Olemme monet vuodet tuoneet Italiasta tuliaisina Knorrin herkkutatti –kuutioita. Niin! Ne kun on niin käteviä ja edullisia maustamaan kaikkea eikä semmoisia liemikuutioita Suomesta saa. Sitten ravintola C:n chef Ilkka sattumoisin mainitsi, että hän keittää herkkutattien perkeistä liemen. Tai niistä kolmosluokan tateista. Nerokasta! Niin yksinkertaista ja itsestään selvää kun sen kerran hoksaa. Kokoonkeitetty liemi pakastetaan kuutioina ja käytetään kuten liemikuutio.
Käytä herkkutattiliemeen ne osat tai sienet joita et kelpuuta muuten. Puhdistetut, mutta liian kuituiset jalat, vihreät pillit ja haperot lakit. Matoiset lakit… niin, päätä itse miten tiukasti kasvislientä haluat vai voiko liemi vivahtaa vähän lihaliemeen.
Liemestä tulee tiivistettyä umamista herkullisuutta.
Herkkutattiliemi
- kattilallinen herkkutatin perkeitä, kuituisia jalkoja ja haperoita lakkeja
- vettä jotta sienet peittyvät
- timjamia
- valkosipulin kynsiä
Pilko lakit. Halkaise pitkittäin jalat. Laita sienet kattilaan ja vettä kattilaan niin että sienet peittyvät. Mausta timjamilla ja valkosipulilla. Meillä laitetaan esimerkiksi viiden litran kattilaan kolme neljäsosaa pilkottuja sieniä.
Keitä lientä hiljalleen poreillen jonkin aikaa. Älä päästä lientä kiehumaan liian rajusti, koska sienet hajoavat helposti soseeksi, etkä pysty enää siivilöimään kuituja pois.
Ota siivilä ja valuta liemi pieneen kattilaan. Keitä lientä kokoon, mittasuhteella 1 litrasta 3 dl, riippuen miten tiukasta liemestä pidät. Suolaa liemi vasta kun otat kuutiot käyttöön, eli pakasta liemikuutiot suolaamattomina.
Anna liemen jäähtyä hyvin ja pakasta joko jääpalarasioissa tai jääpalapusseissa. Jääpalapussit ovat kätevämpiä, sillä jääpalarasioista palaset pitää jäätymisen jälkeen tietysti vielä laittaa pussiin tai pakastinrasioihin.
Käytä liemikuutiot antamaan makua pastakastikkeeseen, keittoihin, risottoon, lihapataan – kaikkeen mitä herkkutatin maku jalostaa vielä paremmaksi.
10 pakettia Knorrin herkkutattikuutioita herätti Toscanassa, Orcian maailmanperintölaaksossa supermercadon jonossa hupia paikallisasiakkaissa. Olimme ostoksilla pikkukylän vähän isommassa marketissa, tohisimme siinä jonossa suomeksi omiamme. Meillä oli kassan linjastolla varmaan kaniinia, kyyhkystä ja semmoista mitä sieltä saa ja mitä me innoissamme ostamme. Ja ne 10 pakettia. Ihan emme täysin ymmärtäneet meidän takana jonottaneiden rouvien kommentteja, mutta kovasti he yhdessä ideoivat ääneen mihin ohjeeseen tarvitaan tuommoinen määrä herkkutattilientä.
8.9.2014 22:10
Kiitämme vinkistä. Jos tatteja vielä löytyy, niin pitää tehdä tätä.
8.9.2014 22:18
Löytyy löytyy, ainakin näillä kulmin. Ja nythän vähän huonommatkin kelpaavat.
9.9.2014 16:46
Nerokasta! Vielä kun oppis tunnistamaan sieniä 🙂 Taidan etsiä ensi hätään netistä noita liemikuutiota..
9.9.2014 17:31
Netti on hyvä,siellä ei pääse eksymään.