Peuran paisti grillin (kakluunin) kautta uuniin

Sain työkaverilta oravannahkakauppoilla peuran sisäpaistin. Peuran paistiohjeita blogista löytyy useampia, mutta halusin kokeilla jotain uutta. Riistaruokien luottoblogissa, Sauvajyväsessä on tehty paistia hieman eri tavalla, alkulämmöt grillaamalla ja kypsentämisen uunissa. Kakluunissa olikin sopivasti tulet kehkeytymässä.

Unelmien juhannusmenut 2022 – grillaajan herkut ja varasuunnitelmat

Ihanat kesäyöt, hyvässä seurassa, hyvää ruokaa ja viiniä. Oli sitten helteet tai perinteiset juhannuskelit. Koostin jälleen menut koko juhannukseksi viinisuositusten kera. Nämä kesämenut sopivat kaikkiin juhannussäihin. Samasta raaka-aineesta saat tehtyä herkkua niin grillillä kuin sisätiloissa. Hyödynnä myös alkukesän ihanat villiruoat.

Peuran etuselkää ja herkkutatteja valkoviinissä

Kannan korteni kekoon liikenneturvallisuuden ja lähiruoan eteen ostamalla aina kotimaista peuraa, kun tilaisuus siihen tulee. En tiedä viihtyvätkö peurat ja herkkutatit täsmälleen samoissa maastoissa, mutta ainakin padassa ne sopivat upeasti yhteen.

Sorsan rintafileitä karpalokastikkeella, lasissa kuulasta Pinot Noiria

 

Yrttinen sorsanfile ja karpalokastike ovat olleet yksi tämän syksyn suurimmista herkuista. Olen ostanut kokonaisia sorsia, fileoinut ne ja hyödyntänyt muut osat erikseen. Yrteillä aateloitu karpalokastike tuo lautaselle ihanaa, kevyen hapokasta vastinparia sorsafileen rapealle rasvalle. 

Eloisa, hapokas ja kuulas Pinot Noir nostaa makuelämystä vielä muutaman pykälän kauniimmaksi. Silkkisen kuulas Pheasant´s Sail Pinot Noir osuu hienosti yksiin makean ja kirpeän välillä tasapainoilevan karpalokastikkeen ja riistaisen sorsan kanssa.

Mustatorvisienikastike

Löysin mökkireissulla mukavasti mustiatorvisieniä. Ne vain olivat useimmat pystyyn kuivuneita, mutta en antanut sen haitata. Haudutin sieniliemessä torvet meheväksi. Monesti torvisieniruoat ovat olleet minun makuun vähän liiankin vahvan makuisia, no torvisienimäisiä. Nyt kun palaset osuivat kohdalleen. Sieniliemi, kerma ja pari nokaretta creme fraisia tasapainottivat torvimaisuutta ja korostivat kauniisti mustatorvisuutta. Ihan paras maistamani torvikastike tähän mennessä, mehevä ja tasapainoinen.

Herkkutatteja ja perunaa

Carluccio sanoo, että herkkutatti ja peruna ovat kuin luotu toisilleen. Olen niin samaa mieltä.

Tuunasin vahingossa Antonio Carluccion tatti-peruna -ohjetta, paahdoin paistosta vielä uunissa. Olin tarjoamassa kaverilleni päivällistä, kokkasimme yhdessä ja juttelimme. Yhdistin paistetut sienet ja keitetyt ja paistetut perunat uunivuokaan ja kurkkasin keittokirjaan. Hämmästykseni oli suuri kun huomasin ettei Carluccion ohjeessa ole uunivaihetta ollenkaan. Havainnosta huolimatta laitoin vuoan uuniin. Olin jo koukuttunut siihen herkkutatin tiivistyneeseen makuun, jolle loppusilauksen antaa uunissa paahtuminen.

Epäilen, että digitaalinen elämäni alkaa jo hapertaa perinteisen keittokirjan lukemisen taitoa.

Tähän ohjeeseen voi käyttää myös tuoreena pakastettuja viipaloituja tatinlakkeja. Luin vinkin loistavasta Facebookin sieniruoka-ryhmästä ja halusin kokeilla miten homma toimii. Oleellista on viipaloida lakit valmiiksi ja laittaa viipaleet jäisinä suoraan paistinpannulle. Jäisinä pannulle laitetut viipaleet maistuivat yhtä hyville kuin tuoreet.

Nyhtötatit, tattiruokien rosoiset aateliset

Niin hauska idea, niin monella tasolla. Herkullinen itsessään, sienimaailman vastine nyhtökauralle, nyhtöpossulle, kaikenlaiselle nyhtölihalle. Ja vielä loistavaa hävikkiruokaa. Moni laittaa dissaa herkkutatin jalat, jos ne eivät ole aivan ykkösluokkaa. Tähän käy ne jo hippusen haperoituneet jalat.

Facebookin sieniryhmät ovat ihan loistavia, siellä nousi taas esiin nyhtötattien idea, reippailla itämaisilla mausteilla. Luottobloggaajani Sauvajyvänen oli tehnyt ihanan näköiselle hodarille mausteista täytettä nyhtämällä tatteja.

Italialainen ruokakulttuuri istuu näköjään niin syvällä sisimmässäni, että en pystynyt avaamaan tattien nyhtämisen uraani itämaisella maustemaailmalla. Sovelsin blogin tattisesongin kestosuosikin, taivaallisen tattipaistoksen maustemaailmaa, myös nyhtötatteihin. Klassiset italialaiset trifolati-maut sopivat tietysti myös tatinkoiville.

Paistettua mustavahakasta, trifolati-tyyliin ja pelkistettynä

Että voi olla sienestäjä onnellinen! Löysin pitkään jahtaamani sienen, mustavahakkaan. Ja ensimmäisellä kerralla lähes litran sieniä. Madottomia, mikä on kuulemma vielä toinen ihme.

Lähestyin varovaisesti ja kunnioittavasti uutta raaka-ainetta. Puolet paistoin yksinkertaisesti pannulla hyvässä oliiviöljyssä. Toisen satsin maustoin jo hieman reippaammin, sipuleilla ja persiljalla, taivaallisen tattipaistoksen eli trifolatin tyyliin.

Grillatut pienet herkkutatit kahdella tapaa

Pienet kiinteät herkkutatit! Tällaisena ihanan runsaana herkkutattivuonna voi pienistä tateista tehdä kaikkea ihanaa, kuten grillata ne. Olen grillannut tatin lakkeja ja tatinjalkoja yhdessä ja erikseen. Reippaammin valkosipulilla hetken marinoituna sekä kevyemmin maustettuna.

Olen useampana vuonna hionut tattien grillausta, ja hakenut oikeaa yhtälöä. Summauksena: jos haluat herkullisia grillattuja tatinlakkeja, käytä pienen pieniä ja jämäkän kiinteitä lakkeja. Isommat lakit kannattaa leikata siivuiksi, kuten myös tatin jalat. Isoista, yli viisisenttisistä kokonaisista lakeista tulee koostumukseltaan lössäjä eikä grillattu maku ole yhtä ihana.

Jos rakastat herkkutatteja, rakastat tattisipsejä

Rapeaksi paahtuneisiin tattisiivuihin tiivistyy herkkutatin koko maku. Ihanaa suolaista, vähän rasvaista umamisuutta. Ehkä parasta herkkutattia pitkään aikaan. Se on paljon sanottu minulta, sillä muutun lähes herkkutatiksi syksyisin, niin monessa muodossa tatteja syön.

Facebookin sieniruuat ja ruokasienet -ryhmässä on kuhistu herkkutattisipseistä. Onneksi pakkasin muutaman tiiviin, pienen herkkutatit mukaan elokuiselle lomamatkalleni Turun saaristoon. Paahdoin herkkutattisipsejä mökin uunissa, mutta siinä ei ollut kiertoilmatoimintoa. Sipseistä tuli vähän liian rapeita, ja rasvaakin hulahti hieman liikaa, vehnäjauhoja ja leivinpaperiakaan ei ollut. Mutta ei se makua haitannut. Ahmin sipsit melkein suoraan pelliltä.

Kotiin palattua oli heti pakko päästä tattimetsään, tattisipsin maku suussa soiden. Ja tattejahan piisaa nyt. Tein sipsit nyt huolella ja ai että tuli huikeita.

35 vinkkiä herkkutattien metsästykseen ja yleensäkin sienestykseen

Erään sienestyspäivän saldo: neljä korillista ja yksi sankko herkkutatteja, kaksi kanttarellia ja onnellinen sienikoira. Keskimmäisessä tatissa on riesa.

Olen sienestänyt pian 50 vuotta. Äitini laittoi minut ehkä alle kouluikäisenä paikkakunnan sienitietäjän oppiin. Pois jaloista, epäilen. Lastenhoitoa ei ollut maalla vielä silloin keksitty. Mensosen Maijan pitkähelmaisen mustan mekon perässä kirmatessani opin rouskut. Niitä kerättiinkin koko perhe saavikaupalla ja myytiin lähikauppaan.

Olen seurannut tänä kesänä aktiivisesti erilaisia sienipalstoja ja todennut että monella on sienituntemuksen lisäksi paljon opittavaa siitä, miten sieniä etsitään ja löydetään. Moni aloittelija tuskailee mistä niitä herkkuja löytyy. Joskushan ei tarvitse kuin mennä metsään, mutta jotkut syksyt ovat haastavia kokeneellekin sienestäjälle.

Tässä on muutama vinkki. Ei varmasti kattava lista. Tattisesongista johtuen vinkit ovat vähän herkkutattipainotteisia, mutta pätevät sienisesongin edetessä. Syksy on ihmisen ja sienikoiran parasta aikaa!

Jos sinulle tulee mieleen täydennettävää, kommentoi tai laita yv/av/tv :D.

Herkkutatin metamorfoosi kampasimpukaksi

Herkkutatin kiinteät jalat saavat pannulla uuden, merihenkisen elämän. Paista sentin paksuiksi leikatut tatin jalkapalat kuumalla pannulla ja saat alkupalaksi pinnalta karamellisoitunutta ja sisältä lohkeilevan, kiiltävän kaunista haarukoitavaa. Erehdyttävästi kampasimpukan näköistä ja ihanasti herkkutatin makuista.

Tattikausi alkoi Tampereella sopivasti kesäloman keskellä. Kannoin metsästä autolle onnellisuutta ja pursuilevan korin herkkutatteja. Herkkutattiliemeen sopivia jouduin jättämään metsään rutkasti. Tila korissa ja sienestäjän kantokyky loppui. Liemitarpeitakin tuli mukavasti kuituisemmista tatin jaloista.

Idea herkkutattien kokeilusta kampasimpukoiksi syntyi perheen vegaanien kanssa kun paistoimme kuningasosterivinokkaita kuten kampasimpukoita. Nämä lähi-villiversiot ovat aivan yhtä hyviä, ellei parempia!

Pannulla paistettu made

Madeaika on parhaimmillaan ja nyt kannattaa nauttia. Ihan pannulla paistettuna, sellaisenaan mateen herkkä ja hienostunut maku pääsee oikeuksiinsa.

Ohjeen lopusta löydät myös kolme madekeiton ohjetta ja kolme mausteisemman matikkaruuan reseptiä.

Savustettua siikaa ja tillimajoneesia

Siika on suosikkini savukaksi. Savustaminen luo niin ihania makuja kalaan ja eri puulajien käyttäminen antaa uusia vivahteita. Kokeilin savustaa syreenillä, sillä olen viime viikot viettänyt pää pensaassa. Konkreettisesti. Kun ison pihan tonttia kiertää pensasaita, riittää siinä leikkaamista. Tungin itseni ja pensasleikkurin syreenin ja siperianhernepensaan väliin, ajoin hernepensaan latvaoksia ja päätin lopultakin kokeilla, miten savustaminen onnistuu syreenin kuivilla oksilla. Syreenillä savustettuna tulikin pehmeimmän makuista savukalaa ikinä.

Krouvimpikin lähestymistapa savun tekemiseen toimi. Pilkoin vain muutaman kuivan, ohuen oksan savustuslaatikon pohjalle. Harkitsin, mutta en lähtenyt oksasilppurilla hakettamaan. Turhan vaivalloista, savu syntyi näinkin, eikä pienet oksat leimahtaneet palamaan pöntössä.

Tillimajoneesi toimii muuten erittäin ihanasti savukalan kylkeen. Dippasin myös uunissa paahdettuja perunoita majoneesiin niin usein että majoneesi uhkasi loppua kesken kaiken. Ensi kerralla reilumpi annos tillimajoa.

Upean umaminen grillattu matsutake

Hiiligrilli aateloi muutamassa minuutissa matsutaken. Reunoilta rapeita viipaleita. Sisältä lihaisen tuntuista, tiivistynyttä umamista herkullisuutta.

Grillattu männyntuoksuvalmusta eli matsutake

• 1 nuori matsutake
• loraus oliiviöljyä
• tilkka seesamiöljyä
• sormisuolaa
• tuoretta persiljaa

Leikkaa matsutake pitkittäin noin puoli senttiä paksuiksi viipaleiksi. Sekoita oliiviöljyyn tilkka seesamiöljyä ja sormisuolaa. Sivele öljy sieniviipaleille.

Rakenne kuuma hiillos. Ladoin sieniviipaleet pitkävartiseen grillauspannuun ja nostin pannun aivan lähelle hiiliä. Grillasin viipaleita 2 minuuttia puoleltaan.

Ripottele päälle tuoretta persiljaa ja tarjoa matsutakeviipaleet kuumana.

Lisää herkullisia ohjeita männyntuoksuvalmuskoille

Testing testing, pannulla paistettu matsutake kahdella eri tapaa

Kermainen matsutakemuhennos

Todellisuus ruokakuvien takana, toisinaan. Viinilasin ja sytytysnesteen ymmärrän, mutta vasara ja desifiointiaine?

Matsutakea kermaisessa muhennoksessa

Matsutake eli männyntuoksuvalmuska on maineensa veroista. Ihana, lähes omenamainen kiinteän tiivis koostumus. Täyteläinen, moniulotteinen umamin maku. Tuoreessa sienessä on hedelmäinen, jopa parfyyminen tuoksu. Tuoksu jota et unohda. Kypsennettäessä tuoksu tasaantuu.

Löysin vanhasta paikasta kaksi matsutakea, taas. Edellisen kerran niitä löytyi neljä vuotta sitten. Jokin tämän kesän säissä, kuuma kesäkuu ja sateinen heinäkuu, puhumattakaan talvettomasta lumesta, on ollut suosiollista matsutakelle.

Tein isommasta tuoksuvalmuskasta kermaista muhennosta. Paistoin sieniä makeiden salottisipuleiden kanssa. Paahdoin sieniviipaleita kunnes ne olivat lähes nahkeita, tiivistyneitä ja sitten kiehautin kerman joukkoon. Ah ihanuutta!

Parasta kesäruokaa: itse savustetut ahvenet

Juuri savustuspöntöstä nostetut ahvenet, uudet perunat ja tilli. Ehkä nokare oikeaa voita kuumille perunoille. Voiko parempaa suomalaista kesäruokaa ollakaan?

Savustaminen on helppoa, kun huomioit muutaman asian: kylvetä kalat ensin suolaliemessä, päästä kitkerät alkusavut pois, älä pidä liian kovia tulia savustuspöntön alla. Äläkä kypsennä kaloja liian pitkään. Kypsästä kalasta irtoaa selkäevä helposti.

Mikä sitten on sopiva nuotio? Saunapuun paksuisia puita ei kannata savustukseen käyttää. Pilko puut hyvin pieneksi tai käytä ohuita oksia. Omenapuun keväällä leikattavat pystypiiskat on just sopivia tähän. Katso osviittaa alla olevasta videosta.

Villiruokaa ja vielä vegaania: horsmaa ravintohiivassa kierriteltynä

Lenkkipolun vieressä odotti nuoria horsmia. Keräsin taskut täyteen ja jatkoin juoksua miettien miten horsmat laittaisin. Ruskistetulla voilla Tallbergin tapaan, vai kokeilisinko mitä suunnittelin viimeksi parsalle? Uuni oli jo valmiiksi kuumana, joten päädyin jälkimmäiseen: kierittelin horsmat reippaassa oliiviöljyssä ja ravintohiivassa ja paahdoin ne nopeasti uunissa.

Horsmassa on oma kiva vehreä parsamainen vivahteensa. Pari minun horsmistani oli jo liian lehteviä, ja ne maistuivat vähän karvaammilta. Kerää mahdollisimman siis nuoria horsmia.

Ihanat tomaattiset silakkarullat

Ihan mahtavaa herkkua! Tein tomaattisia silakkarullia ensimmäistä kertaa, mutta en taatusti viimeistä. Minulla on ollut tänä vuonna projektina syödä enemmän vähemmän jaloja kaloja: silakoita, muikkuja, kiiskiä, säyneitä. Kala kerrallaan vedet puhtaaksi -mentaliteelilla. Tämä projekti on vain vahvistanut käsitystäni, ei ole olemassa vähemmän jaloja roskakaloja.

Muikulla kasvaneena olen tottunut syömään kokonaisia pikkukaloja päineen ja pyrstöineen, mutta ehkä juuri savolainen muikkutausta on ohjannut minut usein valitsemaan muikun silakan sijaan. Nyt päämäärätietoinen silakkaohjeisiin perehtyminen on avannut uuden ihanan maailman.

Niin maukas pannulla paistettu säyne

Vapise kuha! Särkikalojen sukuun kuuluva säynävä on sitten maukasta kalaa! Säyne pärjää maussa niin kuhalle ja kuin siialle.

Takavuosina joskus verkkoja kokiessa tuntui, että nyt on napannut hai tai vähintään iso lohi. Jykevä säynävä taistelee verkot sotkuun ja onkisiimat poikki. Nämä säyneet kalastin valmiiksi fileoituna Kauppahallin Nygrenin tiskistä.

Valitse mahdollisimman isoja fileitä, mieluummin kuin monta pientä. Säyneessä on pirusti ruotoja, mutta se on todellakin kalastamisen ja lautasella perkaamisen vaivan väärti. Onhan jotkut muutkin suuret herkut vaivalloisia, kuten vaikka ravut.

Paistoin fileet kevyesti jauhotettuna, tarjosin spelttirisoton ja kasvisten kanssa.

Moderni mantelikala tillillä ja marsalalla

Toivottavasti ei italialaiset eikä suomalaiset isoäidit käänny haudoissaan, koska risteytin italialaisen kalaklassikon mantelikalaan. Italialaiset höystävät merianturan parmesaanilla ja marsalakastikkeella, suomalaiset kuorruttavat pakastesein mantelilla, voilla ja kermakastikkeella.

Kalaliemeen tehty marsalakastike kuhalle on kuulunut keittiööni parikymmentä vuotta. Kaipasin nyt ohjeeseen vaihtelua, väriä ja hammastuntumaa. Hieman kuivahtamaan päässyttä ruukkutilliä hypistellessä päätin kuorruttaa kuhafileen parmesaanin, mantelirouheen ja tillin sekoituksella ja tehdä kalalle vanhan kunnon marsalakastikkeen.

Mantelirouhe toi kalalle juuri sopivan rakenteen, tilli makua ja väriä.

Silakkatalkoot!

Mainiossa Itämeren suojelijat -sarjassa Peltsi ja Tom sen sanoivat. Syö silakkaa kerran viikossa ja poistat merestä yhden ihmisen verran ravinteita. Otetaanko #silakkatalkoot? Koska olen lähtöjäni muikkukansaa, ajattelin että pidän vuoron perään muikkuvesiä puhtaana, vuoroin Itämerta. Joka toinen viikko muikkuja, joka toinen silakoita. Ja väliin vaikka kiiskiä.

Ilmastotuskaa kokiessa moni miettii mitä voisi tehdä. Luovunko autoilusta vai ilmailusta? Vaadinko teollisuuden ja kaupan energiankulutuksen sekä päästöjen alentamista. Voin ainakin itse tehdä omalla kulutuskäyttäytymiselläni oman osani (ja vähän lobata sivussa). Olen vähentänyt reissaamista ja suunnannut sitä enemmän kotimaahan. Kierrätän ahkerasti ja perusteellisesti. Kannatan lähiruokaa ja villiruokaa. Pidän ruokablogia, jossa kerron miten helppoa villikalan laittaminen (ja syöminen, se vasta helppoa on).

Olen hyvin tietoinen, että aina voisin elää paremmin. Alkaa vegaaniksi, vaihtaa auton. Mutta askel kerrallaan. Tai silakka kerrallaan.

Kiiskipihvit tillillä

Ensin oli tillinhimo, sitten löysin kiiskifileitä. Siitä syntyi aika täydellinen yhtälö.

Lähestyin kiiskiä varovaisesti (vaikka ne olikin jo perattu ja fileoitu siististi) kuten aina uutta raaka-ainetta. En edes jauhottanut fileitä, en halunnut kalan ominaismaun hukkuvan leivitykseen. Kiiski maistuikin raikkaan kalaisalta, mehevältä ja lempeältä. Tilli sopi makuun ihanasti.

En muista koska olisin kiiskeä kaupassa nähnyt, mutta jatkossa ostan aina kuin näen. Kiiskifileet olivat vielä tuoreita. En periaatteesta osta alle kolme päivää sitten uimassa ollutta kalaa.

Kiiski on tuttu lapsuuden ahkerasta onkimisesta. Ärsyttävä, piikikäs kala. Taisin heittää ne aina takaisin järveen, sormet limaisina ja reikäisinä. Kiiskellä ei ollut tuolloin kummoisen ruokakalan maine. Nykyään olen sitä mieltä, ettei roskakalaa ole olemassakaan. Vain vääriä ohjeita. Mutta kiisket otan kyllä mielellään valmiiksi fileoituna.

Tomaattinen peuran osso buco

Peuran potkakiekot ovat ihan parhaita pitkään haudutetun italialaisen klassikon, osso bucon tapaan.

• 1 kg peuran potkakiekkoja
• vehnäjauhoja
• oliiviöljyä
• 1-2 sellerin vartta pilkottuna (kaksi solakkaa luomselleriä, 1 tömäkkää perusselleriä)
• 2 porkkanaa
• 1 sipuli
• 2 valkosipulin kynttä
• tai 1 dl valmista soffrittoa (selleri, porkkana, sipuli, valkosipuli
• lasillinen punaviiniä
• 1 prk Muttin tomaattimurskaa
• ripaus sokeria
• mustapippuria
• sormisuolaa
• tuoreita yrttejä pinnalle

Ota liha huoneenlämpöön kahta tuntia ennen valmistusta.

Leikkaa kiekkoja kiertäviin kalvoihin pari kolme viiltoa, etteivät kiekot eivät käpristy valmistettaessa. Älä poista kalvoja kokonaan, sillä muuten pitkään muhiessa kiekot hajoavat ihan osatekijöihinsä.

Pilko soffrittokasvikset eli sipuli, valkosipuli, selleri ja porkkana. Laita iso paistinpannu tulille, kaada oliiviöljyä ja kuullota kasvikset. Minä käytin pakastimesta valmista minipussillisen soffrittoa (soffritton pakastaminen on muuten vuosisadan paras idea Kokit ja Potit -blogin Hannelelta bongattuna).

Vaihdoin siis perinteisen osso bucon ohjeen järjestystä, ruskistin ensin potkakiekot, sitten lisäsin soffritton.

Jauhota lautasella potkakiekot vehnäjauhossa, kuumenna isolla pannulla oliiviöljyä ja ruskista kiekot kauniin ruskeaksi. Mausta kiekot sormisuolalla ja mustapippurilla. Jos käytät valmista soffrittoa, lisää se ja anna kuumeta.

Kaada punaviini lihojen päälle ja anna alkoholin kiehahtaa. Lisää tomaattimurska ja hyppysellinen sokeria. Säädä hellan lämpö hellän poreilevaksi, laita kansi päälle ja anna porista hiljalleen 2,3-3 tuntia. Nämä potkat vaativat hieman pidempään, kolmen tunnin kohdalla liha ei ollut vielä aivan pehmeää. Puoli tuntia lisää hiljaista keittämistä pehmensi ilmeisesti hieman vähän vanhemman peuran potkakiekot.

Tarkista maut, lisää suolaa, pippuria tai sokeria tarpeen mukaan. Tarjoa kuumana.

Osso bucoa vasikasta, porosta, karitsasta, hirvestä….

Perinteinen romagnalainen tomaattinen vasikan osso buco

Milanolaisen valkoisen osso bucon ohje gremolatalla

Poron osso buco

Karitsan osso buco

Hirven osso buco tryffelillä

Hirven osso buco uunissa

Osso buco bianco herkkutateilla

 

 

Lähes pyöreät hirvipullat

Äitini teki täydellisen pyöreitä, kauniin ruskeita lihapullia, oman lihakarjan jauhelihasta. En ollut nuorena(kaan) fiksu, joten en opiskellut ajoissa Taimin lihapullien niksejä. Olen sittemmin kokeilemalla ratkaissut kauniin ruskean pinnan salaisuuden. Tarpeeksi voita ja öljyä pannulle. Miten se pulla pysyy pyöreänä? Minä saan aikaiseksi pyörykän ja kolmion välimuotoja, ihmeellisiä kartioita. Mutta se tärkein, maku on näissä pullissa kohdallaan. Hirvipullat kelpaavat vaikka juhlapöytään. Vaikka ne olekaan muodollisesti päteviä.

Hirvipullat ovat myös edullisempi tapa päästä ilmastoystävällisen riistan makuun. Tosin jotain rasvaisempaa lihaa pitää joukkoon laittaa, muuten hirvipullista tulee liian kuivia. Tällä kertaa käytin possun jauhelihan sijaan pekonia.

Tattikastikkeella karamellisoitua hirven lapaa

Hirvien ja herkkutattien sesonki osuu yksiin, joten mietin että mautkin varmaan sopivat. Testasin oikein perusteellisesti, käytin sekä herkkutatteja että tattilientä hirvipataan. Ja oivoi, miten hyvin maut soivatkaan yksiin.

Hitaasti kypsennetty revittävän pehmeä hirven lapa on hyvää sellaisenaan, herkkutatti saa liemestä syvempää makua. Pata nousee vielä uuteen ulottuvuuteen, kun liemi keitetään kokoon ja lapa karamellisoidaan kastikkeella grillivastuksen alla. Varaa aikaa viisi, kuusi tuntia, jotta pääset astumaan tähän taivaaseen.

Hitaasti haudutettua hirven kylkeä

Revittävän kypsää, mutta mehevää. Pinnalta kastikkeella pikaisesti karamellisoitua. Hirvipata on ihanaa syksyruokaa. Tein padan tällä kertaa hirven kylkipaloista. Kylkipalat ovat edullisimmasta päästä riistaa ja luisesta palastahan makua saa enemmän kuin kalliimmasta paistista.

Paistetut voitatit ja mökkitunnelmia Saaristomerellä

Mökkeilimme elokuussa saaristomerellä. Odotin, että sienikausi olisi alkanut siellä aikaisemmin kuin kaukana pohjoisessa eli Tampereella. Kävin pari kertaa ihailemassa mökki-isännän vinkkaaman sienimetsän sammalrinteitä ja jäkälien peittämiä kallioita. Toisella reissulla tein äkkijarrutuksen heti mökkitiellä. Tatteja näkyvissä! Hätävilkut päälle ja voitatit talteen. Onneksi keräsin, sillä varsinaisessa sienimetsässä ei ollut vieläkään kuin komeita maisemia merelle.

Kokonainen kuha chilillä ja inkiväärillä

Pyhäjärven kuhaa katsellessani näin mielessäni punaista, keltaista ja vihreää. Thai-tyyppisiä mausteita kalan pinnassa antamassa väriä harmaaseen talvipäivään. Leikkasin kuhan kylkiin viillot, valelin kuhan kala- ja soijakastikkeilla ja ripottelin päälle inkivääriä, chiliä ja tuoretta korianteria. Inkivääriä vähän taputtelin kalan viiltoihin. Kala sai maustua jääkaapissa pari tuntia ennen uunissa kypsentämistä.

Kala sai ihanan kevyen ja miedon mausteisen maun tällä tavalla valmistamalla. Jos tykkäät tuhdin tulisesta, tee öljystä, kastikkeista ja mausteista tahna ja hiero sitä kalan viiltoihin ja vatsaan.

Mademuhennosta muskottipähkinällä ja vegaaniviiniä

Muskottipähkinän kevyt maku soi suussa ihanan pitkään. Käytä kokonaista kuivattua muskottipähkinää, sitä aitoa ja oikeaa, raastettuna. Meinklangin vegaaninen Burgenlandwhite lisää yhdistelmään ryhdikkyyttä ja tasapainoa.

Poimin makumaailman Sauvajyväseltä, joka oli tehnyt mademuhennosta Mysi Lahtisen ohjeella.

Minä tykkään lähestyä madetta mieluummin fileoimalla sen ruodottomaksi kuin keittämällä ja riipimällä lihat ruodoista. Siksi muhennus valmistuu hieman eri järjestyksessä.

Yleensä pyydän kokonaisen mateen Tampereen kauppahallin Nygrenillä. Siinä saa kaupan päälle mädit, jos löydät tiskistä mätikalan. Nygrenillä myös nyljetään made samaan hintaan (tällä kertaa kilohinta oli minusta sopiva 14 e/kg). Yleensä pyydän nahat mukaan lientä varten. Tällä kertaa unohdin. Mutta maukas liemi muhennosta varten tuli mateen ruodoista ja päästäkin.

Metsäkauriin lapaa pekonilla ja 6-vuotias blogi luomuilee

Kaikenlainen riista on ihanaa, luomua ja luonnollisella ravinnolla maukkaaksi kasvanutta. Syksyllä hirveä saa kauppahallista ihan säännöllisesti, mutta metsäkauris tuli kyllä ihan puun takaa vastaan Sokoksen lihatiskillä.

Metsäkauriin lavasta tulikin niin maukasta, pehmeää ja mehevää pekoniin käärittynä, pitkään uunissa haudutettuna. Tein lavan luottoblogini Sauvajyväsen peuranlavan reseptillä. Metsästävän perheen Sauvajyvänen tuntee riistansa ja hänen ohjeensa toimivat aina. Sinne aina kurkkaan ensimmäiseksi kun vastaan tulee minulle uusi riistanpalanen tai haluan vaihtelua omille ohjeille.

Blogi täytti kuusi vuotta. Vankasti keski-iässä blogi sekä bloggaaja. Liekö sitten keski-iäin kriisiä se, että kuluneen vuoden aikana kaikenlaiset blogimaailman lieveilmiöt ja joutava kohkaaminen ovat ärsyttäneet ja leipäännyttäneet. Bloggaaminen on harventunut, oma kynnys on noussut entisestään, mutta arvot ovat kirkastuneet.  

Osso buco bianco herkkutateilla

Paljon herkkutatteja. Huippulaatuisia Ojalan tilan ylämaankarjan potkakiekkoja. Ja juuri sopivasti Kokit ja potit julkaisee blogissaan mullistavan idean: soffrittoa voi pakastaa. Italialainen kasvispohja sipulista, selleristä ja porkkanasta kuuluu osso bucon ohjeeseen. Ja se maustaa niin monta muutakin ruokaa herkullisesti. Ostan varsiselleriä oikeastaan vain soffrittoa varten, mutta pilkkominen ja hauduttaminen vie aikaa eikä kasvisseosta tule tehtyä arkena. Löydän varsisellerin jääkaappini vihanneslaatikon perukoilta ihan liian usein pilaantuneena.

Päätin heti tehdä kunnon satsin soffrittoa, osa osso bucoille ja loput pikkupusseissa pakkaseen. Mutta korillinen herkkutatteja. Löysin italialaisesta ohjeesta vahvistustusta herkkutatin ja osso bucon yhdistämiseen.  Se kuitenkin tehtiin tomaatilla ja punaviinilla. Makustelin lisää ajatusta, mutta mieleni ei tehnyt punaista osso bucoa herkkutateilla. Päätin mennä bianco -linjalla, milanolaiseen tyyliin. Korvasin makumaailmassa vain gremolatan herkkutateilla.

View this post on Instagram

A post shared by Merja Jaaksi | Food blogger (@ripaustryffelia)

Ihanan metsäistä jänistä pekonilla ja kantarellilla

Ihan parasta jänistä mitä olen tehnyt! Haudutin paistipaloja pitkään kantarellien, pekonin ja viinin kanssa pannulla. Ihana riistainen, metsäinen maku. Jänistä olen monena syksynä tehnyt, joko kokonaisena tai tälläisiä koipia. Tämä ylittää minun julkaisukynnykseni – niin hyvää että siitä on pakko kertoa.

Olemme olleet Viikonloppukokin kanssa samoilla metsästysmailla. Tampereen kauppahallin parhaassa lihakaupassa, Laatulihassa. Viikonloppukokki oli ottanut mallia Sauvajyväseltä. Herkulliselta näyttää uunissakin haudutettu jänis.

Pannulla kypsennetty jänispaisti pohjaa löyhästi kahden suuren mestarin Antonio Carluccion and Gennaro Contaldon ohjeeseen. Kantarellien ja pekonin lisäämisestä otan itse vastuun.

Mustatorvisienillä höystetyt jauhelihapihvit

Ihana sienisyksy! Olen löytänyt mustatorvisieniäkin useammalla keikalla, joten pääsin kokeilemaan uudelleen jauhelihapihvien maustamista torvisienillä. Mustatorvisienet ovat vahvan makuisia ja oikea mittasuhde on tärkeä. Paistoin taikinasta koepalan ja onneksi paistoinkin.

Sieniä oli oikeassa suhteessa, mutta taikinani oli aivan liian suolaista. Mikähän mun suolakädelle on tapahtunut? Tätä lahjakkuutta on nyt sattunut pari kertaa. Tällä kertaa sotkin kaksi omaa ohjettani. Hirvipihveissä käytän soijakastiketta, vasikan jauhelihasta tehdyissä sormisuolaa.

Jatkoin hätäpäissäni taikinaa kermalla, ja vastapainoksi lisäsin vähän korppujauhoja ja kuivattua sipulia. Lopputuloksesta  oli oikein maukas. Torvisieniä olisi voinut olla jopa vähän enemmänkin, mutta vain vähäsen. Olen aiemmin onnistunut tekemään pihveistä liian torvisienisen makuista, tosin kuivatuista torvisienistä.

Kuningattaren keittoa leppärouskuista

Oranssit leppärouskut ovat niin herkullisia, että niistä tehtyä soppaa kutsutaan kuningattaren keitoksi. Jos löydät muutamankin napakan, madottoman leppärouskun, saat keittoainekset. Maustoin keiton itse keitetyllä herkkutattiliemellä. Kananmunan keltuaisen lisääminen lopussa keittoon kohottaa sopan lopullisesti kuninkaalliselle tasolle.

Nämä ei ole niitä leppärouskuja, joiden perässä täräytin reiteni juoksusienessä. Sattui pirusti kun astuin ojaan joka oli 15 senttiä syvempi kuin luulin. Säikähdin, tässäkö meni syksyn sienireissut, juokseminen, tryffelöinti? Keräsin reisilihakseni kouralla kiinni ja linkutin puoli kilometriä autolle. Leppärouskut pussissa toisessa kädessä, tietysti. Koirat hiukka tiukan käskyn alla.

Onneksi selvisin säikähdyksellä, fysioterapialla ja levolla. Viikon päästä jo olin seuraavia leppärouskuja poimimassa. Napakoita, ihanan oransseja.

Sienipaljouden keskellä vain siivosin leppärouskut, pilkoin ja keitin paistinpannulla nopeasti nesteet pois ja tyrkkäsin jääkaappiin. Herkkutattiruuhkan jälkeen muistin leppärouskut ja nuuhkin mitä niille kuuluu. Hyvin olivat säilyneet ja maistuivat raikkailta.

Herkkutatin makuista polentaa, karitsapataa tateilla ja sienihurmosta

Kaverini Tarja tietää ihan parhaat tattimestat! Kävimme tatissa ja tulimme onnellisena pois. Tarja keräsi pienet sievät, sen mitä kuivuriin mahtuu. Minä keräsin huumassa vähänkin kelvot tatit, yhteensä 11 kiloa männynherkkutatteja. Kaksi koria kukkurallaan ja vielä yksi iso muovipussillinen. Kädet venyivät kasseja kantaessa. Oi ihanaa tattihurmosta!

Pitkän tattireissun jälkeen kotona odotti tattien säilöntäshouvi. Onneksi putsasin suurimman osan tateista metsässä. Lajittelin: kivitatit kuivattavaksi, hyvät tatit pilkottavaksi ja kokoon keitettäväksi. Ja huonommat mutta vielä kelvot tattiliemeen. Ja hyvien tattien huonommat pillit. Liemi on todellista Hävikistä herkuksi -touhua!

Osa tateista meni toravannahkakauppoihin, vaihdoin ihaniin kantarelleihin, suuret kiitokset!).

Keitin kattilatolkulla tatteja pakastimeen. Kolme 10 litran kattilallista tattilientä, kokoon keittäen varovasti, kunnes liemen voi pakastaa jääpalakuutioina. Kokeilin myös tattien kuivaamista kylppärin lattialämmityksen päällä (toimii muuten hyvin, vaikkei ekologisin keino kenties olekaan).

Söin tatteja carpacciona, siinä pilkkomisen, keittämisen ja pakastusrasioihin lappamisen lomassa. Ja sain neronleimauksen. Päätin ostaa karitsanlapaa kauppahallista ja tehdä ikisuosikkiani, karitsaa vuoristopaimenen tapaan. Tuoreista, juuri kokoonkeitetyistä herkkutateista.

Kun seuraavana päivänä kaatelin kokoon keitettyä, yön yli jäähtynyttä herkkutattilientä jääpalamuotteihin, sain toisen neronleimauksen – kiintiöni oivalluksista on varmaan käytetty pitkäksi aikaa. Päätin keittää polentan herkkutattiliemessä. Ei tietysti siinä tiukassa, vaan laimennetussa liemessä (olisin tietysti voinut keksiä ajatuksen aiemminkin, niin ei olisi kokoonkeitettyä lientä laimentaa). Oi, että tuli ihanaa polentaa!

Jos haluat tehdä karitsaa ja herkkutatteja vuoristopaimenen tapaan, varaa 1,5 tuntia padan kypsymiseen. Polentan tekemiseen menee reilu vartti, paitsi jos haluat leikattavaa polentaa (sitten varaa tunti, pari jäähdyttämiseen ennen leikkausta ja paistamista).

Ylellistä spelttirisottoa herkkutateilla ja kampasimpukoilla

Mitä ruokaa tekisin kun on hyvä syy avata samppanjapullo? Herkkutattikaudella? Vastaus on selvä: tattirisottoa speltistä ja kampasimpukoita!

Horsmaporkkanat

Renttuporkkanat ovat sesongissa nyt ja niin kauan kuin horsma kukkii! Ei tarvitse ostaa syötäviä kukkia kaupasta ruokapöydän koristeeksi.

Syreenikanaa uunissa tai grillissä

Syreenikausi on tänä kesäisenä keväänä ollut kiihkeä, mutta ehdin kuitenkin kokeilemaan kanan marinointia syreeninkukilla. Kukista tuli ihana, kevyen kukkaisa maku, mutta ei liian parfyyminen tai imelä. Hauska sesonkimauste!

Puutarhassani kasvaa valkoisia ja violetteja syreenipensaita. Maistelin molempia. Violetti maistui paremmalta, valkoisessa oli hieman kitkeryyttä mukana. Liekö se kitkeryys johtunut siitä, että en löytänyt isosta valkoisesta puskasta ihan tuoreita kukkia? Violetista löysin varjoiselta puolelta juuri puhkeamaisillaan olevan kukkatertun. Poimin siitä avautuneet kukat. Osan käytin marinadiin, osalla maustoin kypsän kanan.

Marinoin kanaa pari tuntia kukkien, limen (koska se toimi niin hyvin viimeksi) ja oliiviöljyn kanssa. Limen ja syreenin maut toimivatkin kivasti yksiin.

Aikomuksenani oli grillata, mutta pitkän helteen jälkeen pilvet keräytyivät synkkinä taivaalle. Sadekartatkin lupasivat vettä ja kiikutin toiveikkaana ämpärit syöksytorvien alle ja pitkästä aikaan laitoin sisäuunin lämpiämään. Tästä löytyy ohjeet sekä grillaamiselle että uunissa kypsentämiselle.

Ihan paras perinteinen madekeitto

Joudun taas vaihteeksi pyörtämään sanani. Olen täälläkin väittänyt, että en tykkää maitoisesta madekeitosta. Minähän siis teen vain kirkasta matikkasoppaa! Ensimmäisen kansallisen kalakeittopäivän kunniaksi poistuin kuitenkin mukavuusalueeltani ja sain aikaan aivan mahtavaa keittoa. Oivalsin miksi se perinteinen maitopohjainen keitto on herkullisen maineessa.

Osaset osuivat kohdalleen: oikein maukas liemipohja lohen perkeistä, sopivan rasvainen maito, tuore made. Ja tilli, jota yleensä välttelen. Kyllä tuore tilli vaan kuuluu maitoiseen madesoppaan!

Kauppahallissa oli kaksi pikkumatikkaa, jotka olivat nousseet verkoista Pyhäjärvestä samana aamuna. Verkkoja nostaessa muuten tuntee jo 20 metrin päästä, jos saaliina on made. Sen verran vahva luikertaja se on. Nyt omat verkot ovat kuitenkin olleet muutaman vuoden talviteloilla, mutta onneksi on Tampereella on kauppahalli. Ostin Nygreniltä myös lohenperkeet liemiaineksiksi (3,5 e/kg).

Koska mateet olivat pieniä, lähestyin mateita eri tavalla kuin yleensä. Ruodottomaksi fileoimisen sijaan keitin kalat kokonaisena kypsäksi kalaliemessä ja erottelin haarukalla lihat ruodoista. Melkein väittäisin, että ruodottomaksi fileointi on helpompaa ja nopeampaa. Ehkä ahkera fileointiharjoittelu kantaa satoa. Haarukointiharjoittelua pitää tehdä lisää.

Hirvenvasan lapaa valkoviinissä

Kauppahallissa on ollut tarjolla hirveä mukavasti. Tämä lapa oli niin kauniin vaaleaa lihaa, että luulin sitä ensin vasikaksi. Hirven vasan lapaa pitikin käsitellä hellävaroin ja herkästi. Mausteena käytin hirveen mainiosti sopivia tryffelivoita ja tryffelisuolaa. Haudutin lihan hiljalleen valkoviinissä. Voit käyttää myös tryffeliöljyä korvaamaan muut tryffelimausteet.

Pieni tryffelinen hirvenpaisti punaviinissä

Kasuava opiskelijanuoriso ansaitsi hirvipaistia ja viiniä. Me talkoilimme viisi mottia polttopuita kuivaan suojaan. Muhitin hirven kulmapaistin uunissa punaviinissä jo päivällä ja keitin punaviinistä tryffelisen kastikkeen.

Tryffelipolenta

Höyryävä polenta lämmittää syksyn koleassa palelevaa ihmistä. Tryffelin tuoksu herättää varmasti ruokahalun ja polenta kyllä vie nälän. Täydellistä syysruokaa!

Tryffeliset kvenellit härkäpavusta

Tryffelikaudella kokeilen tryffeleitä vähän jokaiseen ruokaan. Ihan kaikkeen ne eivät käy, mutta härkäpapuihin maku sopii. Kauniin vihreä kvenelli maistuu liharuokien lisukkeena. Tai pääruoaksi, jos jaksat kuoria isomman satsin härkäpapuja.

Kanankoipia tryffelikermassa

Ihanan pehmeää, kullankeltaista kanaa ja kermaista tryffelikastiketta. Maku siinsi mielessäni kun heitin kauppakassit kotiin ja lähdin koiran kanssa pikatryffeliin ennen pimeän tuloa. Luomukanan koivet kaipasivat arvoistaan maustetta. Reilussa puolessa tunnissa luotettava tryffelikuononi löysi tarpeeksi tryffeleitä.

Herkkutateilla täytetyt latva-artisokat

Joka syksy haluan latva-artisokkien ja herkkutattien maun suuhuni, vähintään kerran. On se niin maaginen makujen yhdistelmä!

Löysin kaupasta tovi sitten kotimaisia latva-artisokkia, pieniä ja sieviä. Sellaisia kuin italialaisilta toreilta löytyy. Niiden täyttämiseen tarvittiin vain kaksi herkkutattia.

Suomalainen klassikko: kuhaa ja kantarellimuhennosta

Jos minun pitäisi tiivistää yhteen ruokalajiin mitä perinteinen hyvä suomalainen ruoka on, sanoisin uunikuha ja kantarellimuhennos. Nuoruuden kala-kasvissyöjävuosina tein kuhaa ja kantarelleja niin usein, että söin itseni ulos tästä klassikosta. Mutta paluu on nostalgista.

Sekä kalan että kantarellien valmistus on muuttunut nuoruusvuosilta. Kuhan suolaan suolavedessä ja kypsennän nopeasti kuumassa uunissa. Kalasta tulee näin niin mehevää.

Kantarellit paistan taas epäsuomalaisessa eli italialaisessa järjestyksessä, ja sienet saavat paremmin mausteiden makuja itseensä.

Ihanat grillatut kantarellit Ilkan tyyliin

Ravintola C:n keittiömestari Ilkka Isotalo tarjosi  pop up -ravintolassa Rekolassa grillattuja kantarelleja, tuoreiden ja pikkelöityjen kantarellien kera. Grillattuja! Aivan mielettömän hyvän makuisia. Puhtaan kauniin makuisia kantarelleja pienellä savun vivahteella.

Halusin kokeilla kantarellien grillaamista heti. Grillaaminen onnistui mainiosti kotioloissakin, tarvitaan vain tiheäsilmäinen grilliritilä.

Ihanan spelttinen kantarellipiirakka

Speltti antaa piirakan pohjalle makua ja gruyere-juusto mehevyyttä. Nyt kun olen päässyt pois mukavuusalueeltani (kaupan valmispiirakat), olen kokeillut pohjaan eri koostumuksia. Paras maku tuli speltti- ja vehnäjauhojen yhdistelmästä. Mutta kyllä ruisjauhotkin maistuvat vaihteeksi speltin joukossa.

Otin osviittaa ohjeeseen 52 Weeks of Deliciousness -blogista, mutta lisäsin speltin suhdetta ja käytin myös pohjaan suosikkijuustoani gryereä. Totesin, että minun piirakkavuokani 28 cm tarvitsee myös enemmän taikinaa, ettei pohja ole liian ohut. Tykkään runsaasta ja ruokaisasta päällisestä.

Päällisenä käytän suolaisissa piirakoissassa herkuksi kokemaani muna-gruyere-ranskankerma -yhdistelmää.

Piirakka syntyy jo desistä kantarelleja, mutta kerran sain hukattua jopa lähes litran.

Pekoni antaa muuten kivaa suutuntumaa ja makua piirakkaan. Toisella kertaa unohdin koko pekonin ja jäin kaipaamaan. Myös kylmäsavulohi on herkkua piirakassa.

Koska hyvä ei riitä – Ravintola C:n huikea pop up -ravintola Rekolan tilalla

Jälkiruoka, jota chef Ilkka Isotalo on kehitellyt mielesään muutaman vuoden. Taivaallista!

– Koska hyvä ei riitä, pyydän viljelijältä enemmän, summaa Ilkka Isotalo serviisiä esitellessään. Ravintola C kunnioittaa ja vaalii suomalaisen satokauden herkkuja parhaalla mahdollisella tavalla, viemällä ravintolansa muutamaksi illaksi Rekolan biodynaamiselle maatilalle.

Kaikki illan ruoka-ainekset ovat tilalta ja illan viinit ovat luonnollisia viinejä. Yhteistyö Rekolan kanssa on pitkä, sillä C: n tilannut koko yhdeksän vuoden historiansa ajan kasviksia Kangasalan tilalta.