Meillä syödään jouluna kaikkea muuta kuin kinkkua ja laatikoita, sitä mitä meistä on ihanaa. Vähän livahtaa joukkoon joulukaloja/porkkalaa, mutta muuten tuon tarjolle kaikkea muuta kuin perinneruokaa. Vai onko vaihtoehtoinen joulumenu jo perinne, koska tämä on blogin 11. erilainen joulumenu? Joten jos kinkku ja laatikot kaipaavat vaihtelua, klikkaa eteenpäin!
Yhtenä päivänä nautimme vegaaniherkkuja, toisena joulunpunaista naudanpataa, kolmantena tonttuisen punaista karpalokastiketta kyyhkyn kaveriksi. Mukana myös viinisuositukset. Lue loppuun →
Olen löytänyt tänä keväänä uudet Pinot Noir- ja Riesling-suosikit. Erinomaisia ruokaviinejä ja maistuvia seurusteluviinejä, sopuisalla hinnalla laatuunsa nähden. Lue loppuun →
Valkoinen parsa on aina ollut vähän sivuraiteella keittiössäni, johtuen omasta parsapenkistä. Ja pienestä omasta puutteesta valkoisen parsan kypsennyksessä. Kauppoihin on nyt ilmestynyt eurooppalaista valkoista luomuparsaa, joten päätin antaa valkoiselle parsalle vielä uuden tilaisuuden. Eihän se muuta vaatinut kuin pari lisäystä keitinveteen. Ja lopuksi pannulla paahtamista.
Uusi Riesling-suosikkini osuu tähän parsa-annokseen loistavasti. Saksanpähkinöissä on jotain saman sukuista pientä kirpsakkaa makua. Lue loppuun →
Vuodet vierivät, mutta rakkaus hyvään ruokaan säilyy. En tähän bloggaamiseen lähtiessäni arvannut miten paljon se antaa, miten paljon se vaatii, miten kauan sen parissa viihtyy. Välillä olen ollut totaalisen kyllästynyt, pitänyt taukoja. Välillä taas olen joutunut hillitsemään itseäni, ettei koko ajan pulputa ohjeita julki. Näin vuosittain blogisynttäreiden kunniaksi reflektoidessa tunnistan itsessäni edelleen sen maailmanparantajan, jolla on sanottavaa minulle tärkeistä aiheista.
Viestinnän ammattilaisena bloggaus on aina toiminut minulle hiekkalaatikkona, jossa voi kokeilla mitä ei töissä kehtaa tohdi tai viitsi. Olen harjoittanut vaikuttajaviestintää lobbaamalla milloin luomuruokaa, lähiruokaa tai kalan tuoreutta (oikeesti, viikon vanha kala ei ole tuoretta!).
Nyt bloggaus on jo vähän passé, muut somet on kuuminta hottia. Tämä sopii minulle oikein hyvin. En aio ryhtyä tanssivaksi Tiktok-kokiksi, olkaa huoleti.
Ruokablogien maailma on muuttunut valtavasti, mutta yksi asia säilyy: hyvät reseptit. Häly ja kohkaaminen on vähentynyt, ehkä siirtynyt sinne TikTokkiin.
Oman blogin painopiste on vuosien mittaan vaihdellut, ennen koronaa matkat olivat isossa roolissa: Australia, San Sebastian, Vietnam… voikohan Saigoniin koskaan palata (tai edes HCMC:yyn 😊)? Matkustamiseni väheni jo ennen koronaa ilmastosyistä. Mutta bucket-listallani on vielä monta paikkaa, jotka haluaisin nähdä ja monta ruokakulttuuria, joita haluaisin maistaa. Ehkä vielä joskus. Siihen saakka riittää kotimaa: saaristo, mökkeily sekä syrjäiset merenrantakaupungit ruokakohteineen.
Alkumetreillä viini ja viinimatkat olivat myös enemmän esillä. Nykyään se on paljon pienemmässä roolissa, mutta edelleen nautin hyvän viinin ja ruuan yhdistämisestä. Kävijätilastojen perusteella se myös kiinnostaa muitakin.
Etenkin blogin Instassa tarinaa on nykyään enemmän juoksemisesta ja juoksumaisemista. Lievää pahemman riippuvuuden olen kehittänyt polkujuoksuun. Ravintoloissa ramppaaninen on vaihtunut enemmän metsässä hölkkäämiseen.
Blogissa painopiste on palannut alkulähteille: hyvään ruokaan. Yksinkertaista, hyvistä ja kiinnostavista raaka-aineista lähtevää ruuanlaittoa. Innostun kauppahallin tiskillä hirven lavasta, tuoreesta lohesta (!), joskus turskanposkista, enkä malta odottaa veriappelsiinien sesonkia. Innostun omalla kasvimaalla broccoliinista ja parsasta. Oman maan perunoista, alati!
En jaksa innostua trendeistä, kikoista ja hilavitkuttimista. Joskus tuntui siltä, että kaikesta pitäisi aina innostua kun tähän puuhaan on lähtenyt. Mutta jos en tykkää uunissa paistetun fetan mausta niin sitten mun ei tarvitse. En hanki sousvidee-laitetta koska olen päättänyt, ettei keittiööni mahdu uusia härpäkkeitä. Enkä tarvitse uusia laitteita. Entisetkin hajoaa säännöllisin väliajoin. Maailmassa on liikaa tavaraa, jos omalta osaltani pitäisin kiinni kohtuudesta.
Aikuinen lapseni on ollut vegaani nyt muutaman vuoden ja minusta se on ihan parasta! Vegaanisten ruokien tutkiminen on virkistänyt vanhaa bloggaajaa, se haastaa ajattelemaan uudella tavalla ja kokeilemaan kaikkea virkistävää. Olemme aina harrastaneet ruoan laittoa yhdessä ja vegaaninen näkökulma tuo kivaa uutta vinkkeliä.
Olin itse kasvissyöjä ennen kuin se oli edes muodikasta, 80-90 -luvuilla. Tämä vegaanisten tuotteiden hyöky on hämmentävää ja niin hienoa siitä näkökulmasta katsoen. Veteraanin kähisevällä äänellä: ”80-luvulla aloitettiin kikherneiden liottamisella yön yli, sitten keitettiin tunti ja lopulta tehtiin itse kasvispihvit. Oli työlästä mutta urheaa”. Työläys oli yksi syy, miksi siirryin takaisin sekasyöjäksi. Opiskelijaravintoloiden kasvisruoka oli niin huonoravinteikasta, että Attilan ruokalapöydästä kolmanteen kerrokseen noustessa tuli jo nälkä.
Vegaanista kanaa, vegestifadoa tai seitania syödessä ei jää nälkä.
Itse syön kyllä lihaa, mutta selvästi harvemmin kuin ennen ja useimmiten riistaa tai luomulihaa, lähitilalta. Mielelläni söisin myös useammin tuoretta kalaa, mutta periaatteeni ja makunystyräni ei anna periksi ostaa vanhempaa kalaa kuin kolme päivää sitten polskinutta. Minusta on vaan käsittämätöntä, että markettien valotauluilla kehdataan ilmoittaa kalasta vain viimeinen käyttöpäivä, ei kalastus/nostopäivää. Silloin kun jaksan, kerron tiskillä mielipiteeni. Kertokaa tekin, muuten mikään ei muutu!
Vanhoja muistellessa ja kevyesti ruokabarrikkaadeilla lippua taas heiluttaessa alkoi mielessä soida On mulla unelma. Tuoretta kalaa 😊. Mä en vanno mitään!
Poikkeuksellinen pääsiäinen vaatii poikkeuksellisen herkullisia ruokia. Koronaeristyksessä pääsiäistä vietetään pienemmällä porukalla, mutta voihan sitä vaikka sopia virtuaaliset dinneritreffit puhelimen tai videonsoftan välityksellä.
Tämän vuoden pääsiäismenut koostuvat parsasta, karitsasta, kevätkananpojista ja kaniinista. Vegaaneille tarjolla on mausteista kikhernepataa, tomaattista papupataa tai kasviscurrya. Sunnuntaina jo helpotetaan ja hellitään kaikkien vatsaa lempeän terveellisellä avokadopastalla.
Olen nyt oikein odottanut eurooppalaisen parsan sesonkia. Yleensä pidättelen itseäni siihen saakka, että italialaiset luomuparsat ilmestyvät kauppoihin. Parsasesonkini jatkuu juhannukseen saakka oman parsapenkin parsoilla ja ajattelen, että parempi keskittyä laatuun kuin kyllästyä parsaan ennen aikojaan. Mutta poikkeusaikana saa antaa itselleen vähän löysää ja nauttia, eikös vaan?
Riesling- ja Spätburgunder -viikot on varma kevään merkki. Ravintoloissa on 13.-26.5. tavallista enemmän saksalaisia, huolella ruokiin sopiviksi valittuja viinejä. Kävimme bloggaajajoukolla kiertämässä Tampereella viikkoihin osallistuvat ravintolat. Tapahtumassa mukana olevien ravintoloiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta, joten hajaannuimme pienissä ryhmissä kiertämään muutaman ravintolan kukin.
Saksassa tehdään nykyään mielenkiintoisia viinejä, mutta niitä ei vaan niin laajalti pääse maistelemaan. Onneksi toukokuussa vietetään taas Riesling- ja Spätburgunder -viikkoja, jolloin ravintoloissa ympäri Suomen on tavallista parempi kattaus saksalaisia viinejä.
Sain kutsun Saksan viinitiedotuksen järjestämään saksalaisten viinien Masterclass -tastingiin. Maisteluun kuului melkoisen kiinnostava tietopaketti saksalaisista viinitrendeistä Master of Wine Romana Echenspergerin johdattelemana. Lue loppuun →
Lomanaloituksen kunniaksi kaivoin pakastimesta alkupalaksi kampasimpukoita. Nimi on enne, sillä ihanasta Campasimpukka -blogista löysin niin maistuvan ja helpon tomaattisen paistettujen kampasimpukkaohjeen. Tuoreista superkirsikkatomaateista ja Pinot Gris -viinistä syntyi kampasimpukoille kevyen ihana ja ihanan kevyt kastike. Lue loppuun →
Maistelin kolme noin 15 euron hintaista Pinot Noiria, kaksi Marlboroughin alueelta, kolmas Nelsonin alueelta. Kaksi näistä löysi oikein hyvän ruokaparin, kolmas oli koko ajan outo lintu. Lautasella kaverina oli jänistä valkoviinissä, metsäkyyhkyä punaviinikastikkeella ja helmikanaa pekonisella herkkutatilla. Lue loppuun →
Joskus kannattaa käydä merta edempänä kalassa. Kävin Verkkokaupassa ihan naapurikunnassa, Pirkkalassa asti. Viereisessä Citymarketissa odotti mukava yllätys, kokonainen pieni pakasteallas täynnä riistaa. Kouhin heti mukaan jäniksen paistia, kauriin jauhelihaa, metsäkyyhkyä ja peltopyytä.
Paistoin metsäkyyhkyn pienet rintapalat pannulla nopeasti ja tarjosin kantarelli-spelttirisoton kanssa. Kyyhkyissä oli mukavan kevyt riistainen maku. Spinybackin Pinot Noir tuki hienosti makuja. Oikeastaan kantarelli-speltti -ajatus lähti siitä, että Spinybackille suositellaan kaveriksi sieniä.
Kokeilin tehdä spelttirisoton tällä kertaa hieman eri tavalla. Halusin hyödyntää kantarellien pakastusliemen. Pakastan aina pilkotut kantarellit vedessä, olen todennut sen parhaaksi tavaksi. Usein keitän tuon pakastusnesteen pois, mutta nyt kaadoin sen spelttirisoton keitinliemeksi. Lue loppuun →
Syyssesonki. Syksyiset raaka-aineet ja pimeän ajan ruokakuvat, kirkasvalolampun kajossa.
Joskus kuuluu vain klang kun viini ja ruoka osuvat yksiin täydellisesti. Tällä kertaa kuului Meinklang.
Pieniä mustekaloja, kirpeää paistettua salaattipohjaa, punajuuria, sipulia ja valkosipulia. En olisi kyllä hoksannut yhdistää punajuurta ja mustekalaa, mutta sehän on taivaallinen yhdistelmä. Klang! Lasillinen itävaltalaista Gruner Veltlingeriä oheen. Klang! Meinklang!
Myönnän että odottanut tältä ruualta paljoakaan, semmoinen sukellus tuntemattomaan se oli. Yhteensattumien summa ja seuraus. Etsin ohjetta mustekalalle, tällä kertaa miniseepioille. Italiankielinen keittokirjani Il Ricettario di Pesce avasi maailman. Seppie in zimino, mustekalaa punajuuren ja vihreiden kasvisten kanssa. Etsin verkosta lisää asiasta. Kävi ilmi, että in zimino tarkoittaa laajaa erilaisten ohjeiden kattokäsitettä. Seepia, kalmari, mustekala käy, vihreitä lehtiä voi vaihdella. Oleellista on punajuuren ja mustekalan ja vihreiden lehtien yhdistäminen. Kuulostaa oudolta, eikö? Juuri siksi oli pakko kokeilla. Lue loppuun →
Saaristoreissumme varrelle osui Turun viini- ja ruokafestarit. Mukava tapahtuma Aurajoen rannalla. Lämpöä riitti yllin kyllin, mutta onneksi viinit olivat sopivan viileitä. Viikonlopun aikana olisi ollut useita viinitastingejä, mutta meidän aikatauluumme osui sopivasti vegaaniviinien maistelu.
Mikä tekee viinistä vegaanista? Mitä eläinperäistä käytetään tavan viineissä? Sian rasvasta ja jänteistä tehtyä gelatiinia tai kanan verta, kananmunan kuoria, kalan kiduksia tai uimarakkoa. Ohoh, tiesitkö tämän? Minä en, en ennen kuin Samuli Pasanen kertoi. Tastingin vetänyt Pasanen on tehnyt viiniä kolmella mantereella ja mukana myös järjestämässä Turku Wine & Food Festival -tapahtumaa sekä Three Barrel Projektissa.
Miten kananveri ja muut eläinperäiset aineet korvataan vegaanisessa prosessissa? Aktiivihiilellä tai bentoniitilla. Viinin valmistus on herkkää ja osaamista vaativaa puuhaa ja moni vaihe vaikuttaa viinin makuun ja ulkonäköön. Perinteisissä menetelmissä virheitä ja makua kontrolloidaan kemikaaleilla ja tosiaan jopa kanan verellä. Tieto tästä ei ainakaan tätä sekasyöjää niin hätkäyttänyt, että heittäytyisin tyystin vegaaniviinien pariin. Valikoima on ainakin toistaiseksi kapea ja marginaalinen. Tai ei olekaan! Kun tein Alkon sivuilla vegaaninen viini -haun, tuli tulokseksi 202 tuotetta! Listassa on mukana näköjään oluita ja siidereitäkin. Lue loppuun →
Tämän vuoden kuoharijuhlien suosikkini on Mathäi. Itävaltalainen kuohari on hinta-laatu -suhteeltaan loistava. Stift Klosterneuburg Mathäi Brut valittiin Viini-lehdessä vuoden 2016 kuohuviiniksi. Se on mainio ruokaviini, jolla on vivahteinen ja tasapainoinen luonne. Happoa, hedelmäisyyttä, sitruksisuutta ja mineraalisuutta, kauniissa sopusoinnussa keskenään. Rapean kuiva viini sopii tervetuliaismaljoihin, mutta on omiaan kalaiseen ruokapöytään, kanalle tai jopa vaalealle lihalle.
Tätä on meidän porukan lasissa uuden vuoden aattona.
Miten ideat ruoan ja viinin yhdistelmistä syntyvät? Kotikokin inspiraatio löytyy aiemmista kokemuksista, makuyhdistelmistä, ravintoloista ja keittokirjoista. Netistä tietysti, aina vain enemmän. Kokemukset (ja kommellukset) tiivistyvät uusiksi ideoiksi.
Tällä kertaa prosessi meni niin, että tipattoman kuukauden jälkeen mietin mitä viini-ruoka -yhdistelmää tekisi mieli nautiskella. Punajuuren, vuohenjuuston ja Matuan Pinot Noirin yhdistelmä alkoi soimaan suussa. Pyörittelin mielessäni myös ideaa punajuuren ja ankan yhdistämisestä.
Ajatus jalostui. Päätin tehdä ankanfileen kaveriksi balsamicolla höystettyä punajuuripyrettä ja keittää speltin punajuurien keitinvedessä. Ja paahtaa sipulia uunissa. Rapea, hieman makeutunut sipuli osoittautuikin välttämättömäksi lisukkeeksi.
Matua suorastaan rakasti punajuurta. Pinot noir kantaa yleensä hyvin hapokkaitakin ruokia, joten se pärjäsi balsamicolle komeasti. Ankkakin on sen kanssa parhaita kavereita. Lue loppuun →
Halusin kokeilla ruskistettua voita kampasimpukoiden kanssa. Rasva vaatii happoa vastapainokseen. Valkoviiniä? Ainakin lasissa.
Voin ja sitruunan yhdistäminen on klassikko. Olin vitivarma, että ostin perjantaina kaupasta sitruunan. H-hetkellä kaivoin jääkaapin läpi enkä löytänyt. Lime löytyi ja tirskautin siitä mehua pannulle. Onni onnettomuudessa, sillä kampasimpukoiden, ruskistetun voin ja limen yhdistelmä on ihana! Savustettu valkosipuli antaa mukavan kevyttä potkua yhtälöön. Lue loppuun →
Jälkiruoka, jota chef Ilkka Isotalo on kehitellyt mielesään muutaman vuoden. Taivaallista!
– Koska hyvä ei riitä, pyydän viljelijältä enemmän, summaa Ilkka Isotalo serviisiä esitellessään. Ravintola C kunnioittaa ja vaalii suomalaisen satokauden herkkuja parhaalla mahdollisella tavalla, viemällä ravintolansa muutamaksi illaksi Rekolan biodynaamiselle maatilalle.
Kaikki illan ruoka-ainekset ovat tilalta ja illan viinit ovat luonnollisia viinejä. Yhteistyö Rekolan kanssa on pitkä, sillä C: n tilannut koko yhdeksän vuoden historiansa ajan kasviksia Kangasalan tilalta. Lue loppuun →
Herkuksi todettu misomarinadi toimii mallaspossun kanssa myös grillissä. Ihana umaminen, hieman makea ja pähkinäinen misomarinadi korostaa mallaspossun parhaita makuja.
Testasimme myös hieman erilaiselle grillimarinadille sopivia punkkuja. Löysimme suosikin, joka toimi hienosti misopussun sekä endiivin (!) kansssa. Lue loppuun →
Kumman kaa? Janszin ostaisin. Olen ostanutkin joskus.
Maistelin kuplajuomia kuukausi sitten Alkon Etikettiklubin laatukuohuviinien tastingissä. Mitä opin? Ostaisin Antinorin Franciacortaa. Ja omasta käsialasta ei saa kovin helposti selkoa kuukauden päästä. Lienee turhaa palata Länsi-Australian Margaret Riverin viinitalojen vierailujen muistiinpanoihin. Miten siitäkin voi olla jo neljä kuukautta?
Maistelutilaisuus oli kaksiosainen. Ensimmäiset neljä kuoharia maistettiin niin, että saimme tietää viineistä nimet ja Alko luonnehdinnat. Seuraavat neljä maistettiin sokkona. Otin maistelun rennoin rantein. Päädyin vain rankkaamaan mistä tykkään, mitä ostaisin ja mikä viineistä ei ole minulle hintansa väärti. Pari suosikkia löytyi, mutta oliko toinen niistä samppanjaa? Lue loppuun →
Neilikkaa, tähtianista, kanelia ja oikeaa vaniljaa. Glögimausteet sopivat ihanasti aidosta omenasta tehtyyn brittisiideriin.
Satuin ekaa kertaa näkemään joulun alla uusintoina pyörivän jouluohjelman, jossa Jamie Oliver valmisti siideriglögiä. Briteissä mulled sider on klassinen jouluherkku. Monissa näkemissäni ohjeissa mausteiden ja siiderin suhde on kuitenkin tujakampi kuin Jamiella. Valmiissa punkkuglögeissä etenkin minua vaivaa ylibuustattu mausteisuus ja usein myös esanssinen keinotekoinen maku. Tämä aidoilla mauilla rakennettu tasapainoinen glögi on uusi suosikkini, ehdottomasti. Lue loppuun →
Tällä kertaa etsin loistavalle viinille sopivaa kaveria. Posti toi kotiovelle kauan haaveillun paketin, valikoiman Candiallen viinejä. Kauppahallin Laatulihasta valikoitui syvän punaista hevosen pihviä.
Hevosen ulkofile oli niin mureaa, että se tuntui hajoavan ihan sormissa tuoreenakin. Kääräisin fileen pekoniin ja sitaisin pihvin vielä narulla kuosiin.
Candiallen Chianti taasen oli niin hyvää, että sitä kannatti odottaa. Lue loppuun →
Neljä erilaista pinot noiria, niille sopivaa ruokaa ja samanhenkistä seuraa. Siitä oli marraskuinen hauska ilta tehty. Pullon henki –bloggaajat Katri ja Heikki kutsuivat tutkimaan pinot noirin olemusta ja kokeilemaan millainen ruoka erilaisiin pinoteihin sopii. Maistelimme bloggaajaporukalla viinejä, makustelimme ruokia, ihastelimme makuyhdistelmiä ja sitä miten erilaiselta viinin ja ruoan yhdistelmät voivatkaan maistua. Lue loppuun →
Forssassa on pieni helmi. Meidät kutsuttiin sinne viettämään tuplajuhlia ja sepäs olikin herkullinen paikka. Ravintolassa kannatta pistäytyä joko tarkoituksella tai ohimennen.
Ravintola Köökki on tavallaan maalaisravintola, mutta hienostuneella otteella. Annokset ovat huolella tehtyjä ja raaka-aineet ovat lähiseudulta. Ja menu muuttuu kauden tai tuotteiden saatavuuden mukaan. Lue loppuun →
Vappuna maistelimme Alkon kohtuuhintaisia rieslingejä. Taistingin viineistä kolme tuli Ranskan Alsacesta sekä yksi saksalainen Rheingausta. Hintaluokka on 11-13 euroa, mistä on nykyhinnoilla jo aika haastavaa löytää hyvää viiniä. Selvä suosikki kuitenkin löytyi.
Sokkotastingiin valikoitui viinejä, jotka Juha Berglundin ja Antti Rinta-Huumon Viinistä viiniin -palvelussa on rankattu hyvin hintaluokassaan. Ensi alkuun on tunnustettava väriä, sillä viiniharrastukseni alkoi aikoinaan Viinistä viiniin -kirjoja opiskelemalla ja Viini-lehteä tilaamalla. Lue loppuun →
Emme olleet varsinaisesti viinimatkalla Marchessa, mutta totta kai halusimme maistaa paikallisia viinejä. Alun pitäen ajatuksena oli löytää jokin enoteca tai viinibaari, jossa voisi helposti maistella ristiin rastiin erilaisia Marchen viinejä, ja vaikka umbrialaisia ja abruzzolaisia myös. Suunnitelma meni kyllä mönkään, koska kattavan maistelupaikan löytäminen oli kiven alla. Enotecojen verkkosivuja ei juuri ollut ja Gambero Rossot eivät olleet ajan tasalla. Alueella kaikkinainen tieto on hämmentävän huonosti esillä, kuten jo aiemmin päivittelimme.
Alue rajautui näin käytännön syistä eteläiseen Marcheen, josta löytyikin omaan suuhun maistuvia viinejä.
Marchesta löytyy vuoria, kukkuloita ja rannikkoa ja jokaiselle oma ruokakulttuurinsa.
Muistatteko vielä aikakauden, jolloin matkustaessa joka ravintolassa ja kahvilassa kannatti kysyä jo suosituksia seuraavaan? Kun tapasit jonkun, kysyit missä käyt perheesi kanssa syömässä. Mistä ostat kalat, mikä kauppa on paras? Ei verkkosivuja, ei käteviä matkailuportaaleja. Ainakin Etelä-Marchessa eletään vielä kuten ennen vanhaan.
Ascoli Piceno piti pintansa roomalaisten armeijaa vastaan strategisella sijainnillaan. Kaunis tori, hiljainen kaupunki 40 kilometrin päässä rannikolta.
Olemme haaveilleet Marchen matkasta pitkään. Lonely Planetin Italia-oppaan vanha painos kertoo, että Ascoli Piceno on vielä löytämätön helmi. Helmi on pysynyt simpukassaan, kuten koko Etelä-Marche. Kääntöpuolena tämä tarkoittaa ettei kulmilta juuri löydy tietoja, palveluja tai turisteille rakennettuja vetonauloja. Siispä turismi ei ole poispilannut seutuja. Rantakaupungitkin kuhisevat enimmäkseen paikallisia lomalaisia. Rantakaduilla ei ole Ligurian, Riminin tai Toscanan rannikoilta tuttuja loputtomia turistikrääsäkauppoja. Lue loppuun →
Tämä maisema avautuu hieman pohjoisempaa Italiassa, taustalla siintää Gardajärvi.
Loma Marchessa alkaa pian, eikä tässä ole vielä ehtinyt kunnolla penkomaan ravintoloita, kauppahalleja, viinikauppoja tai enotecoja! Mieluusti otamme siis vastaan hyviä ruoka- ja viinikohteiden vinkkejä eteläisen Marchen tai pohjoisen Abruzzon kohteista! Itäinen Umbriakin kelpaa! Majailemme näiden maakuntien risteyskohdassa, joten vertailevaa tutkimusta olisi nyt tarkoitus harjoittaa.
Klassinen pinaattiterriini käenrieskalla koristeltuna. Lisukkeena purettu ja uudelleen koottu kananmuna.
Chef & Sommelierin hauskin puoli on, että merkittävä osa kokemusta on tarjoilijan, chefin ja sommelierin kanssa keskustelu. Tähän ravintolaan ei kannata lähteä syömään intiimiä päivällistä kahden kesken (tai ainakin kannattaa esittää toive tästä). Koska meille on aina hauskinta tietää mitä lautasella on, kuulla miten se on tehty ja mitä chefien ja sommelierien tavoitteena on, osuu ravintolan konsepti meille paremmin kuin hyvin. Lue loppuun →
Kun tein viimeksi klassista pinaattilisuketta, pohdiskelin miten nokkonen toimisi tähän. Sehän toimii paremmin kuin pinaatti. Yllätysvoittaja on löytynyt!
Suolaisen, makean ja pähkinäisen yhdistelmä on pinaatin kanssa aina ollut ihanan nyrjähtänyt. Nokkosella maut asettuvat yht´äkkiä tasapainoon. Tämä on mahtava lisuke grillatulle lohelle, etenkin kun jätät lohen sopivan puolikypsäksi. Lohiohje löytyy alempaa tältä sivulta. Lue loppuun →
Viiriäisen munat odottivat kauppahallissa, siinä silmien korkeudella, vähän alaviistossa. Niillä oli vähän asiaakin: parsakausi on aluillaan. Ohje vaatii muutamaa shottilasia ja jäitä.
Viiriäisen munat olivat kotoisin Pirkanmaalta, joten yhtälö on puoliksi lähiruokaa. Tuontiparsat ovat jo eurooppalaisia. Ehdottomasti kannattaa kokeilla tätä viimeistään kun kotimaiset parsat ehtivät pöytään. Lue loppuun →
Aamulla lähtö lomalle Barcelonaan. Pyykkikone vielä pyörii ja googletuloksia seulotaan. Vinkatkaapa jos tiedätte hyvää viinikauppaa, jossa jopa pääsisi maistelemaankin ennen ostoksia, cave-tyyliin.
Hyviä ravintola- ja tapas -osoitteita otetaan mielihalulla myös vastaan. Olen tarkkaan lukenut Jotain maukasta, Pieni keittiö Kontulassa ja Jacques Boissons –blogien vinkkejä ja parhaita jopa tulostanut karttoineen. Ruokamatkailevat kalakaverit ovat myös vinkkailleet.
Keittiöllä varustettu kämppä on melkein La Boqueriasta –kauppahallia vastapäätä. Lyhyellä reissulla vaikeinta on valita, ostaako koko kauppahallin merenelävä –osasto kokkailtavaksi vai käydäkö ravintoloissa bongaamassa uusia makuja ja elämyksiä. Tavoitteena kuitenkin olisi ottaa rauhallisesti, kuljeskella, tapastella ja nautiskella. Nyt pitäisi vaan kaivaa se oikea moodi, vatsatautien ja työruuhkien alta.
Yksi varaus on kuitenkin tehty, kokkikurssi La Boqueriassa. Kurssi vedetään katalaaniksi, mutta ei se sen paremmin espanjaksikaan avautuisi. Mutta onneksi aihe on tuttu, latva-artisokka. Tästä tulee mielenkiintoista!
Le Petit –bistron löytäminen Kööpenhaminan kauppahallissa Nørreportissa oli sattumaa. Ostoskatujen möyhentämänä ja janoisena oikaisin kauppahallin läpi majapaikkaan. Pöhinä Le Petitin ympärillä houkutteli lasilliselle ja millaiselle! Californialaista pinot noiria – uskomattoman hyvää. Juuri sitä Sideways –viiniä. Nyt viimeistään vanhan maailman ystävän on uskottava, että jenkit osaavat tehdä hyvää viiniä.
Hartley Ostini Hiching Post Hometown 2010 on kauniin konsentroitunutta, kuulasta ja hapokasta pinot noiria, juuri sellaista mistä pidän. Mukana on myös marjaisuutta, joka tekee lasillisesta helposti lähestyttävää.
Erinomainen lauantai-illan etkopaikka. Melkoinen funkybiitti soi ja luo yllättävän intiimin tunnelman keskelle kauppahallia. Baari on tungokseen asti täynnä.
Vieressä tiskillä lasillisella seisoskeleva herrasmies osoittautuu bistron toisen omistajaksi, Ole Mejlby Jørgenseniksi. Toinen omistaja Sylvain Codron hyörii ja tanssahtelee tiskin keskellä minimaalisessa keittiössä kolmen muun kokin/tarjoilijan kanssa. Tarjolla on ilmakuivattua kinkkua ja muuta viinin kanssa naposteltavaa.
Ole on pitänyt aiemmin ravintolaa tanskalaisella Bornholmin lomasaarella. Kaupungin ravintolascenen tunteva Ole hyväksyy seuraavan päivän lounasravintolani, mutta varauksella. ”Pidän heidän ruoastaan, mutta en ymmärrä viinilinjaa”. Erinomaisen pinot noirin valinneen miehen suusta tullut arvio saa jännittämään, mitä Manfred´s & Vin oikein tarjoaa. Ravintoloista ja viineistä jutustelun lomassa maistuu toinenkin lasillinen Kalifornian pinot noiria.
Hummeria, hibiskusta ja yuzua. Hyvin jännän äärellä.
Copenhagen layoverin överein paikka oli Geist. Ei ruuan määrä tai koko suinkaan övereitä tuonut, vaan kokeellisuus ja hinta. Söin kalleimman ateria tähänastisessa elämässä. Oliko kokemus sen väärti? Lue loppuun →
Tuoreen kalan himo on ollut armoton! Lopulta ne pakkaset tulivat ja järvet jäätyivät. Talviverkot uitettiin poikien kanssa lauantaina ja jo silloin tuli ensimmäiset siiat. Verkko lipsahti kädestä kesken kiinnittämisen. Aikani koukin avannosta liinaa ja puikkaria, mutta en onnistunut saamaan niitä enää kiinni.
Ei auttanut kuin kiskoa verkko toisesta päästää ylös, pienen sadattelun kera. Mutta onni onnettomuudessa, verkkoon oli jo uinut siinä tuokiossa kaksi siikaa!
Ensimmäisen siikafile syötiin sashimina aivan tuoreeltaan. Ai että, se maistui tuoreelle ja hyvälle. Lue loppuun →
Ihme, että kaverit vielä tulevat meille syömään, niin koviin hommiin he joutuvat keittiössä aina ennen kuin saavat syödäkseen.
Uutta vuotta otettiin vastaan äyriäisteemalla. Mitä tehdä kahdella kilolla kalamareja ja kilolla jättiravun pyrstöjä? Rapupastaa, mustekalarenkaita? Erilaisten ajatuskieppien kautta päätimme, että mustekalan lonkerot uppopaistetaan, rapuset marinoidaan ja paistetaan toiseksi alkuruoaksi ja lopuista mustekaloista tehdään chilistä pastakastiketta. Paria salaattia oheen suuta raikastamaan ja mahdollista poltetta helpottamaan.
Kuohuviinilasi käteen ja koko joukko kokkaamaan. Uuteen keittiöön mahtuu hyvinkin kahdeksan kokkia hyörimään. Mustekalan perkauspiste, kalamarin pilkkomispiste ja uppopaistopiste. Salaattipiste ja hengailupiste.
Ruokajärjestys rakentui siten, että alkuvalmistelujen jälkeen vieraat pääsivät istumaan rauhassa pöydän ääressä, eikä itsekään tarvitse pitää mielessä monimutkaisia reseptejä pitkin iltaa. Ensin pastakastike tulille. Se sai muhia rauhassa melkein tunnin. Lue loppuun →
Sorsanpalat kävivät grillivastuksen alla saamassa hieman väriä ja rapeutta pintaan.
Renessanssin aikaan 1500-luvulla paavin hovikokki kehitteli sorsaohjeen, jossa on muhevan maanläheinen maku.
Maustelista muistuttaa enemmän suomalaisen joululeipurin maustehyllyä, joten odotin että sorsa maistuisi jouluisemmalle, sen verran neilikkaa, kanelia ja inkiväärijauhetta mausteisiin kuuluu. Tässä ja niin monessa muussakin vanhassa italianohjeessa itämaiset mausteet ovat aivan tavallisia maun antajia. Mausta tuli harmonisen maanläheinen. Täyteläinen kastike mehevöittää lihan maukkaaksi. Lue loppuun →
Parasta lihaa pitkään aikaan! Pehmeän riistainen maku pääsee oikeuksiinsa kun peuran paistin jättää roseen punaiseksi.
Pakkasessa odotti muhkea pirkanmaalainen 1,5 kg peurapaisti sopivaa hetkeä ja nyt se tuli syksyn ja hyvän paistinkaipuun muodossa. Ei siinä sen kummempaa juhlaa tarvittu.
Pikkujouluissahan ei tarvitse syödä jouluista ruokaa, niin kuin ei muuten joulunakaan. Hilpeiden juhlien menu syntyy ennakoimalla ja ryhmätyöllä. Tässä kaksi vaihtoehtoista menua, ensimmäinen isommalle porukalle hitaasti hauduttaen ja etukäteen valmistellen. Pienemmän porukan tiptap -juhlissa tarvitaan ehdottomasti huolellisensorttinen risottovastaava.
Karitsanpotka on kiireettömän herkkua. Mitä pidempään maltat haudutella, sitä parempaa tulee. Potkia tarvitaan yksi per ruokailija ja niitä haudutetaan 120 asteessa 3-5 tuntia. Muu onkin sitten vapaammin valittavissa. Erilaisia lempijuureksia tai yrttejä voi käyttää maun mukaan. Me olemme päätyneet aika yksinkertaiseen versioon, missä potkan oma maku korostuu. Lue loppuun →
Tryffelilohi osallistuu pohjoismaiseen reseptikilpailuun. Kisassa etsitään tuoreista kauden raaka-aineista tehtyä kiinnostavaa, oivaltavaa ja uutta luovaa ohjetta. Kilpailun päätuomarina toimii Strömsöstäkin tuttu Michael Björklund.
Olisipa komeaa päästä tarjoamaan tryffelilohta Björklundille, saati maistelemaan päävoittoa, Chileen Cono Surin tilalle. No, siitä haaveillessa maistellaan tryffelilohta Cono Surin Pinot Noir –rypäleestä valmistetun Bicicletan kanssa.
Balsamicolla maustetut punajuuret tuovat tryffeliloheen mukavasti happoa ja makeutta lisukkeena.
4 pientä punajuurta
1,5 tl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
½ rlk oliiviöljyä
Kuori punajuuret ja pilko ne pieniksi lohkoiksi. Mausta oliiviöljyllä ja suolalla. Paahda punajuuria reilu puoli tuntia 225 asteessa, välillä käännellen. Punajuuret ovat valmiita, kun pinta on hieman rapea, mutta juures on sisältä vielä mukavan mehevä. Mausta lopuksi balsamicolla.
Jos valmistat paahdettuja punajuuria lempeän tryffelilohen seuraksi, paahda punajuuret annokseen joko toisessa uunissa tai sitten hyvissä ajoin etukäteen, jotta uuni ehtii jäähtyä lohta varten.
Kuori palsternakka, pilko kuutioiksi ja heitä kattilaan. Lisää kermaa niin, että pilkkeet peittyvät. Keitä pehmeäksi ja soseuta sauvasekoittimella. Lumpsauta mukaan tryffelivoi. Koska voi on suolaista, lisää suola vasta lopuksi. Tarkista maut ja pyreen koostumus. Lisää tarpeen mukaan kermaa tai tryffelivoita.
Vasikasta on tullu viime vuosina ehdottomasti yksi lempiraaka-aineistani. Sikäli hassua, että kasvoin maito- ja lihatilalla, jossa syötiin kesätalvet pääasiallisesti naudanlihaa, palapaistina enimmäkseen, joskus jopa suikaleina. Syksyllä mulli teurastettiin. Tuvan pöydällä se pistettiin paloiksi ja pakkaseen. En muista kuitenkaan koskaan lapsuuden kodissa syöneeni naudanfilettä tai vasikan kyljyksiä – olisiko mennyt johonkin parempiin suihin? Lähempää sukua ei ole enää näillä laidunmailla kertomassa mihin fileet ja kyljykset katosivat…
Kaupassa myytävät tryffelitäytteiset raviolit kalpenevat omatekoisen tryffelitäytteen rinnalla. Voihan olla, että valmisravioleihin käytettään kesätryffeliä, minkä maku on varsin hailea kotimaiseen villitryffeliin verrattuna.
Italialainen klassikko suomalaisella twistillä: kotimaista tryffeliä ja ricottaa raviolin täytteenä. Raviolien tekeminen käy kätevämmin pastakoneella. Sittenkin puuha on todellista slowfoodia, aikaa kannattaa varata. Neljä kättä on tarpeen monessa vaiheessa. Mutta huumaava maku palkitsee vaivannäön.
Italiaanot osaavat tryffelien ja pastan yhdistelmät. Vertailin verkossa italialaisia reseptejä rakkaan keittokirjan ohjeeseen ja törmäsin videohjeessa vanhaan tuttuun ravintolaan Valpolicellan mailla.
Rapeat perunat pinnalla maistuvat parmesaanilta ja mustapippurilta. Perunapeti vuoan pohjalla saa makunsa kalasta, valkosipulista, oliiviöljystä ja persiljasta.
Todellinen savolainen suurahven ui verkkoihin, 850 g. Verkot olivat vierailulla kotikonnuilla ja kalasaalis oli mahtava, kiloisia ahvenia, kuhia, lahnoja. Kalakateus jäi jäytämään ylikalastetun Näsijärven äärelle.
Italialaisilla on erilaisia tapoja hauduttaa kokonainen kala suojakuoressa: paperissa, suolassa tai niin kuin tässä perunoilla kuorrutettuna. Iso appura saa puglialaiseen tyyliin perunapedin ja pottupeiton. Perunaversio on näppärä, koska samalla valmistuu myös lisuke.
En koskaan osaa päättää kumpi peruna on herkullisempaa, vuoan pohjalla hautunut, pehmeä kalasta valuneesta nesteestä ja mausteista mehevyyttä saanut potaatti vai pinnalla rapeaksi paistunut, parmesaanin ja mustapippurin maustama pottuviipale. Kumpaakin siis vuoron perään suuhun, ahvenviipaleiden lomaan. Lue loppuun →
Kylmäsavustettua ankanfilettä ruokaisassa salaatissa. Paras lounasannos!
Vielä kerran Alsace – nyt ravintolat ja makumaailmat. Viinilaakson ruokakulttuuri nojaa vahvasti saksalaiseen ruokaperinteeseen. Herkullisia aineksia listoilla oli paljon: ankkaa, sammakkoa, etanoita, äyriäisiä, etenkin kampasimpukkaa.
Alsacen ja Vosgesin seudut suorastaan kuhisevat Michelinin BIB-gourmand –suosituksen saaneita paikkoja, tähdistä puhumattakaan. En nostaisi kuitenkaan Alsacea ruokamatkaajan ykköskohteeksi. Toki hyvien viinien takia kannattaa seudulle hakeutua.
Michelinin suositus on ollut yleensä monessa maassa hyvä ohjenuora, mutta tällä reissulla se tuotti yllättäviäkin pettymyksiä. Esimerkiksi Eguisheimin La Grangeliere tarjosi aivan mitäänsanomattoman makuista haudutettua porsaan poskea. Turckheimin Restaurant l’Abreuvoir, ilman mitään Michelin-mainintoja pystyi hauduttamaan posket pinot noirissa täyteläisen maukkaiksi. Kummankin possuannoksen kera tarjottiin paikallista erikoisuutta, pastataikinasta tehtyjä mykyjä, jotka ensin keitetään ja sitten nopeasti paistetaan – ei mikään kotiin varastettava mykyohje. Lue loppuun →
Alsacen viinilaakso koostuu pittoreskien viinikylien helminauhasta Reinjoen ja Vogeesien kukkuloiden välissä. Viinitalojen tarjonta tuntui välillä ylitsepursuavalta, mutta onneksi olimme tehneet kotiläksyjä ja lähdemateriaali oli mukana. Hyviä viinejä on moneen makuun. Kyse onkin siitä miten löydät hämmentävän laajan tarjonnan joukosta omat mieliviinit kotiin vietäväksi?
Lyhyellä, parin viikon lomalla ei kovin kattavaa vertailua parhaista viinitaloista voi tehdä, eikä meillä amatööreillä moiseen olisi kykyjäkään. Nostan tässä esille muutaman viinitalon, joiden viinit osuivat kohdalle ja joista pidimme.
Suutuntuman alueen monipuolisuuteen saa käymällä Alkosta tutun tuottajan cavessa ja vertailemalla viinejä muihin. Itse kokeilimme Dopff & Irionia Riquewihrissä. Viinit olivat varsin keskinkertaisia, eikä hintakaan ollut muihin verrattuna hyvä. Lue loppuun →
Kauniin ruskeiksi oliiviöljyssä tiristetyt herkkutatit kootaan grillissä tai uunissa paahdetulle leivälle. Ja vot, siinä on syksyinen alkupala parhaimmillaan.
Ripaus tryffeliä 