Meillä syödään jouluna kaikkea muuta kuin kinkkua ja laatikoita, sitä mitä meistä on ihanaa. Vähän livahtaa joukkoon joulukaloja/porkkalaa, mutta muuten tuon tarjolle kaikkea muuta kuin perinneruokaa. Vai onko vaihtoehtoinen joulumenu jo perinne, koska tämä on blogin 11. erilainen joulumenu? Joten jos kinkku ja laatikot kaipaavat vaihtelua, klikkaa eteenpäin!
Yhtenä päivänä nautimme vegaaniherkkuja, toisena joulunpunaista naudanpataa, kolmantena tonttuisen punaista karpalokastiketta kyyhkyn kaveriksi. Mukana myös viinisuositukset. Lue loppuun →
Pääsiäisenä herkutellaan! Kokosin jälleen vinkkejä menujen koostamiseen viinisuosituksineen. Yhtenä päivänä karitsaa, toisena vegaaniherkkuja, kolmantena pääsiäistipuja. Lopuksi tekee ehkä mieli syödä kokeellisemmin? Tai laskeutua arkeen helpolla. Lue loppuun →
Napolilaista lihapataa marinoidaan 12 tuntia, jonka jälkeen se hautuu uunissa nelisen tuntia. Tein uuden vuoden pöytään sekä vegaanisen että lihaisen version stufatoa, pitkälti samalla tavalla. Minua kiinnosti nähdä miten vegaaniversio saisi syvyyttä makuun pitkästä haudutuksesta. Hieman huvitti marinoida porkkanoita 12 tuntia, mutta ajattelin että punaviinipohjainen marinadi jouluisilla mausteilla herkullistuu keskenään. Porkkanoista tuli muuten ihanan makuisia.
Perheen vegaaneilla on nimittäin vankka kanta siitä, ettei vegaaniproteiineja kannata hauduttaa pitkään liemessä, ellei haudutusliemeen halua hieman epämiellyttävää makua. Sama mikä vegeproteiini, oli se sitten nyhtökauraa, vegekanaa tai jotain muuta. Näinpä nyhtispata marinoitui ja hautui uunissa ilman nyhtökauraa, proteiinin lisäsin vasta lopuksi.
Paistoin nyhtikselle mukavan ruskean pinnan reippaasti mausteisessa oliiviöljyssä. Tässä kohtaa vegaaniversio eroaa hieman lihaisesta, sillä liha maustui ja muhi marinadissa ja uunissa kastikkeessaan, kun taas nyhtökauraan piti uuttaa makua nopeammin.
Jo kymmenes vaihtoehtoinen joulumenu! Meillä on tosin paljon pidempään syöty ihan omia herkkuja, perinteisten kinkku-laatikkojen sijaan. Vaihtoehtoisten joulumenujen suosiosta päätellen monelle muullekaan ei aina maistu jouluruuat, ainakaan koko joulua.
Vuodet vierivät, mutta rakkaus hyvään ruokaan säilyy. En tähän bloggaamiseen lähtiessäni arvannut miten paljon se antaa, miten paljon se vaatii, miten kauan sen parissa viihtyy. Välillä olen ollut totaalisen kyllästynyt, pitänyt taukoja. Välillä taas olen joutunut hillitsemään itseäni, ettei koko ajan pulputa ohjeita julki. Näin vuosittain blogisynttäreiden kunniaksi reflektoidessa tunnistan itsessäni edelleen sen maailmanparantajan, jolla on sanottavaa minulle tärkeistä aiheista.
Viestinnän ammattilaisena bloggaus on aina toiminut minulle hiekkalaatikkona, jossa voi kokeilla mitä ei töissä kehtaa tohdi tai viitsi. Olen harjoittanut vaikuttajaviestintää lobbaamalla milloin luomuruokaa, lähiruokaa tai kalan tuoreutta (oikeesti, viikon vanha kala ei ole tuoretta!).
Nyt bloggaus on jo vähän passé, muut somet on kuuminta hottia. Tämä sopii minulle oikein hyvin. En aio ryhtyä tanssivaksi Tiktok-kokiksi, olkaa huoleti.
Ruokablogien maailma on muuttunut valtavasti, mutta yksi asia säilyy: hyvät reseptit. Häly ja kohkaaminen on vähentynyt, ehkä siirtynyt sinne TikTokkiin.
Oman blogin painopiste on vuosien mittaan vaihdellut, ennen koronaa matkat olivat isossa roolissa: Australia, San Sebastian, Vietnam… voikohan Saigoniin koskaan palata (tai edes HCMC:yyn 😊)? Matkustamiseni väheni jo ennen koronaa ilmastosyistä. Mutta bucket-listallani on vielä monta paikkaa, jotka haluaisin nähdä ja monta ruokakulttuuria, joita haluaisin maistaa. Ehkä vielä joskus. Siihen saakka riittää kotimaa: saaristo, mökkeily sekä syrjäiset merenrantakaupungit ruokakohteineen.
Alkumetreillä viini ja viinimatkat olivat myös enemmän esillä. Nykyään se on paljon pienemmässä roolissa, mutta edelleen nautin hyvän viinin ja ruuan yhdistämisestä. Kävijätilastojen perusteella se myös kiinnostaa muitakin.
Etenkin blogin Instassa tarinaa on nykyään enemmän juoksemisesta ja juoksumaisemista. Lievää pahemman riippuvuuden olen kehittänyt polkujuoksuun. Ravintoloissa ramppaaninen on vaihtunut enemmän metsässä hölkkäämiseen.
Blogissa painopiste on palannut alkulähteille: hyvään ruokaan. Yksinkertaista, hyvistä ja kiinnostavista raaka-aineista lähtevää ruuanlaittoa. Innostun kauppahallin tiskillä hirven lavasta, tuoreesta lohesta (!), joskus turskanposkista, enkä malta odottaa veriappelsiinien sesonkia. Innostun omalla kasvimaalla broccoliinista ja parsasta. Oman maan perunoista, alati!
En jaksa innostua trendeistä, kikoista ja hilavitkuttimista. Joskus tuntui siltä, että kaikesta pitäisi aina innostua kun tähän puuhaan on lähtenyt. Mutta jos en tykkää uunissa paistetun fetan mausta niin sitten mun ei tarvitse. En hanki sousvidee-laitetta koska olen päättänyt, ettei keittiööni mahdu uusia härpäkkeitä. Enkä tarvitse uusia laitteita. Entisetkin hajoaa säännöllisin väliajoin. Maailmassa on liikaa tavaraa, jos omalta osaltani pitäisin kiinni kohtuudesta.
Aikuinen lapseni on ollut vegaani nyt muutaman vuoden ja minusta se on ihan parasta! Vegaanisten ruokien tutkiminen on virkistänyt vanhaa bloggaajaa, se haastaa ajattelemaan uudella tavalla ja kokeilemaan kaikkea virkistävää. Olemme aina harrastaneet ruoan laittoa yhdessä ja vegaaninen näkökulma tuo kivaa uutta vinkkeliä.
Olin itse kasvissyöjä ennen kuin se oli edes muodikasta, 80-90 -luvuilla. Tämä vegaanisten tuotteiden hyöky on hämmentävää ja niin hienoa siitä näkökulmasta katsoen. Veteraanin kähisevällä äänellä: ”80-luvulla aloitettiin kikherneiden liottamisella yön yli, sitten keitettiin tunti ja lopulta tehtiin itse kasvispihvit. Oli työlästä mutta urheaa”. Työläys oli yksi syy, miksi siirryin takaisin sekasyöjäksi. Opiskelijaravintoloiden kasvisruoka oli niin huonoravinteikasta, että Attilan ruokalapöydästä kolmanteen kerrokseen noustessa tuli jo nälkä.
Vegaanista kanaa, vegestifadoa tai seitania syödessä ei jää nälkä.
Itse syön kyllä lihaa, mutta selvästi harvemmin kuin ennen ja useimmiten riistaa tai luomulihaa, lähitilalta. Mielelläni söisin myös useammin tuoretta kalaa, mutta periaatteeni ja makunystyräni ei anna periksi ostaa vanhempaa kalaa kuin kolme päivää sitten polskinutta. Minusta on vaan käsittämätöntä, että markettien valotauluilla kehdataan ilmoittaa kalasta vain viimeinen käyttöpäivä, ei kalastus/nostopäivää. Silloin kun jaksan, kerron tiskillä mielipiteeni. Kertokaa tekin, muuten mikään ei muutu!
Vanhoja muistellessa ja kevyesti ruokabarrikkaadeilla lippua taas heiluttaessa alkoi mielessä soida On mulla unelma. Tuoretta kalaa 😊. Mä en vanno mitään!
Stifado on kreikkalaista lohturuokaa, perinteistä lihapataa. Pata onnistuu mainiosti vegaanisena. Kokeilimme proteiiniksi vegakanaa, se toimikin oikein passelisti. Kanelin ja neilikan maustama tomaattinen pata on lempeän lämmittävää.
Kaverini Marja tarjosi vappuna ihania uunissa haudutettuja seitanpihvejä. Marja oli muokannut Chocochilin seitankinkun ohjetta, siten että pihvin rakenteesta tulee ihanan kuohkea olematta sienimäinen. Seitan on ollut minusta haastava aines, koska juuri koostumus on usein liian jämäkkää tai huokoista. Marja lisää taikinaan sopivan rouheasti jauhettuja suolapähkinöitä.
Tein Marjan ohjeella pihvejä äitienpäiväksi. Koska oli niin lämmin keli, päätimme grillata pihvit. Ajatuksenani oli penslata jenkkityyliin pihvejä tomaattikastikkeella. Päivällä uunissa hauduttamani pihvit olivat imeneet tomaattikastiketta itseensä reilusti, joten penslattavaa ei ollut liiaksi. Ensi kerralla teen hieman reippaammin haudutuslientä, jotta siitä riittää. Säädän ehkä myös hieman kastikkeen sokeria vähemmäksi, sillä omenamehu on melkoisen makeaa.
Tykkäsin kovasti molemmista tavoista sekä uunipihveistä että grillatuista. Uunissa pihvit maistuivat ihanan pehmeille ja herkullisille. Grilli taas antoi kivan rapsakan pinnan ja hiilillä grillatut mauthan ovat aina ihania. Molempi parempi.
Seitanin haaste ja paras puoli on se, ettei se itsesään maistu millekään. Maut pitää uuttaa seitaniin. Mutta toisaalta sitä voi maustaa ihan oman maun mukaan ja se taipuu moneen makumaailmaan. Lue loppuun →
Perunasalaatti kuuluu kaveripiirissämme vapun ja uuden vuoden kekkereiden iltapalaosastoon. Nakkien tai vegenakkien kanssa tietysti. Uusia perunoita olen useinkin käyttänyt erilaisissa salaateissa, mutta en ole koskaan tehnyt ihan perinteistä perunasalaattia. Nyt lupasin tuoda tullessani vappujuhliin perunasalaattia.
En ymmärrä miksi en ole ryhtynyt perunasalaattiteatteriin aikaisemmin, koska olen suuri perunan ystävä. Tein kaksi erilaista, tämän kirkkaan ja kermaviilisen version. Ihan siltä varalta jos toinen menee ihan hanskaan, toinen kenties onnistuu. Molemmista tuli aika mainioita, tohdin sanoa jopa paljon parempia kuin kaupan majoneesimäjäykset. Tämä kirkas perunasalaatti saa raikastusta omenasta ja maustekurkusta ja mukavia makupurskahduksia kapriksista.
Tein molemmat perunasalaatit edellisenä iltana itseäni muistutellen että maut pitää tarkistaa ennen kuljetusta. Salaatit olivat tekeytyneet varsin mainiosti, maku oli parempi, tasaantuneempi ja täyteläisempi. Lisäsin vain koristeyrtit. Lue loppuun →
Aivan kampasimpukoiden näköisiä. Suuntuntumakin hyvin samanlainen. Maku, hmm. Se johtaa johonkin muualle kuin merelliseen maailmaan.
Kuningasosterivinokkaan pannulla paistetut paloista purskahtaa suuhun umamia. Vegaaniset kampasimpukat sopisivat loistavasti kasvisravintolan alkupalaksi tai keväisen parsarisoton kanssa nautittavaksi.
Kokeilimme paistaa vegaanisia kampasimpukoita ensimmäisen kerran pääsiäisenä, mutta ohje ei oikein osunut kohdalleen, runsas (vegaani)voikastike ollut meidän makuumme. Erikokoiset sienenpalat eivät myöskään kypsyneet tasaisesti. Fiksasimme perheen vegaanikokin kanssa ohjetta tuttuun italialaiseen tyyliin, ja voi pojat että tuli hyvää.
Herkuttelua ei sentään ole kielletty. Kaiken koronapaineen keskellä on minusta jopa suotavaa hengähtää ja istua omalla pienellä porukalla syömään hyvin ja nauttia ruuasta, viinistä ja seurasta. Olen koonnut jälleen pääsiäispäiville päivällismenut ja muutaman lounasvinkinkin auttamaan suunnittelussa. Listan lopussa on edellisvuosien menut, jos näistä ei löydy kivoja ideoita, sieltä viimeistään nappaa. Viinisuositukset tietysti mukana.
Tänä vuonna pääsiäinen osuus mukavasti kahden sesongin taitekohtaan. Veriappelsiinejä löytyy vielä hyvin ja jopa luomuparsoja alkaa näkyä kaupoissa. Alkupalat rakentuvat mukavasti näistä. Meillä on pääsiäisenä syöty perinteisesti karitsaa, mutta myös tipuja ja pupuja. Viime vuosina vegaaninuorten myötä valikoima on laajentunut myös vegaaniherkkuihin.
Vilja teki näitä suklaasalameja joululahjoiksi. Ihanan hauska pakkaus, ja sisältö mahdottoman herkullista. Tämä herkku on ottanut vain muotonsa salamipötköltä, muuten se on ehtaa suklaata. En osaa päättää kumpi maku oli parempaa, piparinen suklaasalami vai lakuinen. Suurena lakritsin ystävänä käteni hakeutuu ehkä useammin lakuisen suklaan viipaleeseen.
Kuivattu karpalo antaa suklaasalamille ihanan kirpeän hedelmäisen vastapainon. Lue loppuun →
Chilin lämpöä ja täyteläisen tomaattikastikkeen lempeä. Ruokaisa perunagnocchipaistos toimii niin arjessa kuin juhlassa. Kaverini Marja teki paistosta pienen porukan uuden vuoden juhliin. Silloin kuorrutus tehtiin mozzarellasta ja emmentalista.
Ihastuin paistokseen tyystin. Tein hetimmiten pataa talkoisiin, vegaaninuoria huomioiden vegejuustolla. Vegaaniset juustot eivät ole tähän mennessä saavuttaneet meillä suurta suosiota, mutta Poorlammi toimi aika mainiosti kuorrutuksena. Se suli kivasti ja minusta pehmensi sopivasti chilin poltetta. Lue loppuun →
Sienillä ja härkiksellä täytetty kranssi on ihanaa ja näyttävää joulutarjottavaa. Tein viime jouluksi kranssinmuotoisen vegaanisen piirakan soveltaen Elina Innasen ohjetta Hesarissa. Jos joulupöydässä ei ole vegaaneja, on ohje on helppo muuttaa lihaiseksi vaihtamalla härkis jauhelihaan.
Kranssin voi tehdä pari päivää etukäteen, jos vain maltat olla syömättä sitä. Voi olla vaikeaa. Ensi kerralla teen odotusta helpottamaan tuplatäytteen ja leivon lisäksi pellillisen pieniä piiraita. Lue loppuun →
Olen aina tehnyt sen väärin. Peruskasviswokin. Väärän kokoisia kasviksia ja väärin paistettu. Mutta nyt osaan, vegaanitytär opetti kädestä pitäen. Ja että tuli hyvää. Opin myös tofun paistamisen niksit. Lue loppuun →
Lenkkipolun vieressä odotti nuoria horsmia. Keräsin taskut täyteen ja jatkoin juoksua miettien miten horsmat laittaisin. Ruskistetulla voilla Tallbergin tapaan, vai kokeilisinko mitä suunnittelin viimeksi parsalle? Uuni oli jo valmiiksi kuumana, joten päädyin jälkimmäiseen: kierittelin horsmat reippaassa oliiviöljyssä ja ravintohiivassa ja paahdoin ne nopeasti uunissa.
Horsmassa on oma kiva vehreä parsamainen vivahteensa. Pari minun horsmistani oli jo liian lehteviä, ja ne maistuivat vähän karvaammilta. Kerää mahdollisimman siis nuoria horsmia. Lue loppuun →
Oletko maistanut vegaanin parmesaania eli ravintohiivahiutaleita? Se ovat niin herkkua, että ripottelen ravintohiivaa sinne tänne vaikka en olekaan vegaani. Vietimme pre-äitienpäivää vegaaninuorten kanssa puutarhahommien parissa ja grillailemalla. Grillasimme alkupalaksi parsaa ja kokeilimme maustaa sitä ravintohiivalla. Ja ah, se toimii niin hyvin. Lue loppuun →
Kaverini Marja teki uudenvuoden juhliin ihanaa Waldorfin salaattia. Kinusin ohjeen ja aioin tehdä sitä heti. Joskus aikeilla on pitkät jäljet. Mutta ehdin kuitenkin koeajamaan salaatin ennen vappua. Waldorfin salaatti onkin erinomaisen raikas lisä vappuiseen salaattipöytään. Se sopii rapean pehmeänä perunasalaatin sijaan tai kaveriksi, maistuu piirakoiden, kalan, grillattavien, vaikka nakkien kanssa ja tietysti sellaisenaan.
Salaatti kannattaa esivalmistella edellisenä päivänä, jotta maut ehtivät tekeytyä. Vahvat varsisellerin ja juurisellerin maut myös antautuvat, pehmenevät kastikkeessa ja maistuvat ihanan raikkailta viinirypäleiden kanssa salaatissa. Tämä salaatti on myös yllättävän riittoisaa ja ruokaisaa.
Ruokaisaa ja lämmittävää lohturuokaa, mikä parempaa näihin aikoihin. Tämä kasvispata toimii hyvin sunnuntain isona patana, josta sitten riittää pitkälle viikkoon lämmitettävää.
Pata on myös kermaisuudessaan ihanaa ja kätevää juhlaruokaa. Padan voi tehdä ennen juhla edellisenä päivänä, sillä se vain paranee lämmittämällä. Lue loppuun →
Minulla on ollut lukuisia vuosia tapana tehdä viikonloppuna reilusti ruokaa. Varmaan monessa muussakin huusollissa viikonlopun haudutetut ruoat pelastavat arkipäivät. Mutta siitä on seurannut se, että syön sitä lihapataa moneen kertaan, enemmän kuin mieli ja maha haluaisi. Aina pakastan osan, mutta se ei taas johda tavoitteeseen eli vähennä lihan syöntiä pitkällä juoksulla.
Mutta nyt olen omaksunut uuden tavan! Haudutan sunnuntaina ison kasvispadan. Ehdin sunnuntaina perehtyä uusiin resepteihin, hauduttaa makua rauhassa ja bonuksena viikkoon tulee lisää kasvispäiviä. Entinen Meatless Monday tuntuu nyt höpsöltä idealta, etenkin kun ne mieleiset kasvisruokani vaativat vähän enemmän ajatusta tai aikaa kuin arki-iltana liikenee.
Tein pariin kertaan Chocochilin papu-sienipataa. Ensimmäisellä kerralla käytin herkkutatteja ohjeen herkkusienien sijaan, eikä herkät tatit sopineet chiliseen ja papuiseen makumaailmaan eikä koostumukseenkaan. Toisella kertaa ostin luomuherkkusieniä. Ja päätin kokeilla, tuleeko kasvispataan syvempi maku pitkällä hauduttamisella. Tapahtuisiko sama ihme kuin bolognesekastikkeessa, jonka maku muuttuu parin-kolmen tunnin haudutuksen. Tiedäthän kuinka pitkään tomaattimurskassa ja punaviinissä haudutetun jauhelihakastikkeen maku kasvaa, muuttuu, syvenee. Ja kyllä, sama tomaattikastikkeen ja punaviinin pohja todellakin herkullistui hauduttamalla papuja ja herkkusieniä pitkään ja hartaasti. Tässä on uusi luottopatani pyhään ja arkeen.
Olen nyt etsinyt uusia kasvispataohjeita, sillä monet kasvisruokani eivät tykkää lämmittämisestä vaan maistuvat nuutuneelta jo toisella kierroksella. Onko sinulla hyviä kasvispatojen ohjeita?Vinkkaa ja linkkaa minulle ja samalla muille. Jotain uutta pitää haudutella jo ensi sunnuntaina! Lue loppuun →
Teimme joulupöytään porkkalaa sattumalta useammalla tavalla. Minä halusin kokeilla savustuspönttöä, mutta tein vertailun vuoksi myös porkkalaa savustusaromilla. Sattumoisin Vilja oli tehnyt myös ja vielä samalla Vaimomatskuu -blogin suolaa säästävällä ohjeella (”perinteinen” porkkala tehdään kai suolakuoressa).
Koordinointi on ihan yliarvostettua, eikös. Olimme kuitenkin käyttäneet erilaista viinietikkaa. Lisäksi savustin pöntössä punajuuria. Mikä oli parasta? Voittajan etsiminen vaati jatkojalostusta.
Minä tykkäsin aidon savun makuisesta savuefektin puolesta, mutta Viljan käyttämä riisiviinietikka oli lempeämmän ja raikkaamman makuista kuin minun porkkalassani valkoinen balsamico. En ensin marinoinut savustuspöntöstä noussutta porkkanaa, mutta jouludinnerin jälkeen päätin kokeilla mitä riisiviinietikka tekisi aidosti savustetulle porkkanalle. Siitä syntyikin ihan parasta porkkalaa, raikasta ja syvemmän makuista kuin savuaromilla maustetut. Aito on tässäkin aitoa, vaikka savuaromi onkin (yllättävän) hyvää.
Ensi kerralla yhdistän näistä kokemuksista parhaat puolet, listasin ne tähän. Ohje porkkalalle ja punajuurelle lopussa.
Jos kaivat savustuslaatikon porkkanoita varten, savusta samalla vaivalla myös punajuuria. Ne vasta ihania ovatkin savulla aateloituna, kaardemummakastikkeella. Lue loppuun →
Perheen vegaani kehitti burgundin seitanin, lähetti minulle ohjeen ja pyysi testaamaan. Nyt osui niin seitanin kuin burgundinpadankin maut minun suuhun kohdilleen. Seitan on siitä kätevä kasvisproteiini, että se imee hyvin ympäröiviä makuja itseensä. Viljan ohjeessa seitaniin uutetaan makua kahdessa vaiheessa punaviinillä ja tattiliemellä. Seitan muhitetaan burgundinpadan mauissa: punaviinissä herkkusienten ja kasvisten kanssa. Kastikkeen makua syventää herkkutattiliemi. Burgundin seitan maistuu muhevan täyteläiseltä, umamiselta pienellä hapokkuudella ryyditettynä.
Pohdimme burgundin seitania syödessä miten lihaiselta seitan maistuukaan, jopa koostumukseltaan. Monet seitanit ovat tuntuneet suussa jotenkin sienimäiseltä. Kasviproteiinien kohdalla keskustelu käy kuumana: saako niitä nimetä lihaserkkujensa mukaan. Saako niitä yleensäkään verrata? Pitääkö kehittää mahdollisimman lihanoloista korviketta, jotta se uppoasi kaikille? Minusta on ihan sama millä nimellä kutsutaan ja mihin verrataa kunhan se on hyvää. Tämä muheva seitanpata on juhlapöytäkelpoista, ja käy sopivaksi tutustumismatkaksi seitanin maailmaan myös lihansyöjille. Lue loppuun →
Ilolla ja ylpeydellä seuraan kun perheen vegaanit kehittelevät uusia ohjeita. Speltti on yhteinen herkkumme, mutta Vilja rakentanut risoton aivan uudelle tasolle punaviinin ja tomaatin kanssa. Aivan ihanaa, syvän ja pehmeän makuista spelttirisottoa. Lisäksi Risto paistoi pannulla savutofukuutioita rapeaksi. – Vegaanin pekonia, hän sanoi. Rapean savuisen tofun ja pehmeän speltin yhdistelmä onkin koukuttavan herkullista maultaan ja koostumukseltaan. Lue loppuun →
Kun ruokaharrastajat lähtevät mökille, pakataan mukaan myös mausteet ja mortteli. Vilja teki meille lempeän mausteista intialaista kasviscurryä, jonka kietaisimme itse tehtyjen naanleipien taskuun ihanan rusinariisin kanssa. Juuri sopiva mausteisuus, kevyt tulisuus ja pieni purskaus makeutta riisin kanssa keitetyistä rusinoista. Lue loppuun →
Tytär taikoi nopeaa ja herkullista mökkipastaa. Pehmeää ja ihanaa, raikasta ja ruokaisaa. Vegaaninen cashewpasta maistuu kesäisesti haaleana. Ruokaisuutta saat lisäämällä avokadoa. Lue loppuun →
Kokosin menut aatosta juhannussunnuntaihin, lounaat, päivälliset ja yöttömän yön välipalat. Mukana on myös ideoita mitä voit tarjota vegaanivieraille. Viinivinkit löytyvät pääruoan ohjeen yhteydestä. Lue loppuun →
Savupaprikaiset seitanribsit fenkolinsiemenillä ja appelsiinilla.
Vietimme tänä vuonna hiukan etuottoisesti äitienpäivää. Nuoret pakkaavat jo rinkkojaan Interrailia varten. Ai että, muistoja sen seitsemästä Interrailista tulvii mieleen.
Perheen nuoret ovat nykyään vegaaneja, joten äitienpäivän dinneri rakentui parsalle Chocochilin vegaanisella cashewkastikkeella ja tyttären jatkokehittelemälle seitanreseptille. Tytär poimi seitanin mausteet vanhasta suosikistamme grillatun possunkyljen ohjeesta. Seitan on siitä ihana aines, että se kantaa mukavasti mausteisia makuja.
Kokosin menun äitienpäivälle myös sekasyöjille. Parsaa pekonilla ja karitsan karetta grilliin (tai kelien sattuessa jälleen, pannun kautta uuniin). Vegaaniset viinit sopivat molempiin menuihin, parsoille Meinklang ja seitanille tai karitsalle alkuviini Pietra. Samat ihanat keväiset lisukkeet sopivat molempiin menuihin. Lue loppuun →
Ripaus tryffeliä 