Blogi siirtyy nyt viimeistään veteraanisarjaan ja täyttää 11 vuotta. Ruokaharrastus on tosin ollut kuluneen vuoden aikana melkoisesti marginaalissa työn ja opiskelujen vuoksi.
Bloggaaminen taitaa olla nykyään vanhanaikaista. Mutta siitäkin huolimatta, en aio mennä Tik tokkiin. Kukin tehköön mikä itselle on luontaista. Esiintyminen ei minulle sitä ole, kirjoittaminen on.
Jamie Oliver sen sijaan on armoitettu esiintyjä. Nyt havahduin Jamie Oliverin ties kuinka vanhaan jouluspesiaaliin telkkarissa. Oliver oli tyypillisesti tohkeissaan kaikesta englantilaisen joulun herkuista, mutta vasta perunaohje sai minut kelaamaan edes takaisin ohjelmaa, että sain ohjeen ylös. Tämä on siis napattu telkkarista, ei Oliverin keittokirjasta.
Oliver vinkkaa muutaman konstin, joilla keitetyistä, uunissa paahdetuista perunoista tulee vielä pykälän herkullisempia. Ensin pottuja keitetään, sitten hömpsytetään ja lopuksi paahdetaan kahteen kertaan. Pinnasta tulee rapeaa ja sisuksesta pehmeää ja pöyheää. Lue loppuun →
Sain työkaverilta oravannahkakauppoilla peuran sisäpaistin. Peuran paistiohjeita blogista löytyy useampia, mutta halusin kokeilla jotain uutta. Riistaruokien luottoblogissa, Sauvajyväsessä on tehty paistia hieman eri tavalla, alkulämmöt grillaamalla ja kypsentämisen uunissa. Kakluunissa olikin sopivasti tulet kehkeytymässä. Lue loppuun →
Mustatorvisienet ovat olleet minulle haastavia, mutta olen oppinut hillitsemään niiden määrää ohjeissa, niitä ei hölvätä desitolkulla piirakkaan ja kastikkeeseen kuten kantarelleja. Haen ohjeeseen myös sopivasti makua pehmentäviä sekä tukevia aineksia. Savuinen pekoni sopii kivasti torvisienten metsäiseen makumaailmaan.
Maukas pohja sienipiirakalle syntyy spelttijauhosta ja gruyére-juustosta. Lue loppuun →
Ihme ja kumma, huolimatta koleasta keväästä. Kasvimaalla menestyi tänä vuonna lähes kaikki. Toisin kuin edellisinä kesinä. Parina viime syksynä en edes vaivautunut tekemään itselleni näitä muistiinpanoja: mitkä kaikki eivät itäneet, kasvaneet, saati tuottaneet satoa.
Tänä kesänä satoi ja paistoi sopivasti, kompostilannoitus oli sopiva. Boheemi kitkijäkin oli sopivan ahkera. En tällä kertaa onnistunut haramaan liian myöhään herkkiä taimia juurineen irti. Sekin on verottanut turhan usein satoja.
Kylvin ja istutin aika perussetin, edellisiltä vuosilta hyväksi havaittuja lajikkeita. Kokeilussa oli uusi kesäkurpitsa Friuliano wrinkled, kurkku Tanja ja varsikukkakaali. Teimme taimivaihtarit tyttären kommuunin kanssa, minä kasvatin varsikukkakaalin taimet ja sain varsiparsat. Jännittävää vaihtareissa oli se, että nuorten kasvimaalle kasvoi kukkakaaleja ja minulle varsikukkakaaleja. Samoista siemenistä!
Erona tietysti eri maaperä ja aurinkoisuus. Minun maani on osan päivästä vähän varjossa, Viljan kasvimaa suoraan etelään. Lisäksi kiertoviljelyssäni kaalit osuivat ison tammen alle. Ei paras paikka. Koetin kyllä muistaa kastella erityishyvin, koska jättitammi ei päästä lehvästön läpi kevyempää sadetta. Mutta kasvaako kukkakaali varsikukkakaaliksi olosuhteista riippuen, tietääkö kukaan?
Petit tender, hauska ja murea pihvinpala. Bumerangia muistuttava pihvi on sopivan kokoinen kahden hengen grillattava. Tunnetaan myös nimellä etusisäfile tai shoulder tender.
Pihvin kapeat päät kypsyvät nopeammin, mutta tasakypsään grillaamiseenkin on konsteja. Jos taas syöjistä toinen tykkää kypsemmästä pihvistä, on tässä siihen kätevä täsmäratkaisu. Lue loppuun →
Isossa marketissa oli lähitilan possua Paijan tilalta, joten minun oli ostettava ihan kannatuksen vuoksi. Paijan possua on näkynyt esimerkiksi ravintola C:n listoilla.
Valikoin grilliin sopivankokoisen kasslerpihvin ja yhdistin kaksi vanhaa omaa grillipossun ohjetta.
Rakastan fenkolinsiementen makua possun kanssa, ja appelsiinilla karamellisointi on niin ihanaa. Poimin makumaailman possunkylkipalojen reseptistä, sillä vanhassa kasslerohjeessa oli kovin tuliset maut chipotlesta. En halunnut maustaa hyvää, vähärasvaista lähipossun kassleria kovin chilisesti. Lempeämmillä mausteilla tulikin yksi parhaista grillipossun ohjeita. Etenkin kun lihan laatu on kohdallaan, makua ei tarvitse peittää eikä boostata. Lue loppuun →
Kakluuni lämpiää päivittäin, pahimmilla pakkasilla kahdesti. Jos lämmität takkaa, saat lämmön sivutuotteena kunnon pihvin ihanalla hiilloksen maulla. Mutta mitä lihaa kannattaa ostaa?
Grillasin pari viikkoa sitten iso biitin luomukyytön entrecotea ja tänään pienemmät pihvit ulkofilettä. Tilalta ostettu kyyttöpihvi oli herkullisen makuista, mutta reikaleiseksi leikattua. Kaupasta ostettu pihvikarjan ulkofilee mainion makuista ja siistiksi leikattua. Kotimaisilla pihvitiloilla on vielä pientä hiomista tuotteissa, jotta se tavoittaa peruskuluttajan laatuvaatimukset.
Vuodet vierivät, mutta rakkaus hyvään ruokaan säilyy. En tähän bloggaamiseen lähtiessäni arvannut miten paljon se antaa, miten paljon se vaatii, miten kauan sen parissa viihtyy. Välillä olen ollut totaalisen kyllästynyt, pitänyt taukoja. Välillä taas olen joutunut hillitsemään itseäni, ettei koko ajan pulputa ohjeita julki. Näin vuosittain blogisynttäreiden kunniaksi reflektoidessa tunnistan itsessäni edelleen sen maailmanparantajan, jolla on sanottavaa minulle tärkeistä aiheista.
Viestinnän ammattilaisena bloggaus on aina toiminut minulle hiekkalaatikkona, jossa voi kokeilla mitä ei töissä kehtaa tohdi tai viitsi. Olen harjoittanut vaikuttajaviestintää lobbaamalla milloin luomuruokaa, lähiruokaa tai kalan tuoreutta (oikeesti, viikon vanha kala ei ole tuoretta!).
Nyt bloggaus on jo vähän passé, muut somet on kuuminta hottia. Tämä sopii minulle oikein hyvin. En aio ryhtyä tanssivaksi Tiktok-kokiksi, olkaa huoleti.
Ruokablogien maailma on muuttunut valtavasti, mutta yksi asia säilyy: hyvät reseptit. Häly ja kohkaaminen on vähentynyt, ehkä siirtynyt sinne TikTokkiin.
Oman blogin painopiste on vuosien mittaan vaihdellut, ennen koronaa matkat olivat isossa roolissa: Australia, San Sebastian, Vietnam… voikohan Saigoniin koskaan palata (tai edes HCMC:yyn 😊)? Matkustamiseni väheni jo ennen koronaa ilmastosyistä. Mutta bucket-listallani on vielä monta paikkaa, jotka haluaisin nähdä ja monta ruokakulttuuria, joita haluaisin maistaa. Ehkä vielä joskus. Siihen saakka riittää kotimaa: saaristo, mökkeily sekä syrjäiset merenrantakaupungit ruokakohteineen.
Alkumetreillä viini ja viinimatkat olivat myös enemmän esillä. Nykyään se on paljon pienemmässä roolissa, mutta edelleen nautin hyvän viinin ja ruuan yhdistämisestä. Kävijätilastojen perusteella se myös kiinnostaa muitakin.
Etenkin blogin Instassa tarinaa on nykyään enemmän juoksemisesta ja juoksumaisemista. Lievää pahemman riippuvuuden olen kehittänyt polkujuoksuun. Ravintoloissa ramppaaninen on vaihtunut enemmän metsässä hölkkäämiseen.
Blogissa painopiste on palannut alkulähteille: hyvään ruokaan. Yksinkertaista, hyvistä ja kiinnostavista raaka-aineista lähtevää ruuanlaittoa. Innostun kauppahallin tiskillä hirven lavasta, tuoreesta lohesta (!), joskus turskanposkista, enkä malta odottaa veriappelsiinien sesonkia. Innostun omalla kasvimaalla broccoliinista ja parsasta. Oman maan perunoista, alati!
En jaksa innostua trendeistä, kikoista ja hilavitkuttimista. Joskus tuntui siltä, että kaikesta pitäisi aina innostua kun tähän puuhaan on lähtenyt. Mutta jos en tykkää uunissa paistetun fetan mausta niin sitten mun ei tarvitse. En hanki sousvidee-laitetta koska olen päättänyt, ettei keittiööni mahdu uusia härpäkkeitä. Enkä tarvitse uusia laitteita. Entisetkin hajoaa säännöllisin väliajoin. Maailmassa on liikaa tavaraa, jos omalta osaltani pitäisin kiinni kohtuudesta.
Aikuinen lapseni on ollut vegaani nyt muutaman vuoden ja minusta se on ihan parasta! Vegaanisten ruokien tutkiminen on virkistänyt vanhaa bloggaajaa, se haastaa ajattelemaan uudella tavalla ja kokeilemaan kaikkea virkistävää. Olemme aina harrastaneet ruoan laittoa yhdessä ja vegaaninen näkökulma tuo kivaa uutta vinkkeliä.
Olin itse kasvissyöjä ennen kuin se oli edes muodikasta, 80-90 -luvuilla. Tämä vegaanisten tuotteiden hyöky on hämmentävää ja niin hienoa siitä näkökulmasta katsoen. Veteraanin kähisevällä äänellä: ”80-luvulla aloitettiin kikherneiden liottamisella yön yli, sitten keitettiin tunti ja lopulta tehtiin itse kasvispihvit. Oli työlästä mutta urheaa”. Työläys oli yksi syy, miksi siirryin takaisin sekasyöjäksi. Opiskelijaravintoloiden kasvisruoka oli niin huonoravinteikasta, että Attilan ruokalapöydästä kolmanteen kerrokseen noustessa tuli jo nälkä.
Vegaanista kanaa, vegestifadoa tai seitania syödessä ei jää nälkä.
Itse syön kyllä lihaa, mutta selvästi harvemmin kuin ennen ja useimmiten riistaa tai luomulihaa, lähitilalta. Mielelläni söisin myös useammin tuoretta kalaa, mutta periaatteeni ja makunystyräni ei anna periksi ostaa vanhempaa kalaa kuin kolme päivää sitten polskinutta. Minusta on vaan käsittämätöntä, että markettien valotauluilla kehdataan ilmoittaa kalasta vain viimeinen käyttöpäivä, ei kalastus/nostopäivää. Silloin kun jaksan, kerron tiskillä mielipiteeni. Kertokaa tekin, muuten mikään ei muutu!
Vanhoja muistellessa ja kevyesti ruokabarrikkaadeilla lippua taas heiluttaessa alkoi mielessä soida On mulla unelma. Tuoretta kalaa 😊. Mä en vanno mitään!
Kannan korteni kekoon liikenneturvallisuuden ja lähiruoan eteen ostamalla aina kotimaista peuraa, kun tilaisuus siihen tulee. En tiedä viihtyvätkö peurat ja herkkutatit täsmälleen samoissa maastoissa, mutta ainakin padassa ne sopivat upeasti yhteen. Lue loppuun →
Löysin mökkireissulla mukavasti mustiatorvisieniä. Ne vain olivat useimmat pystyyn kuivuneita, mutta en antanut sen haitata. Haudutin sieniliemessä torvet meheväksi. Monesti torvisieniruoat ovat olleet minun makuun vähän liiankin vahvan makuisia, no torvisienimäisiä. Nyt kun palaset osuivat kohdalleen. Sieniliemi, kerma ja pari nokaretta creme fraisia tasapainottivat torvimaisuutta ja korostivat kauniisti mustatorvisuutta. Ihan paras maistamani torvikastike tähän mennessä, mehevä ja tasapainoinen. Lue loppuun →
Carluccio sanoo, että herkkutatti ja peruna ovat kuin luotu toisilleen. Olen niin samaa mieltä.
Tuunasin vahingossa Antonio Carluccion tatti-peruna -ohjetta, paahdoin paistosta vielä uunissa. Olin tarjoamassa kaverilleni päivällistä, kokkasimme yhdessä ja juttelimme. Yhdistin paistetut sienet ja keitetyt ja paistetut perunat uunivuokaan ja kurkkasin keittokirjaan. Hämmästykseni oli suuri kun huomasin ettei Carluccion ohjeessa ole uunivaihetta ollenkaan. Havainnosta huolimatta laitoin vuoan uuniin. Olin jo koukuttunut siihen herkkutatin tiivistyneeseen makuun, jolle loppusilauksen antaa uunissa paahtuminen.
Epäilen, että digitaalinen elämäni alkaa jo hapertaa perinteisen keittokirjan lukemisen taitoa.
Tähän ohjeeseen voi käyttää myös tuoreena pakastettuja viipaloituja tatinlakkeja. Luin vinkin loistavasta Facebookin sieniruoka-ryhmästä ja halusin kokeilla miten homma toimii. Oleellista on viipaloida lakit valmiiksi ja laittaa viipaleet jäisinä suoraan paistinpannulle. Jäisinä pannulle laitetut viipaleet maistuivat yhtä hyville kuin tuoreet. Lue loppuun →
Tästä ei pannupihvi parane. Luomuna kasvatettua ylämaankarjan petite tenderiä lähitilalta Ylöjärveltä. Petit tender on harvinaisempi leikkaus, tartu heti tilaisuuteen, jos näet myynnissä! Lavasta peräisin murea herkkupihvi tunnetaan monella nimellä: etusisäfile, shoulder tender, petite fillet, beef shoulder, teres major, bistro filet, mock tender ja jewish fillet.
Petite tender on pitkän puikulan mallinen, kapenee päistään kuten possun sisäfile. Koska olen tarkka lihan kypsyydestä, mietin miten ihmeessä ohuemmista paloista saisi tasakypsiä. Isompien pihvien kohdalla olen ennen grillaamista leikannut pihvit kolmeen osaan ja kypsentänyt ohuempia pääpaloja lyhyemmän aikaa. Joskus taas joku ruokailijoista on tykännyt kypsemmästä pihvistä, hän on saanut päätypalat.
Sopivan kokoinen paistinpannu ratkaisi nyt kypsyysongelman. Koska pihvi ei mahtunut kunnolla pannuun, päätypalat eivät alkuun koskettaneet pannua. Kypsyessä pihvi kutistui ja päädytkin mahtuivat ruskistumaan. Painelin myös tarmokkaammin keskikohtaa pannua vasten. Lue loppuun →
Niin hauska idea, niin monella tasolla. Herkullinen itsessään, sienimaailman vastine nyhtökauralle, nyhtöpossulle, kaikenlaiselle nyhtölihalle. Ja vielä loistavaa hävikkiruokaa. Moni laittaa dissaa herkkutatin jalat, jos ne eivät ole aivan ykkösluokkaa. Tähän käy ne jo hippusen haperoituneet jalat.
Facebookin sieniryhmät ovat ihan loistavia, siellä nousi taas esiin nyhtötattien idea, reippailla itämaisilla mausteilla. Luottobloggaajani Sauvajyvänen oli tehnyt ihanan näköiselle hodarille mausteista täytettä nyhtämällä tatteja.
Että voi olla sienestäjä onnellinen! Löysin pitkään jahtaamani sienen, mustavahakkaan. Ja ensimmäisellä kerralla lähes litran sieniä. Madottomia, mikä on kuulemma vielä toinen ihme.
Lähestyin varovaisesti ja kunnioittavasti uutta raaka-ainetta. Puolet paistoin yksinkertaisesti pannulla hyvässä oliiviöljyssä. Toisen satsin maustoin jo hieman reippaammin, sipuleilla ja persiljalla, taivaallisen tattipaistoksen eli trifolatin tyyliin. Lue loppuun →
Pienet kiinteät herkkutatit! Tällaisena ihanan runsaana herkkutattivuonna voi pienistä tateista tehdä kaikkea ihanaa, kuten grillata ne. Olen grillannut tatin lakkeja ja tatinjalkoja yhdessä ja erikseen. Reippaammin valkosipulilla hetken marinoituna sekä kevyemmin maustettuna.
Olen useampana vuonna hionut tattien grillausta, ja hakenut oikeaa yhtälöä. Summauksena: jos haluat herkullisia grillattuja tatinlakkeja, käytä pienen pieniä ja jämäkän kiinteitä lakkeja. Isommat lakit kannattaa leikata siivuiksi, kuten myös tatin jalat. Isoista, yli viisisenttisistä kokonaisista lakeista tulee koostumukseltaan lössäjä eikä grillattu maku ole yhtä ihana. Lue loppuun →
Rapeaksi paahtuneisiin tattisiivuihin tiivistyy herkkutatin koko maku. Ihanaa suolaista, vähän rasvaista umamisuutta. Ehkä parasta herkkutattia pitkään aikaan. Se on paljon sanottu minulta, sillä muutun lähes herkkutatiksi syksyisin, niin monessa muodossa tatteja syön.
Facebookin sieniruuat ja ruokasienet -ryhmässä on kuhistu herkkutattisipseistä. Onneksi pakkasin muutaman tiiviin, pienen herkkutatit mukaan elokuiselle lomamatkalleni Turun saaristoon. Paahdoin herkkutattisipsejä mökin uunissa, mutta siinä ei ollut kiertoilmatoimintoa. Sipseistä tuli vähän liian rapeita, ja rasvaakin hulahti hieman liikaa, vehnäjauhoja ja leivinpaperiakaan ei ollut. Mutta ei se makua haitannut. Ahmin sipsit melkein suoraan pelliltä.
Kotiin palattua oli heti pakko päästä tattimetsään, tattisipsin maku suussa soiden. Ja tattejahan piisaa nyt. Tein sipsit nyt huolella ja ai että tuli huikeita. Lue loppuun →
Erään sienestyspäivän saldo: neljä korillista ja yksi sankko herkkutatteja, kaksi kanttarellia ja onnellinen sienikoira. Keskimmäisessä tatissa on riesa.
Olen sienestänyt pian 50 vuotta. Äitini laittoi minut ehkä alle kouluikäisenä paikkakunnan sienitietäjän oppiin. Pois jaloista, epäilen. Lastenhoitoa ei ollut maalla vielä silloin keksitty. Mensosen Maijan pitkähelmaisen mustan mekon perässä kirmatessani opin rouskut. Niitä kerättiinkin koko perhe saavikaupalla ja myytiin lähikauppaan.
Olen seurannut tänä kesänä aktiivisesti erilaisia sienipalstoja ja todennut että monella on sienituntemuksen lisäksi paljon opittavaa siitä, miten sieniä etsitään ja löydetään. Moni aloittelija tuskailee mistä niitä herkkuja löytyy. Joskushan ei tarvitse kuin mennä metsään, mutta jotkut syksyt ovat haastavia kokeneellekin sienestäjälle.
Tässä on muutama vinkki. Ei varmasti kattava lista. Tattisesongista johtuen vinkit ovat vähän herkkutattipainotteisia, mutta pätevät sienisesongin edetessä. Syksy on ihmisen ja sienikoiran parasta aikaa!
Jos sinulle tulee mieleen täydennettävää, kommentoi tai laita yv/av/tv :D. Lue loppuun →
Herkkutatin kiinteät jalat saavat pannulla uuden, merihenkisen elämän. Paista sentin paksuiksi leikatut tatin jalkapalat kuumalla pannulla ja saat alkupalaksi pinnalta karamellisoitunutta ja sisältä lohkeilevan, kiiltävän kaunista haarukoitavaa. Erehdyttävästi kampasimpukan näköistä ja ihanasti herkkutatin makuista.
Tattikausi alkoi Tampereella sopivasti kesäloman keskellä. Kannoin metsästä autolle onnellisuutta ja pursuilevan korin herkkutatteja. Herkkutattiliemeen sopivia jouduin jättämään metsään rutkasti. Tila korissa ja sienestäjän kantokyky loppui. Liemitarpeitakin tuli mukavasti kuituisemmista tatin jaloista.
Idea herkkutattien kokeilusta kampasimpukoiksi syntyi perheen vegaanien kanssa kun paistoimme kuningasosterivinokkaita kuten kampasimpukoita. Nämä lähi-villiversiot ovat aivan yhtä hyviä, ellei parempia!
Luinen hirven etuselkä pääsee oikeuksiinsa kun sen haudutat sitä pitkään punaviinissä. Pekonin ja hirven maut sopivat minusta hienosti yksiin. Isoina lohkoina liemessä hautuvat sipulit maistuvat täyteläisen makeilta ja kokonaisena kuorineen kypsyneet valkosipulit ne vasta herkkua ovatkiin. Valkosipulin ystäville kannattaa pataan laittaa vähintää kaksi kynttä per syöjä, muuten voi iskea ankara annoskateus.
Keitin lopuksi haudutusliemen kokoon, sudin sitä etuselän päälle ja glaseerasin hetken uunissa ennen tarjoilua. Lue loppuun →
Siika on suosikkini savukaksi. Savustaminen luo niin ihania makuja kalaan ja eri puulajien käyttäminen antaa uusia vivahteita. Kokeilin savustaa syreenillä, sillä olen viime viikot viettänyt pää pensaassa. Konkreettisesti. Kun ison pihan tonttia kiertää pensasaita, riittää siinä leikkaamista. Tungin itseni ja pensasleikkurin syreenin ja siperianhernepensaan väliin, ajoin hernepensaan latvaoksia ja päätin lopultakin kokeilla, miten savustaminen onnistuu syreenin kuivilla oksilla. Syreenillä savustettuna tulikin pehmeimmän makuista savukalaa ikinä.
Krouvimpikin lähestymistapa savun tekemiseen toimi. Pilkoin vain muutaman kuivan, ohuen oksan savustuslaatikon pohjalle. Harkitsin, mutta en lähtenyt oksasilppurilla hakettamaan. Turhan vaivalloista, savu syntyi näinkin, eikä pienet oksat leimahtaneet palamaan pöntössä.
Tillimajoneesi toimii muuten erittäin ihanasti savukalan kylkeen. Dippasin myös uunissa paahdettuja perunoita majoneesiin niin usein että majoneesi uhkasi loppua kesken kaiken. Ensi kerralla reilumpi annos tillimajoa. Lue loppuun →
Leikkaa matsutake pitkittäin noin puoli senttiä paksuiksi viipaleiksi. Sekoita oliiviöljyyn tilkka seesamiöljyä ja sormisuolaa. Sivele öljy sieniviipaleille.
Rakenne kuuma hiillos. Ladoin sieniviipaleet pitkävartiseen grillauspannuun ja nostin pannun aivan lähelle hiiliä. Grillasin viipaleita 2 minuuttia puoleltaan.
Ripottele päälle tuoretta persiljaa ja tarjoa matsutakeviipaleet kuumana.
Lisää herkullisia ohjeita männyntuoksuvalmuskoille
Matsutake eli männyntuoksuvalmuska on maineensa veroista. Ihana, lähes omenamainen kiinteän tiivis koostumus. Täyteläinen, moniulotteinen umamin maku. Tuoreessa sienessä on hedelmäinen, jopa parfyyminen tuoksu. Tuoksu jota et unohda. Kypsennettäessä tuoksu tasaantuu.
Löysin vanhasta paikasta kaksi matsutakea, taas. Edellisen kerran niitä löytyi neljä vuotta sitten. Jokin tämän kesän säissä, kuuma kesäkuu ja sateinen heinäkuu, puhumattakaan talvettomasta lumesta, on ollut suosiollista matsutakelle.
Tein isommasta tuoksuvalmuskasta kermaista muhennosta. Paistoin sieniä makeiden salottisipuleiden kanssa. Paahdoin sieniviipaleita kunnes ne olivat lähes nahkeita, tiivistyneitä ja sitten kiehautin kerman joukkoon. Ah ihanuutta! Lue loppuun →
Peruna tuntuu joskus menevän hukkaan kovin mausteisten grilliruokien ohessa. Tässä helpossa ja rouheassa perunasalaatissa on siideriviinietikasta tulevaa kirpeyttä, joten siitä riittää mukavasti vastusta ja raikastusta tulisemmille ja rasvaisille grillin antimille. Lue loppuun →
Kävin Tahlon tilamyymälässä Ylöjärvellä ja sieltähän löytyi parasta grillattavaa pitkään aikaan. Ostin kaikenlaista erilaista ja jännittävää Ylämaankarjan luomulihaa kesän tarpeisiin, kuten osteripihvejä.
Australiassa sitä kutsutaan hämähäkkipihviksi, Amerikoissa Oyster Steakiksi. Nimi tulee kauniista hämähäkin seitin muotoisesta marmorikuviosta lihassa tai osterimaisesta muodosta. Pihvi leikataan lantioluun sisäpuolelta ja niitä tulee vain kaksi kappaletta eläimestään. Pihvin keskellä kulkee yksi sitkeämpi jänne, mutta muuten se suussa sulavan pehmeää. Lue loppuun →
Savusaunan lauteilla syntyy parhaat ideat. Tai tavallinenkin sauna käy, eikä edes järveä näköjään välttämättä tarvita. Lauteilla pehmeissä löylyissä pälkähti päähän versioida kotimainen vitello tonnato. Ilman sitä vasikkaa ja tonnikalaa. Jääkaapissa oli jo marinoitumassa grillattavaksi petit tender -pihvi, joka on semmoinen pitkulainen päistä kapeneva erityisen murea biitti.
Idean juuret ovat Italiassa, mutta ainekset ovat parhaita kotimaisia: Tahlon luomutilan Highlander-karjan petit tender -pihviä ja Luonnonkala -säilykettä. Päätin leikata petit tenderin ohuet päät alkupalaa varten ja grillata tasapaksun osan (ohje myöhemmin tulossa).
Tonnikala majoneesissa, kapriksien ja anjovisten maustamana, sehän on taivaallisen koukuttavaa tavaraa. En ollut tietysti mökille pakannut kapriksia ja anjoviksia, vaikka paljon kaikkea turhanpäiväistä keittiöainesta mukana olikin. Tämä oli onni, sillä Luonnonkala -säilykkeen oma maku pääsi näin oikeuksiinsa. Ensi kerralla voisin maustaa sitten tuhdimmin, mutta tämä mieto versio oli aivan ihanaa täydellisen laadukkaan lihan kanssa.
En ole koskaan päässyt Järkisärkien makuun, vaikka särkikalojen kalastamista ja ruuaksi jalostamista suuresti kannatankin. Tässä Luonnonkala -purkissa on kaikki kohillaan. Särkikalat rypsiöljyyn tonnikalamaisittain säilöttynä on miedon herkullista.
Aivan crudona en lihaa tällä kertaa laittanut, paistoin nopean ja pienen rusketuksen pinnoille pannulla. Tarjoan usein perustonnaton crudon eli raa´an lihan kanssa, perinteisen keitetyn vasikanpaistin sijaan.
Valmistelut kannattaa tehdä ajoissa, jotta että liha ehtii marinoitua, paistua ja jäähtyä. Myös lonnato kannattaa tarjoilla kylmänä. Lue loppuun →
Lenkkipolun vieressä odotti nuoria horsmia. Keräsin taskut täyteen ja jatkoin juoksua miettien miten horsmat laittaisin. Ruskistetulla voilla Tallbergin tapaan, vai kokeilisinko mitä suunnittelin viimeksi parsalle? Uuni oli jo valmiiksi kuumana, joten päädyin jälkimmäiseen: kierittelin horsmat reippaassa oliiviöljyssä ja ravintohiivassa ja paahdoin ne nopeasti uunissa.
Horsmassa on oma kiva vehreä parsamainen vivahteensa. Pari minun horsmistani oli jo liian lehteviä, ja ne maistuivat vähän karvaammilta. Kerää mahdollisimman siis nuoria horsmia. Lue loppuun →
tai 1 dl valmista soffrittoa (selleri, porkkana, sipuli, valkosipuli
lasillinen punaviiniä
1 prk Muttin tomaattimurskaa
ripaus sokeria
mustapippuria
sormisuolaa
tuoreita yrttejä pinnalle
Ota liha huoneenlämpöön kahta tuntia ennen valmistusta.
Leikkaa kiekkoja kiertäviin kalvoihin pari kolme viiltoa, etteivät kiekot eivät käpristy valmistettaessa. Älä poista kalvoja kokonaan, sillä muuten pitkään muhiessa kiekot hajoavat ihan osatekijöihinsä.
Pilko soffrittokasvikset eli sipuli, valkosipuli, selleri ja porkkana. Laita iso paistinpannu tulille, kaada oliiviöljyä ja kuullota kasvikset. Minä käytin pakastimesta valmista minipussillisen soffrittoa (soffritton pakastaminen on muuten vuosisadan paras idea Kokit ja Potit -blogin Hannelelta bongattuna).
Vaihdoin siis perinteisen osso bucon ohjeen järjestystä, ruskistin ensin potkakiekot, sitten lisäsin soffritton.
Jauhota lautasella potkakiekot vehnäjauhossa, kuumenna isolla pannulla oliiviöljyä ja ruskista kiekot kauniin ruskeaksi. Mausta kiekot sormisuolalla ja mustapippurilla. Jos käytät valmista soffrittoa, lisää se ja anna kuumeta.
Kaada punaviini lihojen päälle ja anna alkoholin kiehahtaa. Lisää tomaattimurska ja hyppysellinen sokeria. Säädä hellan lämpö hellän poreilevaksi, laita kansi päälle ja anna porista hiljalleen 2,3-3 tuntia. Nämä potkat vaativat hieman pidempään, kolmen tunnin kohdalla liha ei ollut vielä aivan pehmeää. Puoli tuntia lisää hiljaista keittämistä pehmensi ilmeisesti hieman vähän vanhemman peuran potkakiekot.
Tarkista maut, lisää suolaa, pippuria tai sokeria tarpeen mukaan. Tarjoa kuumana.
Äitini teki täydellisen pyöreitä, kauniin ruskeita lihapullia, oman lihakarjan jauhelihasta. En ollut nuorena(kaan) fiksu, joten en opiskellut ajoissa Taimin lihapullien niksejä. Olen sittemmin kokeilemalla ratkaissut kauniin ruskean pinnan salaisuuden. Tarpeeksi voita ja öljyä pannulle. Miten se pulla pysyy pyöreänä? Minä saan aikaiseksi pyörykän ja kolmion välimuotoja, ihmeellisiä kartioita. Mutta se tärkein, maku on näissä pullissa kohdallaan. Hirvipullat kelpaavat vaikka juhlapöytään. Vaikka ne olekaan muodollisesti päteviä.
Hirvipullat ovat myös edullisempi tapa päästä ilmastoystävällisen riistan makuun. Tosin jotain rasvaisempaa lihaa pitää joukkoon laittaa, muuten hirvipullista tulee liian kuivia. Tällä kertaa käytin possun jauhelihan sijaan pekonia. Lue loppuun →
Kesässä ei ollut mitään isoa vikaa. Kevät tuli aikaisin ja kesällä melkein sopivasti oli lämmintä ja sateista. Viljelijä sen sijaan vuoroin teki remonttia, vuoroin kuntoutti iskiasvaivaansa, ja niiden välissä lepuutti ylikuntoa. Silloin kun hermo kesti, oli pakko priorisoida remonttia. Kitkeminen ei muutenkaan ole minun mielipuuhaani, mutta tänä kesänä kasvimaalla menestyivät vain vahvat lajit.
Citykanin makuupaikka on ilmeisesti vakiintunut, siihen ei ole kasvanut edes rikkaruohoja. Tarkkanäköiset havainnoinevat, että kuva on sipulipenkistä.
Mökkeilimme elokuussa saaristomerellä. Odotin, että sienikausi olisi alkanut siellä aikaisemmin kuin kaukana pohjoisessa eli Tampereella. Kävin pari kertaa ihailemassa mökki-isännän vinkkaaman sienimetsän sammalrinteitä ja jäkälien peittämiä kallioita. Toisella reissulla tein äkkijarrutuksen heti mökkitiellä. Tatteja näkyvissä! Hätävilkut päälle ja voitatit talteen. Onneksi keräsin, sillä varsinaisessa sienimetsässä ei ollut vieläkään kuin komeita maisemia merelle.
Tein oman kasvimaan härkäpavuista ihanaa, raikkaan vihreää sosekeittoa. Palkojen verkkainen perkaus vei tunnin telkkaria katsellessa, keiton tekeminen vartin. Ei pikaruokaa, jos alkutekijöistä lähdet liikkeelle. Valmiiksi peratuista, pakastetuista pavuista keitto syntyy nopeasti. Lue loppuun →
Grillattu pluma on mureinta ja maistuvinta pihviä pitkästä aikaa. Eikä mikään ihme, sillä tämä pluma on sekä luomua että lähellä kasvatettua pihvikarjaa. Tahlon tilan pitkätukkainen ylämaankarja käyskentelee Ylöjärvellä.
Löysin tämän harvinaisemman grillipihvin Rekon kautta. Arvostan kovasti sitä, että tuottajat ovat alkaneet tarjota muutakin kuin filettä ja patalihaa. Pluma on entrecoten edestä löytyvä murea, leveä lihas, joka sisältää sopivasti rasvaa. Pluman nimi vilahtelee useimmiten possun, etenkin Ibericon possun yhteydessä, mutta harmittavan harvoin sitä näkee pihvikarjasta. Ohjeitakaan ei suomeksi hevillä löydy. Vasta kun englanniksi etsii ribeye cap -nimellä, tulee osumia. Grillasin pluman Tahlon emännän ohjeilla, kuumalla ja nopeasti. Mausteet olivat pelkistettyjä, jotta lihan oma hyvä makuu pääsee oikeuksiinsa.
Kaiken tämän ilmastoproblematiikan keskellä olen reivannut lihansyöntiäni. Syön harvemmin, vähemmän ja parempaa. Reko on loistava systeemi, koska sen kautta voi ostaa suoraan luomulihaa tuottajalta itseltään. Välikädet jäävät pois ja tuottaja saa reilumman hinnan. Lue loppuun →
Pyhäjärven kuhaa katsellessani näin mielessäni punaista, keltaista ja vihreää. Thai-tyyppisiä mausteita kalan pinnassa antamassa väriä harmaaseen talvipäivään. Leikkasin kuhan kylkiin viillot, valelin kuhan kala- ja soijakastikkeilla ja ripottelin päälle inkivääriä, chiliä ja tuoretta korianteria. Inkivääriä vähän taputtelin kalan viiltoihin. Kala sai maustua jääkaapissa pari tuntia ennen uunissa kypsentämistä.
Kala sai ihanan kevyen ja miedon mausteisen maun tällä tavalla valmistamalla. Jos tykkäät tuhdin tulisesta, tee öljystä, kastikkeista ja mausteista tahna ja hiero sitä kalan viiltoihin ja vatsaan. Lue loppuun →
Muskottipähkinän kevyt maku soi suussa ihanan pitkään. Käytä kokonaista kuivattua muskottipähkinää, sitä aitoa ja oikeaa, raastettuna. Meinklangin vegaaninen Burgenlandwhite lisää yhdistelmään ryhdikkyyttä ja tasapainoa.
Minä tykkään lähestyä madetta mieluummin fileoimalla sen ruodottomaksi kuin keittämällä ja riipimällä lihat ruodoista. Siksi muhennus valmistuu hieman eri järjestyksessä.
Yleensä pyydän kokonaisen mateen Tampereen kauppahallin Nygrenillä. Siinä saa kaupan päälle mädit, jos löydät tiskistä mätikalan. Nygrenillä myös nyljetään made samaan hintaan (tällä kertaa kilohinta oli minusta sopiva 14 e/kg). Yleensä pyydän nahat mukaan lientä varten. Tällä kertaa unohdin. Mutta maukas liemi muhennosta varten tuli mateen ruodoista ja päästäkin.
Paljon herkkutatteja. Huippulaatuisia Ojalan tilan ylämaankarjan potkakiekkoja. Ja juuri sopivasti Kokit ja potit julkaisee blogissaan mullistavan idean: soffrittoa voi pakastaa. Italialainen kasvispohja sipulista, selleristä ja porkkanasta kuuluu osso bucon ohjeeseen. Ja se maustaa niin monta muutakin ruokaa herkullisesti. Ostan varsiselleriä oikeastaan vain soffrittoa varten, mutta pilkkominen ja hauduttaminen vie aikaa eikä kasvisseosta tule tehtyä arkena. Löydän varsisellerin jääkaappini vihanneslaatikon perukoilta ihan liian usein pilaantuneena.
Päätin heti tehdä kunnon satsin soffrittoa, osa osso bucoille ja loput pikkupusseissa pakkaseen. Mutta korillinen herkkutatteja. Löysin italialaisesta ohjeesta vahvistustusta herkkutatin ja osso bucon yhdistämiseen. Se kuitenkin tehtiin tomaatilla ja punaviinilla. Makustelin lisää ajatusta, mutta mieleni ei tehnyt punaista osso bucoa herkkutateilla. Päätin mennä bianco -linjalla, milanolaiseen tyyliin. Korvasin makumaailmassa vain gremolatan herkkutateilla.
Ihana sienisyksy! Olen löytänyt mustatorvisieniäkin useammalla keikalla, joten pääsin kokeilemaan uudelleen jauhelihapihvien maustamista torvisienillä. Mustatorvisienet ovat vahvan makuisia ja oikea mittasuhde on tärkeä. Paistoin taikinasta koepalan ja onneksi paistoinkin.
Sieniä oli oikeassa suhteessa, mutta taikinani oli aivan liian suolaista. Mikähän mun suolakädelle on tapahtunut? Tätä lahjakkuutta on nyt sattunut pari kertaa. Tällä kertaa sotkin kaksi omaa ohjettani. Hirvipihveissä käytän soijakastiketta, vasikan jauhelihasta tehdyissä sormisuolaa.
Jatkoin hätäpäissäni taikinaa kermalla, ja vastapainoksi lisäsin vähän korppujauhoja ja kuivattua sipulia. Lopputuloksesta oli oikein maukas. Torvisieniä olisi voinut olla jopa vähän enemmänkin, mutta vain vähäsen. Olen aiemmin onnistunut tekemään pihveistä liian torvisienisen makuista, tosin kuivatuista torvisienistä. Lue loppuun →
Oranssit leppärouskut ovat niin herkullisia, että niistä tehtyä soppaa kutsutaan kuningattaren keitoksi. Jos löydät muutamankin napakan, madottoman leppärouskun, saat keittoainekset. Maustoin keiton itse keitetyllä herkkutattiliemellä. Kananmunan keltuaisen lisääminen lopussa keittoon kohottaa sopan lopullisesti kuninkaalliselle tasolle.
Nämä ei ole niitä leppärouskuja, joiden perässä täräytin reiteni juoksusienessä. Sattui pirusti kun astuin ojaan joka oli 15 senttiä syvempi kuin luulin. Säikähdin, tässäkö meni syksyn sienireissut, juokseminen, tryffelöinti? Keräsin reisilihakseni kouralla kiinni ja linkutin puoli kilometriä autolle. Leppärouskut pussissa toisessa kädessä, tietysti. Koirat hiukka tiukan käskyn alla.
Onneksi selvisin säikähdyksellä, fysioterapialla ja levolla. Viikon päästä jo olin seuraavia leppärouskuja poimimassa. Napakoita, ihanan oransseja.
Sienipaljouden keskellä vain siivosin leppärouskut, pilkoin ja keitin paistinpannulla nopeasti nesteet pois ja tyrkkäsin jääkaappiin. Herkkutattiruuhkan jälkeen muistin leppärouskut ja nuuhkin mitä niille kuuluu. Hyvin olivat säilyneet ja maistuivat raikkailta. Lue loppuun →
Kaverini Tarja tietää ihan parhaat tattimestat! Kävimme tatissa ja tulimme onnellisena pois. Tarja keräsi pienet sievät, sen mitä kuivuriin mahtuu. Minä keräsin huumassa vähänkin kelvot tatit, yhteensä 11 kiloa männynherkkutatteja. Kaksi koria kukkurallaan ja vielä yksi iso muovipussillinen. Kädet venyivät kasseja kantaessa. Oi ihanaa tattihurmosta!
Pitkän tattireissun jälkeen kotona odotti tattien säilöntäshouvi. Onneksi putsasin suurimman osan tateista metsässä. Lajittelin: kivitatit kuivattavaksi, hyvät tatit pilkottavaksi ja kokoon keitettäväksi. Ja huonommat mutta vielä kelvot tattiliemeen. Ja hyvien tattien huonommat pillit. Liemi on todellista Hävikistä herkuksi -touhua!
Osa tateista meni toravannahkakauppoihin, vaihdoin ihaniin kantarelleihin, suuret kiitokset!).
Keitin kattilatolkulla tatteja pakastimeen. Kolme 10 litran kattilallista tattilientä, kokoon keittäen varovasti, kunnes liemen voi pakastaa jääpalakuutioina. Kokeilin myös tattien kuivaamista kylppärin lattialämmityksen päällä (toimii muuten hyvin, vaikkei ekologisin keino kenties olekaan).
Kun seuraavana päivänä kaatelin kokoon keitettyä, yön yli jäähtynyttä herkkutattilientä jääpalamuotteihin, sain toisen neronleimauksen – kiintiöni oivalluksista on varmaan käytetty pitkäksi aikaa. Päätin keittää polentan herkkutattiliemessä. Ei tietysti siinä tiukassa, vaan laimennetussa liemessä (olisin tietysti voinut keksiä ajatuksen aiemminkin, niin ei olisi kokoonkeitettyä lientä laimentaa). Oi, että tuli ihanaa polentaa!
Jos haluat tehdä karitsaa ja herkkutatteja vuoristopaimenen tapaan, varaa 1,5 tuntia padan kypsymiseen. Polentan tekemiseen menee reilu vartti, paitsi jos haluat leikattavaa polentaa (sitten varaa tunti, pari jäähdyttämiseen ennen leikkausta ja paistamista).
Syyssesonki. Syksyiset raaka-aineet ja pimeän ajan ruokakuvat, kirkasvalolampun kajossa.
Joskus kuuluu vain klang kun viini ja ruoka osuvat yksiin täydellisesti. Tällä kertaa kuului Meinklang.
Pieniä mustekaloja, kirpeää paistettua salaattipohjaa, punajuuria, sipulia ja valkosipulia. En olisi kyllä hoksannut yhdistää punajuurta ja mustekalaa, mutta sehän on taivaallinen yhdistelmä. Klang! Lasillinen itävaltalaista Gruner Veltlingeriä oheen. Klang! Meinklang!
Myönnän että odottanut tältä ruualta paljoakaan, semmoinen sukellus tuntemattomaan se oli. Yhteensattumien summa ja seuraus. Etsin ohjetta mustekalalle, tällä kertaa miniseepioille. Italiankielinen keittokirjani Il Ricettario di Pesce avasi maailman. Seppie in zimino, mustekalaa punajuuren ja vihreiden kasvisten kanssa. Etsin verkosta lisää asiasta. Kävi ilmi, että in zimino tarkoittaa laajaa erilaisten ohjeiden kattokäsitettä. Seepia, kalmari, mustekala käy, vihreitä lehtiä voi vaihdella. Oleellista on punajuuren ja mustekalan ja vihreiden lehtien yhdistäminen. Kuulostaa oudolta, eikö? Juuri siksi oli pakko kokeilla. Lue loppuun →
Mitä ruokaa tekisin kun on hyvä syy avata samppanjapullo? Herkkutattikaudella? Vastaus on selvä: tattirisottoa speltistä ja kampasimpukoita! Lue loppuun →
Kasvimaallani on kahdeksan kesäkurpitsaa, mutta ne eivät ole onneksi vielä intoutuneet tolkuttomaan sadon tuottamiseen. Vielä olen pystynyt kuluttamaan ja lahjoittamaan sadon ilman isompaa epätoivoa. Keltaiset kesäkurpitsat ovat tänä vuonna olleet erityisen maukkaita. Kokeilin raastaa tsatsikiin kurpitsaa ja sehän maistui mainiolta, etenkin kuin laitoin mukaan kesäkurpitsan kukkaa. Tsatsikin kanssa söin ihania minttuisia kreikkalaisia lihapullia karitsan jauhelihasta. Lue loppuun →
Olin säästänyt pakastimessa Rekosta ostamaani luomukaritsan kylkeä grilliin. Olin jotenkin siinä uskossa, että Wiljakan tilan karitsapalat olisivat kylkiluita, mutta paketissakin luki ihan karitsan kylki. My bad. Luiden lisäksi päällä oli lihaa ja kohtuullisesti talia.
Minulla on – kuten olen ennenkin kertonut – tapana lähestyä uutta raaka-ainetta mahdollisimman yksinkertaisesti. Italialaisittain, sanoisin. Vähän öljyä, yrttejä ja suolaa. Onneksi tein niin, sillä kylkipaloista tuli näin ihan hillittömän hyviä. Lue loppuun →
Vyötimme juhannuksena kupeet whiskyllä Kari Aihisen ohjeen mukaan. Grilliin sujahtikin kuvetta parhaasta päästä, Rekosta ostamaani Ojalan tilan Highland-karjan kuvetta.
Flank steak eli bavette eli naudan kuve vaatii kuumat hiilet, mutta muuten se on helppoa grillattavaa. Hieroin kuivamausteet ja keittelin whiskysoosin glaseerausta varten edellisenä päivänä. Juhannusaattona vain grillailtiin ja chillailtiin. Aikataulukin oli passeli, sadekuuro iski vasta sitten kun kuve oli sopivan kypsää ja kasviksetkin valmiit. Rotukarjan kuve oli muuten hirmuisen hyvää, meidän kaikkien mielestä! Lue loppuun →
Kevään kuivuus verotti parsasatoa, vaikka toisaalta sesonki tuntuu tänä vuonna kestäneen pitkään. Maistoin toukokuun Riesling- ja Spätburgunder -kierroksella Deli1909:ssä ihanaa smetanaista kananmunakastiketta. Ilmeisesti kananmunakastike on ihan klassikko, mutta minun ruokaradaarini ei vain ole vain sen kohdalla värähtänyt aiemmin. On se hyvä, ettei tässä maailmassa ole vielä kaikkea maistanut, saati kokannut (tai kokenut).
Smetana on muuten ihan must tähän, kokeilin ranskankermaa ja kermaviiliä (jopa majoneesilla jatkettuna). Ei maistu niin hyvälle kuin täyssmetanaan tehtynä. Lue loppuun →
Luomukaritsan ulkofile suli suuhun. Pehmeää ja niin maukasta! En yleensä näin innostu luuttomista lihanpaloista, fileistä, koska niistä puuttuu se oleellinen. Vähän vaisuja. Mutta Wiljakkalan tilan luomukaritsan ulkofileessä on mukana ihana maku!
Ostin ennen pääsiäistä Rekosta satsin Wiljakkalan luomukaritsaa ja säästin ulkofilepaketista puolet grillikaudelle. Pakastettu karitsapaketti oli näppärästi pakattu niin, että sen pystyi helposti puolittamaan. Arvostan! Lue loppuun →
Tarjosin vieraille karitsan ulkofileitä. Poimin karitsoille marinadin ja sitruuna-mascarponekastikkeen Pullon henki -blogista. Wiljakkalan tilan luomukaritsan ostin Reko-piirin kautta. Candiallen Chianti Classico soi kauniisti yksiin karitsan ja kastikkeen kanssa. Luomu lähiruoka toivottavasti tasapainottaa universumia sen verran että maapallon ekologinen tila kestää ruokaviinin Toscanasta. Nämä mietteet vuoden 2018 kansallisena ylikulutuspäivänä, jolloin Suomessa saavutettiin vuotuisen kulutuksen limiitti. Tästä lähtien loppuvuosi eletään sitten ekologisesti velaksi. Lue loppuun →
Pakastimessani oli outo lintu. Pienellä etsivätyöllä selvitin, että se oli Rekosta ostamani kokonainen fasaani. En muuten enää koskaan laita pakkaseen mitään ilman selvää merkintää mitä aines on, luottaen olemattomaan muistiini.
Harjoittelin siis kokonaisen linnun fileointia. Onnistuinkin yli odotusten: sain fileoitua rintafileen ja sisäfileen. Ehkä. Onko linnuilla sisäfile? Anyways, paistoin fileet ja koivet erikseen ja tein niille ihanan karpalokastikkeen. Burgundilaisen viinin kanssa aivan täydellinen kolmikko! Lue loppuun →
Joudun taas vaihteeksi pyörtämään sanani. Olen täälläkin väittänyt, että en tykkää maitoisesta madekeitosta. Minähän siis teen vain kirkasta matikkasoppaa! Ensimmäisen kansallisen kalakeittopäivän kunniaksi poistuin kuitenkin mukavuusalueeltani ja sain aikaan aivan mahtavaa keittoa. Oivalsin miksi se perinteinen maitopohjainen keitto on herkullisen maineessa.
Osaset osuivat kohdalleen: oikein maukas liemipohja lohen perkeistä, sopivan rasvainen maito, tuore made. Ja tilli, jota yleensä välttelen. Kyllä tuore tilli vaan kuuluu maitoiseen madesoppaan!
Kauppahallissa oli kaksi pikkumatikkaa, jotka olivat nousseet verkoista Pyhäjärvestä samana aamuna. Verkkoja nostaessa muuten tuntee jo 20 metrin päästä, jos saaliina on made. Sen verran vahva luikertaja se on. Nyt omat verkot ovat kuitenkin olleet muutaman vuoden talviteloilla, mutta onneksi on Tampereella on kauppahalli. Ostin Nygreniltä myös lohenperkeet liemiaineksiksi (3,5 e/kg).
Koska mateet olivat pieniä, lähestyin mateita eri tavalla kuin yleensä. Ruodottomaksi fileoimisen sijaan keitin kalat kokonaisena kypsäksi kalaliemessä ja erottelin haarukalla lihat ruodoista. Melkein väittäisin, että ruodottomaksi fileointi on helpompaa ja nopeampaa. Ehkä ahkera fileointiharjoittelu kantaa satoa. Haarukointiharjoittelua pitää tehdä lisää.
Ripaus tryffeliä 