sekä graavikalojen lisäksi rieslingissä pikamarinoitua siikaa ja kuhaa.
- Vuoden 2012 joulumenu oli tipuisa: helmikanan rintaa, pippurista kevätkanan poikaa ja ankkaa.
Selvästikin, jos jokin jouluruokaperinne meillä on, on se ihana viikunakastikkeinen ankanrinta.