Kakluuni lämpiää päivittäin, pahimmilla pakkasilla kahdesti. Jos lämmität takkaa, saat lämmön sivutuotteena kunnon pihvin ihanalla hiilloksen maulla. Mutta mitä lihaa kannattaa ostaa?
Grillasin pari viikkoa sitten iso biitin luomukyytön entrecotea ja tänään pienemmät pihvit ulkofilettä. Tilalta ostettu kyyttöpihvi oli herkullisen makuista, mutta reikaleiseksi leikattua. Kaupasta ostettu pihvikarjan ulkofilee mainion makuista ja siistiksi leikattua. Kotimaisilla pihvitiloilla on vielä pientä hiomista tuotteissa, jotta se tavoittaa peruskuluttajan laatuvaatimukset.
Vuodet vierivät, mutta rakkaus hyvään ruokaan säilyy. En tähän bloggaamiseen lähtiessäni arvannut miten paljon se antaa, miten paljon se vaatii, miten kauan sen parissa viihtyy. Välillä olen ollut totaalisen kyllästynyt, pitänyt taukoja. Välillä taas olen joutunut hillitsemään itseäni, ettei koko ajan pulputa ohjeita julki. Näin vuosittain blogisynttäreiden kunniaksi reflektoidessa tunnistan itsessäni edelleen sen maailmanparantajan, jolla on sanottavaa minulle tärkeistä aiheista.
Viestinnän ammattilaisena bloggaus on aina toiminut minulle hiekkalaatikkona, jossa voi kokeilla mitä ei töissä kehtaa tohdi tai viitsi. Olen harjoittanut vaikuttajaviestintää lobbaamalla milloin luomuruokaa, lähiruokaa tai kalan tuoreutta (oikeesti, viikon vanha kala ei ole tuoretta!).
Nyt bloggaus on jo vähän passé, muut somet on kuuminta hottia. Tämä sopii minulle oikein hyvin. En aio ryhtyä tanssivaksi Tiktok-kokiksi, olkaa huoleti.
Ruokablogien maailma on muuttunut valtavasti, mutta yksi asia säilyy: hyvät reseptit. Häly ja kohkaaminen on vähentynyt, ehkä siirtynyt sinne TikTokkiin.
Oman blogin painopiste on vuosien mittaan vaihdellut, ennen koronaa matkat olivat isossa roolissa: Australia, San Sebastian, Vietnam… voikohan Saigoniin koskaan palata (tai edes HCMC:yyn 😊)? Matkustamiseni väheni jo ennen koronaa ilmastosyistä. Mutta bucket-listallani on vielä monta paikkaa, jotka haluaisin nähdä ja monta ruokakulttuuria, joita haluaisin maistaa. Ehkä vielä joskus. Siihen saakka riittää kotimaa: saaristo, mökkeily sekä syrjäiset merenrantakaupungit ruokakohteineen.
Alkumetreillä viini ja viinimatkat olivat myös enemmän esillä. Nykyään se on paljon pienemmässä roolissa, mutta edelleen nautin hyvän viinin ja ruuan yhdistämisestä. Kävijätilastojen perusteella se myös kiinnostaa muitakin.
Etenkin blogin Instassa tarinaa on nykyään enemmän juoksemisesta ja juoksumaisemista. Lievää pahemman riippuvuuden olen kehittänyt polkujuoksuun. Ravintoloissa ramppaaninen on vaihtunut enemmän metsässä hölkkäämiseen.
Blogissa painopiste on palannut alkulähteille: hyvään ruokaan. Yksinkertaista, hyvistä ja kiinnostavista raaka-aineista lähtevää ruuanlaittoa. Innostun kauppahallin tiskillä hirven lavasta, tuoreesta lohesta (!), joskus turskanposkista, enkä malta odottaa veriappelsiinien sesonkia. Innostun omalla kasvimaalla broccoliinista ja parsasta. Oman maan perunoista, alati!
En jaksa innostua trendeistä, kikoista ja hilavitkuttimista. Joskus tuntui siltä, että kaikesta pitäisi aina innostua kun tähän puuhaan on lähtenyt. Mutta jos en tykkää uunissa paistetun fetan mausta niin sitten mun ei tarvitse. En hanki sousvidee-laitetta koska olen päättänyt, ettei keittiööni mahdu uusia härpäkkeitä. Enkä tarvitse uusia laitteita. Entisetkin hajoaa säännöllisin väliajoin. Maailmassa on liikaa tavaraa, jos omalta osaltani pitäisin kiinni kohtuudesta.
Aikuinen lapseni on ollut vegaani nyt muutaman vuoden ja minusta se on ihan parasta! Vegaanisten ruokien tutkiminen on virkistänyt vanhaa bloggaajaa, se haastaa ajattelemaan uudella tavalla ja kokeilemaan kaikkea virkistävää. Olemme aina harrastaneet ruoan laittoa yhdessä ja vegaaninen näkökulma tuo kivaa uutta vinkkeliä.
Olin itse kasvissyöjä ennen kuin se oli edes muodikasta, 80-90 -luvuilla. Tämä vegaanisten tuotteiden hyöky on hämmentävää ja niin hienoa siitä näkökulmasta katsoen. Veteraanin kähisevällä äänellä: ”80-luvulla aloitettiin kikherneiden liottamisella yön yli, sitten keitettiin tunti ja lopulta tehtiin itse kasvispihvit. Oli työlästä mutta urheaa”. Työläys oli yksi syy, miksi siirryin takaisin sekasyöjäksi. Opiskelijaravintoloiden kasvisruoka oli niin huonoravinteikasta, että Attilan ruokalapöydästä kolmanteen kerrokseen noustessa tuli jo nälkä.
Vegaanista kanaa, vegestifadoa tai seitania syödessä ei jää nälkä.
Itse syön kyllä lihaa, mutta selvästi harvemmin kuin ennen ja useimmiten riistaa tai luomulihaa, lähitilalta. Mielelläni söisin myös useammin tuoretta kalaa, mutta periaatteeni ja makunystyräni ei anna periksi ostaa vanhempaa kalaa kuin kolme päivää sitten polskinutta. Minusta on vaan käsittämätöntä, että markettien valotauluilla kehdataan ilmoittaa kalasta vain viimeinen käyttöpäivä, ei kalastus/nostopäivää. Silloin kun jaksan, kerron tiskillä mielipiteeni. Kertokaa tekin, muuten mikään ei muutu!
Vanhoja muistellessa ja kevyesti ruokabarrikkaadeilla lippua taas heiluttaessa alkoi mielessä soida On mulla unelma. Tuoretta kalaa 😊. Mä en vanno mitään!
Carluccio sanoo, että herkkutatti ja peruna ovat kuin luotu toisilleen. Olen niin samaa mieltä.
Tuunasin vahingossa Antonio Carluccion tatti-peruna -ohjetta, paahdoin paistosta vielä uunissa. Olin tarjoamassa kaverilleni päivällistä, kokkasimme yhdessä ja juttelimme. Yhdistin paistetut sienet ja keitetyt ja paistetut perunat uunivuokaan ja kurkkasin keittokirjaan. Hämmästykseni oli suuri kun huomasin ettei Carluccion ohjeessa ole uunivaihetta ollenkaan. Havainnosta huolimatta laitoin vuoan uuniin. Olin jo koukuttunut siihen herkkutatin tiivistyneeseen makuun, jolle loppusilauksen antaa uunissa paahtuminen.
Epäilen, että digitaalinen elämäni alkaa jo hapertaa perinteisen keittokirjan lukemisen taitoa.
Tähän ohjeeseen voi käyttää myös tuoreena pakastettuja viipaloituja tatinlakkeja. Luin vinkin loistavasta Facebookin sieniruoka-ryhmästä ja halusin kokeilla miten homma toimii. Oleellista on viipaloida lakit valmiiksi ja laittaa viipaleet jäisinä suoraan paistinpannulle. Jäisinä pannulle laitetut viipaleet maistuivat yhtä hyville kuin tuoreet. Lue loppuun →
Tästä ei pannupihvi parane. Luomuna kasvatettua ylämaankarjan petite tenderiä lähitilalta Ylöjärveltä. Petit tender on harvinaisempi leikkaus, tartu heti tilaisuuteen, jos näet myynnissä! Lavasta peräisin murea herkkupihvi tunnetaan monella nimellä: etusisäfile, shoulder tender, petite fillet, beef shoulder, teres major, bistro filet, mock tender ja jewish fillet.
Petite tender on pitkän puikulan mallinen, kapenee päistään kuten possun sisäfile. Koska olen tarkka lihan kypsyydestä, mietin miten ihmeessä ohuemmista paloista saisi tasakypsiä. Isompien pihvien kohdalla olen ennen grillaamista leikannut pihvit kolmeen osaan ja kypsentänyt ohuempia pääpaloja lyhyemmän aikaa. Joskus taas joku ruokailijoista on tykännyt kypsemmästä pihvistä, hän on saanut päätypalat.
Sopivan kokoinen paistinpannu ratkaisi nyt kypsyysongelman. Koska pihvi ei mahtunut kunnolla pannuun, päätypalat eivät alkuun koskettaneet pannua. Kypsyessä pihvi kutistui ja päädytkin mahtuivat ruskistumaan. Painelin myös tarmokkaammin keskikohtaa pannua vasten. Lue loppuun →
Että voi olla sienestäjä onnellinen! Löysin pitkään jahtaamani sienen, mustavahakkaan. Ja ensimmäisellä kerralla lähes litran sieniä. Madottomia, mikä on kuulemma vielä toinen ihme.
Lähestyin varovaisesti ja kunnioittavasti uutta raaka-ainetta. Puolet paistoin yksinkertaisesti pannulla hyvässä oliiviöljyssä. Toisen satsin maustoin jo hieman reippaammin, sipuleilla ja persiljalla, taivaallisen tattipaistoksen eli trifolatin tyyliin. Lue loppuun →
Pienet kiinteät herkkutatit! Tällaisena ihanan runsaana herkkutattivuonna voi pienistä tateista tehdä kaikkea ihanaa, kuten grillata ne. Olen grillannut tatin lakkeja ja tatinjalkoja yhdessä ja erikseen. Reippaammin valkosipulilla hetken marinoituna sekä kevyemmin maustettuna.
Olen useampana vuonna hionut tattien grillausta, ja hakenut oikeaa yhtälöä. Summauksena: jos haluat herkullisia grillattuja tatinlakkeja, käytä pienen pieniä ja jämäkän kiinteitä lakkeja. Isommat lakit kannattaa leikata siivuiksi, kuten myös tatin jalat. Isoista, yli viisisenttisistä kokonaisista lakeista tulee koostumukseltaan lössäjä eikä grillattu maku ole yhtä ihana. Lue loppuun →
Erään sienestyspäivän saldo: neljä korillista ja yksi sankko herkkutatteja, kaksi kanttarellia ja onnellinen sienikoira. Keskimmäisessä tatissa on riesa.
Olen sienestänyt pian 50 vuotta. Äitini laittoi minut ehkä alle kouluikäisenä paikkakunnan sienitietäjän oppiin. Pois jaloista, epäilen. Lastenhoitoa ei ollut maalla vielä silloin keksitty. Mensosen Maijan pitkähelmaisen mustan mekon perässä kirmatessani opin rouskut. Niitä kerättiinkin koko perhe saavikaupalla ja myytiin lähikauppaan.
Olen seurannut tänä kesänä aktiivisesti erilaisia sienipalstoja ja todennut että monella on sienituntemuksen lisäksi paljon opittavaa siitä, miten sieniä etsitään ja löydetään. Moni aloittelija tuskailee mistä niitä herkkuja löytyy. Joskushan ei tarvitse kuin mennä metsään, mutta jotkut syksyt ovat haastavia kokeneellekin sienestäjälle.
Tässä on muutama vinkki. Ei varmasti kattava lista. Tattisesongista johtuen vinkit ovat vähän herkkutattipainotteisia, mutta pätevät sienisesongin edetessä. Syksy on ihmisen ja sienikoiran parasta aikaa!
Jos sinulle tulee mieleen täydennettävää, kommentoi tai laita yv/av/tv. Lue loppuun →
En raaskinut kuitenkaan lähtenyt pilkkomaan Tahlon valmista entrecote-pihviä. Pihvi oli niin mureaa, että sen olisi melkein pystynyt syömään sormin, kypsentämättä. Lue loppuun →
Kokeilin kääräistä luomubroileria kylmäsavustetun possun sisään. Nyt ei ole enää paluuta peruspekoniin, niin ihanasti broileri maustui kylmäsavun sävyillä. Nopeaa, vähän tavallista parempaa arkiruokaa, joka maistuu kyllä viikonlopun herkkunakin. Lue loppuun →
Luinen hirven etuselkä pääsee oikeuksiinsa kun sen haudutat sitä pitkään punaviinissä. Pekonin ja hirven maut sopivat minusta hienosti yksiin. Isoina lohkoina liemessä hautuvat sipulit maistuvat täyteläisen makeilta ja kokonaisena kuorineen kypsyneet valkosipulit ne vasta herkkua ovatkiin. Valkosipulin ystäville kannattaa pataan laittaa vähintää kaksi kynttä per syöjä, muuten voi iskea ankara annoskateus.
Keitin lopuksi haudutusliemen kokoon, sudin sitä etuselän päälle ja glaseerasin hetken uunissa ennen tarjoilua. Lue loppuun →
Kävin Tahlon tilamyymälässä Ylöjärvellä ja sieltähän löytyi parasta grillattavaa pitkään aikaan. Ostin kaikenlaista erilaista ja jännittävää Ylämaankarjan luomulihaa kesän tarpeisiin, kuten osteripihvejä.
Australiassa sitä kutsutaan hämähäkkipihviksi, Amerikoissa Oyster Steakiksi. Nimi tulee kauniista hämähäkin seitin muotoisesta marmorikuviosta lihassa tai osterimaisesta muodosta. Pihvi leikataan lantioluun sisäpuolelta ja niitä tulee vain kaksi kappaletta eläimestään. Pihvin keskellä kulkee yksi sitkeämpi jänne, mutta muuten se suussa sulavan pehmeää. Lue loppuun →
Savusaunan lauteilla syntyy parhaat ideat. Tai tavallinenkin sauna käy, eikä edes järveä näköjään välttämättä tarvita. Lauteilla pehmeissä löylyissä pälkähti päähän versioida kotimainen vitello tonnato. Ilman sitä vasikkaa ja tonnikalaa. Jääkaapissa oli jo marinoitumassa grillattavaksi petit tender -pihvi, joka on semmoinen pitkulainen päistä kapeneva erityisen murea biitti.
Idean juuret ovat Italiassa, mutta ainekset ovat parhaita kotimaisia: Tahlon luomutilan Highlander-karjan petit tender -pihviä ja Luonnonkala -säilykettä. Päätin leikata petit tenderin ohuet päät alkupalaa varten ja grillata tasapaksun osan (ohje myöhemmin tulossa).
Tonnikala majoneesissa, kapriksien ja anjovisten maustamana, sehän on taivaallisen koukuttavaa tavaraa. En ollut tietysti mökille pakannut kapriksia ja anjoviksia, vaikka paljon kaikkea turhanpäiväistä keittiöainesta mukana olikin. Tämä oli onni, sillä Luonnonkala -säilykkeen oma maku pääsi näin oikeuksiinsa. Ensi kerralla voisin maustaa sitten tuhdimmin, mutta tämä mieto versio oli aivan ihanaa täydellisen laadukkaan lihan kanssa.
En ole koskaan päässyt Järkisärkien makuun, vaikka särkikalojen kalastamista ja ruuaksi jalostamista suuresti kannatankin. Tässä Luonnonkala -purkissa on kaikki kohillaan. Särkikalat rypsiöljyyn tonnikalamaisittain säilöttynä on miedon herkullista.
Aivan crudona en lihaa tällä kertaa laittanut, paistoin nopean ja pienen rusketuksen pinnoille pannulla. Tarjoan usein perustonnaton crudon eli raa´an lihan kanssa, perinteisen keitetyn vasikanpaistin sijaan.
Valmistelut kannattaa tehdä ajoissa, jotta että liha ehtii marinoitua, paistua ja jäähtyä. Myös lonnato kannattaa tarjoilla kylmänä. Lue loppuun →
Kaipasin juhlapöydän ruokien joukkoon raikastajaa. Tarjolla oli paljon tuhteja, talvisia makuja. Paholaisen munia alkuun, pääruoaksi ras el hanoutilla maustettua myskikurpitsaa kasvissyöjille, hieman chilistä villisikaa fleksaajille, pehmeää, lähes samettista palsternakkapyrettä. Vieraan tuomaa ihanaa waldorfin salaattia, jonka ohjeeseen palaan myöhemmin.
Pikkelöity fenkoli teki tehtävänsä, raikasti mukavasti suuta ja siitä riitti kivasti vastinetta ruokapöydän muille mauille. Fenkolin aniksinen maku antautuu ja tasoittuu pikkelöidessä. Sopiva pikkelöintiliemi säilyttää raikkauden, mutta tuo happoa ja makeutta.
Olen syönyt ihan mahtavaa pikkelöityä fenkolia 4 vuodenajan lounaalla, mutta enhän muista ohjetta, vaikka sitä kyselinkin. Epäilen ja muistelen että keltaisen värin ja ihanan makuvivahteen antaa kurkuma, joten kokeilin sitä. Toimii! Lue loppuun →
Aina ei sienireissulla löydy suuria määriä samaa sientä. En yleensä paistele sieniä sekaisin, sillä tykkään nautiskella kullekin sienelle ominaisesta mausta. Ensimmäisellä sienireissulla kantarelleja oli noussut reilun kourallisen verran. Päätin kokeilla maustaa lihapullia kantarelleilla. Sieni antoikin kivan säväyksen pullille. Lue loppuun →
Tämän kesän paras marinadi broilerille! Pohja syntyy soijakastikkeesta, seesamiöljystä ja limestä, makua voi varioida käyttämällä eri yrttejä. Arki-iltana olen pikamarinoinut kokonaiset luomubroilerin paistileikkeet soija-limekastikkeella sellaisenaan. Viikonloppuna marinoin hartaammin ja askartelen paistikuutiot vartaisiin. Kumpikin tapa toimii passelisti ja takuuvarmasti maistuu paremmalle kuin kaupan valmiiksi marinoidut tehdasbroitsut.
Olen päätynyt siihen, että helpointa grillattavaa luomubroileria on paistileike, siis sellainen koipiliha josta on poistettu luu. Se ei kuivu, mutta kypsyy kohtuullisen nopeasti meheväksi. Lue loppuun →
Grillattu pluma on mureinta ja maistuvinta pihviä pitkästä aikaa. Eikä mikään ihme, sillä tämä pluma on sekä luomua että lähellä kasvatettua pihvikarjaa. Tahlon tilan pitkätukkainen ylämaankarja käyskentelee Ylöjärvellä.
Löysin tämän harvinaisemman grillipihvin Rekon kautta. Arvostan kovasti sitä, että tuottajat ovat alkaneet tarjota muutakin kuin filettä ja patalihaa. Pluma on entrecoten edestä löytyvä murea, leveä lihas, joka sisältää sopivasti rasvaa. Pluman nimi vilahtelee useimmiten possun, etenkin Ibericon possun yhteydessä, mutta harmittavan harvoin sitä näkee pihvikarjasta. Ohjeitakaan ei suomeksi hevillä löydy. Vasta kun englanniksi etsii ribeye cap -nimellä, tulee osumia. Grillasin pluman Tahlon emännän ohjeilla, kuumalla ja nopeasti. Mausteet olivat pelkistettyjä, jotta lihan oma hyvä makuu pääsee oikeuksiinsa.
Kaiken tämän ilmastoproblematiikan keskellä olen reivannut lihansyöntiäni. Syön harvemmin, vähemmän ja parempaa. Reko on loistava systeemi, koska sen kautta voi ostaa suoraan luomulihaa tuottajalta itseltään. Välikädet jäävät pois ja tuottaja saa reilumman hinnan. Lue loppuun →
En takaa että tämä ohje on autenttinen toscanalainen parsaresepti, mutta herkullisuuden takaan. Ohje on helppo, kokoat ainekset vain vuokaan ja käytät uunissa. Lue loppuun →
Vietnamilainen lempeän syvä maridanikastike syntyy soijakastikkeen, kalakastikkeen, inkiväärin ja tuoreen korianterin mauista. Reilusti tuoreita yrttejä kananuijan oheen ja voit melkein kuulla Saigonin mopojen pörinää korvissasi. Lue loppuun →
Ihanan meheviä ja tahmeita siipiä. Kypsensin siivet uunissa uppopaistamisen sijaan. Sen minkä rapeudessa häviää, keveydessä voittaa. Ohje on myös helppo. Siivet marinoidaan limen mehussa, paahdetaan uunissa ja lopuksi kieritellään makeassa soija-inkiväärikastikkeessa. Tee kastiketta mieluummin reilusti kuin alakanttiin, sillä tulet nuolemaan viimeisetkin herkulliset kastikkeen rippeet sormistasi.
Seesamiöljy on minusta oleellinen maku korealaisessa ruoassa. Monissa ohjeissa tulisuus peittää sen, mutta tässä on lempeitä makuja, joten hyvä seesamiöljy pääsee hienosti esiin. Lue loppuun →
Osa ulkopaikkakuntalaisista kuvittelee, ettei muuta Tampereelta saakaan. Kaupungin ruokaskene on muuten muuttunut reippaasti. Kannattaa käydä päivittämässä käsitykset Mansessa, jos muisti- ja mielikuvat ovat 80-luvulta.
En muista koska olisin käynyt viimeksi siivillä, saati kokannut kotona. Kaupan edullisin paketti luomukanaa oli kuitenkin siipiä.
Tämä ohje on monen yhdistelmä. Porkkanan ja varsisellerin dippaaminen kermaviili/majo -dippiin on makumuisto Siipiweikoista. Raaka broccoliini on oma lisäys, sopii hyvin sellaisenaan dippikasvikseksi. Tein oivan makuisen simppelin dipin jääkaapin antimista.
Manselaiset siivethän tarjoillaan kieritettynä tahmeaan tulisehkoon kastikkeeseen. Nämä ovat vähemmän tahmaisia, kuivarubilla maustettuja. Melkein manselaisia nääs.
Kuivarubin mausteet otin Vaimomatskuu -blogista, jossa tehdään siivet pitkän kaavan kautta, siipiä paistetaan 3-4 tuntia. Nälkä kuitenkin jo kolkutteli, joten minä menin quick and dirtyelicious -meiningillä. Lue loppuun →
Aloitellassani kasviskeiton tekemistä tällä kertaa, suunnittelin vaikka mitä. Aioin maustaa reilusti ja lorautella kookoskermoja mukaan. Onneksi maistoin soppaa ja totesin että se on parasta ihan semmoisenaan. Rouhaisin vain sopivasti mustapippuria paahdettujen kasvisten keittoon. Lue loppuun →
Kaikenlainen riista on ihanaa, luomua ja luonnollisella ravinnolla maukkaaksi kasvanutta. Syksyllä hirveä saa kauppahallista ihan säännöllisesti, mutta metsäkauris tuli kyllä ihan puun takaa vastaan Sokoksen lihatiskillä.
Metsäkauriin lavasta tulikin niin maukasta, pehmeää ja mehevää pekoniin käärittynä, pitkään uunissa haudutettuna. Tein lavan luottoblogini Sauvajyväsen peuranlavan reseptillä. Metsästävän perheen Sauvajyvänen tuntee riistansa ja hänen ohjeensa toimivat aina. Sinne aina kurkkaan ensimmäiseksi kun vastaan tulee minulle uusi riistanpalanen tai haluan vaihtelua omille ohjeille.
Blogi täytti kuusi vuotta. Vankasti keski-iässä blogi sekä bloggaaja. Liekö sitten keski-iäin kriisiä se, että kuluneen vuoden aikana kaikenlaiset blogimaailman lieveilmiöt ja joutava kohkaaminen ovat ärsyttäneet ja leipäännyttäneet. Bloggaaminen on harventunut, oma kynnys on noussut entisestään, mutta arvot ovat kirkastuneet. Lue loppuun →
Opiskeluaikoina tein isoja annoksia kanakeittoa. Ihan kanoista. 10 litran kattilaan mahtui kaksi kanaa ja paljon kasviksia. Ne olivat ihan oikeita kanakanoja, pakasteesta. Niitä sai keitellä hartaasti, kolmekin tuntia.
Tällä kertaa flunssan koputellessa tein keiton kokonaisesta luomubroilerista. Lue loppuun →
Ihana sienisyksy! Olen löytänyt mustatorvisieniäkin useammalla keikalla, joten pääsin kokeilemaan uudelleen jauhelihapihvien maustamista torvisienillä. Mustatorvisienet ovat vahvan makuisia ja oikea mittasuhde on tärkeä. Paistoin taikinasta koepalan ja onneksi paistoinkin.
Sieniä oli oikeassa suhteessa, mutta taikinani oli aivan liian suolaista. Mikähän mun suolakädelle on tapahtunut? Tätä lahjakkuutta on nyt sattunut pari kertaa. Tällä kertaa sotkin kaksi omaa ohjettani. Hirvipihveissä käytän soijakastiketta, vasikan jauhelihasta tehdyissä sormisuolaa.
Jatkoin hätäpäissäni taikinaa kermalla, ja vastapainoksi lisäsin vähän korppujauhoja ja kuivattua sipulia. Lopputuloksesta oli oikein maukas. Torvisieniä olisi voinut olla jopa vähän enemmänkin, mutta vain vähäsen. Olen aiemmin onnistunut tekemään pihveistä liian torvisienisen makuista, tosin kuivatuista torvisienistä. Lue loppuun →
Kasvimaallani on kahdeksan kesäkurpitsaa, mutta ne eivät ole onneksi vielä intoutuneet tolkuttomaan sadon tuottamiseen. Vielä olen pystynyt kuluttamaan ja lahjoittamaan sadon ilman isompaa epätoivoa. Keltaiset kesäkurpitsat ovat tänä vuonna olleet erityisen maukkaita. Kokeilin raastaa tsatsikiin kurpitsaa ja sehän maistui mainiolta, etenkin kuin laitoin mukaan kesäkurpitsan kukkaa. Tsatsikin kanssa söin ihania minttuisia kreikkalaisia lihapullia karitsan jauhelihasta. Lue loppuun →
Olin säästänyt pakastimessa Rekosta ostamaani luomukaritsan kylkeä grilliin. Olin jotenkin siinä uskossa, että Wiljakan tilan karitsapalat olisivat kylkiluita, mutta paketissakin luki ihan karitsan kylki. My bad. Luiden lisäksi päällä oli lihaa ja kohtuullisesti talia.
Minulla on – kuten olen ennenkin kertonut – tapana lähestyä uutta raaka-ainetta mahdollisimman yksinkertaisesti. Italialaisittain, sanoisin. Vähän öljyä, yrttejä ja suolaa. Onneksi tein niin, sillä kylkipaloista tuli näin ihan hillittömän hyviä. Lue loppuun →
Syreenikausi on tänä kesäisenä keväänä ollut kiihkeä, mutta ehdin kuitenkin kokeilemaan kanan marinointia syreeninkukilla. Kukista tuli ihana, kevyen kukkaisa maku, mutta ei liian parfyyminen tai imelä. Hauska sesonkimauste!
Puutarhassani kasvaa valkoisia ja violetteja syreenipensaita. Maistelin molempia. Violetti maistui paremmalta, valkoisessa oli hieman kitkeryyttä mukana. Liekö se kitkeryys johtunut siitä, että en löytänyt isosta valkoisesta puskasta ihan tuoreita kukkia? Violetista löysin varjoiselta puolelta juuri puhkeamaisillaan olevan kukkatertun. Poimin siitä avautuneet kukat. Osan käytin marinadiin, osalla maustoin kypsän kanan.
Marinoin kanaa pari tuntia kukkien, limen (koska se toimi niin hyvin viimeksi) ja oliiviöljyn kanssa. Limen ja syreenin maut toimivatkin kivasti yksiin.
Aikomuksenani oli grillata, mutta pitkän helteen jälkeen pilvet keräytyivät synkkinä taivaalle. Sadekartatkin lupasivat vettä ja kiikutin toiveikkaana ämpärit syöksytorvien alle ja pitkästä aikaan laitoin sisäuunin lämpiämään. Tästä löytyy ohjeet sekä grillaamiselle että uunissa kypsentämiselle. Lue loppuun →
Limemarinointi antaa kevyen sitruksen maun grillatulle luomukanalle. Ei semmoista vahvaa sitruunan makua vaan sopivan hentoisen. Marinoin kananrintapaloja pari tuntia limen, yrttien ja miedon chilin kanssa. Raikasta ja kevyttä grilliruokaa. Lue loppuun →
Kokonaiset naudanpaistit eivät ole pitkään aikaan maistuneet minulle. Kävin miettimään, mahtaisiko vika olla lihan laadussa. Päätin antaa vielä kerran mahdollisuuden luomunaudan paahtopaistille. Varmuuden vuoksi pippuroin lihan kunnolla. Lue loppuun →
Tarjosin vieraille karitsan ulkofileitä. Poimin karitsoille marinadin ja sitruuna-mascarponekastikkeen Pullon henki -blogista. Wiljakkalan tilan luomukaritsan ostin Reko-piirin kautta. Candiallen Chianti Classico soi kauniisti yksiin karitsan ja kastikkeen kanssa. Luomu lähiruoka toivottavasti tasapainottaa universumia sen verran että maapallon ekologinen tila kestää ruokaviinin Toscanasta. Nämä mietteet vuoden 2018 kansallisena ylikulutuspäivänä, jolloin Suomessa saavutettiin vuotuisen kulutuksen limiitti. Tästä lähtien loppuvuosi eletään sitten ekologisesti velaksi. Lue loppuun →
Pakastimessani oli outo lintu. Pienellä etsivätyöllä selvitin, että se oli Rekosta ostamani kokonainen fasaani. En muuten enää koskaan laita pakkaseen mitään ilman selvää merkintää mitä aines on, luottaen olemattomaan muistiini.
Harjoittelin siis kokonaisen linnun fileointia. Onnistuinkin yli odotusten: sain fileoitua rintafileen ja sisäfileen. Ehkä. Onko linnuilla sisäfile? Anyways, paistoin fileet ja koivet erikseen ja tein niille ihanan karpalokastikkeen. Burgundilaisen viinin kanssa aivan täydellinen kolmikko! Lue loppuun →
Pääsiäisenä kävi kivoja vieraita, moneenkin otteeseen. Tarjosin tietysti karitsaa, sillä olin käynyt hamstraamassa Wiljakan tilan luomukaritsaa Reko-jaosta. Olen kutenkin syönyt ja tarjonnut niin monta kertaa hidasta karitsan potkaa punaviinissä, että uutta piti keksiä.
Silmäilin sekavin tuntein Hannan Sopan Mämmikaritsan ohjetta. Mämmiolutta, itse mämmiä ja vielä rusinoitakin! Oletko Soppahanna ihan tosissasi? Riskinotto kannatti, ehdottomasti. Herkullisia, meheviä ja niin maukkaita potkia tuli. Uusi pääsiäissuosikki!
Lisäsin Hannan Sopan ohjeeseen karitsan rasvan kuorimisen pois. Suosittelen lämpimästi varaamaan sen verran lisäaikaa, että ehdit jäähdyttää kastikkeen ja kuoria enimmät rasvat pois. Kastike oli ennen tätä operaatiota varsin rasvaisen makuista, joten nostin padan ilman potkia lumihankeen tunniksi. (Tämä oli siis se pääsiäinen, jolloin oli lunta.)
Hitaasti haudutetut potkat viettävät uunissa viisi tuntia. Mämmipotkien kypsentämiseen, jäähdyttämiseen ja kastikkeen kokoon keittämiseen, alkuvalmisteluista tarjoiluun vie yhteensä 6-7 tuntia. Voit hyvin hauduttaa lihan edellisenä päivänä ja tehdä viimeistelyt ennen tarjoamista. Lue loppuun →
Ostin kauppahallista kaksi madetta pari kuukautta sitten. Maderouvat olivat täynnä upeaa oranssia ja punaista mätiä. En ollut koskaan nähnyt sen väristä mätiä! Kalakauppias selitti, että Pyhäjärven kalarouvat olivat enemmän kuin valmiita kutemaan. Oranssi mäti oli kypsää ja punainen mäti vielä kypsempää.
Kerta se on ensimmäinenkin kun tehdään mätitasting! Kaivoin pakastimesta mädit ja tarjosin pääsiäisvieraille kananmunia persiljakreemillä, Puolet koristelin oranssilla mädillä, toisen puolen punaisella. Punainen mäti sai meidän tastingryhmämme jakamattomat äänet. Mitä kypsempää, sitä täyteläisempää ja maukkaampaa. Lue loppuun →
Korealainen kana tai ainakin korealaisvaikutteinen kana maustuu uunissa lempeässä korealaisessa soijakastikkeessa. Vaikka tämä ei ehkä ole autenttisin korealainen ohje, tuli kanasta aivan tajuttoman herkullista.
Ohje on peräisin Genius Kitchen -sivustolta. Reseptin julkaisija tunnustaa, ettei muista mistä ohje on peräisin. Korealaiseksi ohje vaikuttaa hieman oikaistulta, mutta ei haittaa, koska kanasta tuli niin hyvää. Tämä voisi olla myös hyvä sisäänheitto-ohje yleisaasialaiseen ruokaan tutustujille. Ei tulisia makua, ei makukerrostumien rakentamista, kana ja mausteet vaan uuniin. Lue loppuun →
Bataattien ja mantelien yhdistelmä syntyi siten, että bataatit olivat jo uunissa kypsymässä arkiruoan lisukkeeksi. Bataatteja odotellessa suussani alkoi maistumaan manteli. Menin kaivelemaan kuivalaatikostoa ja löysin juuri sopivasti mantelilastuja. Hieman paahtuneet mantelit antoivat bataatin makealle pehmeydelle täydellisen vastapainon niin maun kuin rakenteen suhteen.
Ihan paras ja vielä tosihelppo herkullinen kasvisateria tai lisuke. Voisin syödä näitä päivät pääksytysten. Ehkä syönkin, kun kokkaaminen ei nyt niin huvita. Lue loppuun →
Tämä made oli polskinut vielä Pyhäjärvessä samana aamuna kuin ostin sen! Että vanhaa kalastajaa voi ilahduttaa oikeasti tuoreen kalan löytäminen kaupasta.
Lisäksi Tampereen kauppahallin kalakaupassa palvellaan. Pyysin nahallisen mateen, vaikka tiskissä oli jo valmiiksi nyljettyjä kaloja. Halusin kuitenkin keittoon kaikki maut mukaan. Sain vielä kaupan päälle mateen mädit. Ja se madekin perattiin Nygrenillä valmiiksi, vain fileointi ruodottomaksi jäi kotikeittiöön.
Koska tammikuu on ollut rakkautta kookoskastikkeisiin ja tuoreeseen kurkumaan, halusin niitä makuja myös madekeittoon. Lisäsin hieman tulta keittoon panang curry -tahnalla. Mausteisuutta pehmentää perinteisen perunan ja porkkanan lisäksi myös riisi, retikka ja paksoi. Tykkäsin myös kovasti herneenpalkojen rapeasta koostumuksesta pehmeiden kasvisten ja kalan vastapainona. Ihan paras erilainen mausteinen madekeitto! Lue loppuun →
Kanakeitto on herkkua, lääkettä ja lohturuokaa. Keitto auttaa kriisin kuin kriisin yli, globaalisti. Kanakeittoa kutsutaan jopa juutalaiseksi antibiootiksi. Tämä keitto lääkitsi minun flunssani, joten jotain perää saattaa sanonnassa olla.
Hyvän kanakeiton perusta on kanan luista hitaasti ja hartaasti keitetty liemi. Kanan lisäksi keittoon voi laittaa maun mukaan kasviksia, perunaa, riisiä, pastaa tai näiden yhdistelmiä. Minulla keiton makumaailma vaihtelee perisuomalaisesta aasialaiseen. Tällä kertaa sitruunaruoho antaa kivan säväyksen keittoon.
Joskus teen kanakeiton kokonaisesta tuoreesta luomubroilerista, mutta useimmiten kätevästä kaupan grillibroilerista. Yhdestä grillibroilerista saa samalla monta ruokaa. Koivet syön usein sellaisenaan, rintafileestä teen pastakastikkeen tai salaatin. Luista ja lopusta kananlihasta syntyy ihana, maukas kanakeitto. Lue loppuun →
Mikä olisi parempi tapa kunnioittaa chef Antonio Carluccion muistoa kuin kaivaa miehen keittokirja hyllystä? Päätin tehdä Intohimona sienet -kirjasta Kahden tatin kanaa. Herkkutatin lisäksi ohjeessa käytetään punikkitatteja. Muskottipähkinä antaa kivan säväyksen tomaattikastikkeeseen ja kanalle.
Pakastimesta löytyi se yksi pieni paketti punikkitatteja, jonka olin sinne jemmannut mustekalapastaa varten. Olin päättänyt vakaasti, että en enää kerää punikkitatteja yhtä tattia enempää. Olen tyhjentänyt pakastimen syömättömistä punikeista niin monta kertaa.
Punikkitatit toivat herkkutatin oheen yllättävän hauskan maun ja koostumuksen. Pyörrän päätökseni, jatkossa huolin punikkitatteja sienikoriin. Ainakin muutaman!
Carluccio käyttää luutonta rintafilettä, mutta minä käytin luomukanankoipia. Luomukanaa myös italialaisen ruoan suuri keittiömestari suosittelee, sahajauhon makuisten tehotuotettujen broilerien sijaan. Lue loppuun →
Oletko joskus miettinyt miksi kaupassa myydään hunajamarinoituja broileripakkauksia? Tämän takia! Se valmismarinadi ei vain maistu millekään, jos on kerran maistanut aitoa.
Jopa hieman kinuskiseksi tiivistynyt hunajainen ja kermainen kastike, mutta kuitenkin suolaisen puolelle tasapainotettu maku. Muistan tuon maun yli 25 vuoden takaa heinolalaisesta ravintolasta. Se oli aikuisen elämäni ensimmäisiä havahduksia herkulliseen ruokaan ja jätti lähtemättömän muistijäljen. Sitä makua olen yrittänyt toistaa kerran jos toisenkin, onnistumatta.
Kastikkeen maku löytyi kun käytin luomubroileria. Haudutin broilerin ja kastikkeen uunissa ja lopuksi keitin hieman kokoon kastiketta paistinpannulla. Niin yksinkertaista. Kun raaka-aine on oikea, onnistuu makukin. Lue loppuun →
Ihanan pehmeää, kullankeltaista kanaa ja kermaista tryffelikastiketta. Maku siinsi mielessäni kun heitin kauppakassit kotiin ja lähdin koiran kanssa pikatryffeliin ennen pimeän tuloa. Luomukanan koivet kaipasivat arvoistaan maustetta. Reilussa puolessa tunnissa luotettava tryffelikuononi löysi tarpeeksi tryffeleitä.
Makea-arominen valkoviini nostaa luomukanan kantarelleilla uuteen ulottuvuuteen. Sienet, pekonin ja kana karamellisoituvat kastikkeessa umamiseksi herkullisuudeksi.
Speltti antaa piirakan pohjalle makua ja gruyere-juusto mehevyyttä. Nyt kun olen päässyt pois mukavuusalueeltani (kaupan valmispiirakat), olen kokeillut pohjaan eri koostumuksia. Paras maku tuli speltti- ja vehnäjauhojen yhdistelmästä. Mutta kyllä ruisjauhotkin maistuvat vaihteeksi speltin joukossa.
Otin osviittaa ohjeeseen 52 Weeks of Deliciousness -blogista, mutta lisäsin speltin suhdetta ja käytin myös pohjaan suosikkijuustoani gryereä. Totesin, että minun piirakkavuokani 28 cm tarvitsee myös enemmän taikinaa, ettei pohja ole liian ohut. Tykkään runsaasta ja ruokaisasta päällisestä.
Piirakka syntyy jo desistä kantarelleja, mutta kerran sain hukattua jopa lähes litran.
Pekoni antaa muuten kivaa suutuntumaa ja makua piirakkaan. Toisella kertaa unohdin koko pekonin ja jäin kaipaamaan. Myös kylmäsavulohi on herkkua piirakassa. Lue loppuun →
Etsin inspiraatiota luomubroilerin koipien maustamiseen. Aioin kokeilla grillata kanat paloina, leikkaamalla koipinuijat ja paistit erikseen ja grillata ensin suoralla, sitten epäsuoralla hiilloksella. Koivet ovat luomubroilereiden paketeista halvimmasta päästä, mutta kokonaisten koipien kanssa saa olla tarkkana grillissä. Leikkaaminen osoittautuikin käteväksi ratkaisuksi.
Koipien grillaaminen erillisinä paloina helpotti kypsyyden säätelemistä. Vähän enemmän kypsentämistä vaativat koipinuijat saivat olla kuumemmassa pidempään. Nopeammin kypsyvä paistipala ei kuivunut, vaan siitä tuli ihanan mehevää. Taidanpa ensi kerrallakin pilkkoa luomukoivet kahteen palaan. Paloissa grillaaminen voisi toimi myös kokonaisen luomubroilerin kanssa. Olen koettanut vähentää maalaiskananpoikien käyttämistä, nekin kun taitavat nykyään olla lähes tehobroilereja. Ei sitten onnistunut se projekti laatu edellä? Lue loppuun →
Ihan parasta grillikanaa! Nuolin sormeni kastikkeesta, mitä ei ihan joka kerta tapahdu. Ketsuppinen grillauskastike syntyi nopeasti ja helposti, toisin kuin hieman monimutkaisempi tulisempi grillimarinadi. Maun syvyyden salaisuus on savupaprika ja jeera. Marinadia maalataan kanan päälle grillissä ohuita kerroksia, että maku redusoituu kanan pintaan. Lue loppuun →
Vähintään kerran viikkoon teen luomukanaa. Usein se on arki-illan nopea ruoka, ilman suurempia suunnitelmia. Perusmausteet kanaan ja kana uuniin, kesällä grilliin. Lue loppuun →
Ihan parasta kanaa! Tein kokonaisen luomubroilerin uunissa Liemessä-blogin ohjeella. Tuunasin ohjetta puolittamalla voin määrän, ja niin siitä tuli minun makuuni juuri sopivaa. Valkosipulit laitoin kokonaisina kuorineen vuokaan ja muutama kynsi taisi sujahtaa myös kanan sisään. Pari lohkoa fenkolia vielä kanan täytteeksi. Mehevää ja maukasta, aivan ihanaa. Lue loppuun →
Ripaus tryffeliä 