Ripaus tryffeliä

Omia ja varastettuja reseptejä. Viinilasin äärellä.


6 kommenttia

Ripaus tryffeliä täyttää kahdeksan vuotta

Jo kahdeksan vuotta!

Jos jotain vuodet ovat opettaneet, on se rennommat ranteet. Kaikesta herkullisesta ruuasta ei tarvitse kirjoittaa, saati kuvata. Jokaista voileipää ei tarvitse Instagramiin laittaa. Tätä en kyllä ole harrastanutkaan, mutta ilmiötä blogggajascenessä näkee. Tarve olla esillä, muistuttaa blogista, markkinoida johtaa pahimmillaan surkuhupaisiin ilmiöihin. Joskus olen tuohtunut, mutta löysät ranteet -periaate auttaa tässäkin. Kukin taaplaa tyylillään.

Keveämpi ote bloggaukseen on johtanut taukoihin julkaisemissa. Kun elämässä on muuta kivaa, huomio toisaalla. Silloin suosiolla otan kuvat onnistuneesta annoksesta ja bookmarkkaan lähteet. Kerran jos toisenkin joudun hartaaaasti miettimään miten oikein teinkään tämän. Jotkut ruuathan voi ja ilman muuta kannattaakin tehdä uudelleen. Välillä vain on niin harvinaisia raaka-aineita, ettei äärelle ei niin vaan pääse. Siinäpä sitten hehkutan Iberico-possun niskaa muistinvaraisesti. Jos oppisi edes käyttämään viisi minuuttia tärkeimpien pointtien kirjoittamiseen, olisi jatko helpompaa.

Kuukausi sitten mietin miten kauan tätä ruokabloggaamista jaksaa tehdä. Välillä tämän puuhan haasteet tuntuvat isoilta.

Blogin synttäreiden aikaan marraskuun lopussa eletään ruokaVALOkuvaajan kurjinta aikaa. Olen periaatteesta yrittänyt kuvat annokset luonnonvalossa, mutta se vaatii järjestelyjä ja aikatauluttamista. Aina ei ehdi tai jaksa. Eikä edes huvita, kun jälki on kuitenkin puolivillaista. Tämmöinen itseoppinut ruokakuvaaja kun ei koskaan pysty ammattilaisen sommitteluun. Kuvaaminen on paljon kivempaa valoisien kuukausien aikana. Minulla on ollut bloggausvuosien aikana jaksoja, jolloin olen ollut innoissani kuvaamisesta, opiskellut paremmaksi. Mutta myös jaksoja jolloin olen harkinnut ohjeen julkaisemista ilman kuvaa. Viestinnän ammattilaisena kuitenkin tiedän kuvan voiman. Huonompikin kuva kertoo reseptistä lisää. Itse katselen usein kuvasta, haluanko tuon ohjeen mukaan tehdä ruoan. Miten ne mittasuhteet nyt menivätkään? Miltä tämän ruuan about pitäisi näyttää. Informaatiomielessä kuva on tärkeä, ja vaakani kallistuu aina informaation puolelle, kauniin visuaalisuuden kustannuksella. Molempi olisi tietysti parempi, mutta löysät ranteet.

Kyllästymisen hetkellä olen pitänyt taukoja. Ja odottanut vieläkö jokin kutsuu blogin äärelle.

Innostun aina uusista raaka-aineista. Sydämeni sykähtää kun näen kauppahallin tiskillä jotain uutta ja erilaista. Tilapuodissa käydessä en etsi jauhelihaa ja paistilihoja vaan harvinaisempia lihaleikkauksia. Uuden opettelu on aina kivaa. Joskus tosin se minulle uusi voi olla muille vanha ja tuttu.

Blogin kävijämäärät jaksavat aina hämmästyttää. Iso kysyntä pistää nöyräksi. En halua tehdä huonoa ja puolivillaista reseptiä, jos tuhannet ihmiset kokkaavat sen perusteella. Blogin kävijämäärät kasvavat vuosittain 25-30 % vauhdilla ja alkavat nyt suosittuina kuukausina olla hurjia, minun mittakaavassani. Suuri kiitos siis kaikille teille! Toivottavasti ohjeet ovat toimineet. Toivottavasti olette nauttineet. Minä ainakin olen. Ohje ei päädy blogiin, ellen ole ruuasta tykännyt. Joskus pistän itselleni ylös, miten reseptiä voisi vielä petrata. Ohjeita on blogissa jo niin paljon, että joudun etsimään hakutoiminnoilla omaa ohjetta, muistiin kun ei parane luottaa. Joskus yllätyn itsekin, mitä täältä löytyy :D.

Seuraa blogia  InstagramissaFacebookissa ja Twitterissä!