Pienen juhlan paikka ja pakkasessa on jättirapuja hulluuksien päiviltä. Pikasulatus, pieni marinointi ja ravut pannulle!
Sulata isot katkaravut nopeasti: ravut väljästi pussiin, pussin suu tiukasti kiinni ja pussi kylmään veteen, pienen painon alle. Ravut sulavat koosta riippuen vajaassa tai reilussa tunnissa. Kuivaa jättiravut ja marinoi nopeasti. Jos ravuilla on kuori, saa marinadia olla reilummin. Näillä ei ollut, joten vähempikin riitti.
Lorauta rapujen päälle hieman oliiviöljyä ja lisää marinadiin pilkotut valkosipulit, chili ja persiljaa sekä rouhaus mustapippuria. Puristin limen rapuihin vasta paistovaiheessa, mutta sen voi lisätä jo marinointiin.
Marinoidut jättiravut kahdelle
- 12 isoa katkarapua
- 2 valkosipulin kynttä
- ½ pieni tuore chili
- oliiviöljyä
- tuoretta persiljaa
- mustapippuria
- sormisuolaa
- limeä
Paista rapuja kuumassa oliiviöljyssä noin minuutti puoleltaan. Paistoaikakin riippuu rapujen koosta. Purista päälle hieman limeä ja ripaus suolaa.
Söimme ravut parin sitruunan lehden kanssa keitetyn jasminriisin ja Jokihaka kokkaa –blogin Ras el hanout –kasvisten kanssa. Kasvikset oli tehty jo edellisenä päivänä, mutta lämmitettynäkin se sointui täysin rapujen ja sitruunaisen riisin kanssa. Reissusta tuotu Adamin Pinot Gris Collection Privee 2013 antoi mukavaa vastinetta ravuille, joten näille voisi sopia myös A-marketista löytyvä Adamin Pinot Gris Reserve.
Seuraa blogia Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä!