Me Gusta: appelsiinillä maustettu katkarapukastike oli reissun hauskimpia löytöjä.
Bolognalainen ruoka tunnetaan tuhtina maalaisruokana. Kaupunkia kutsutaan sekä Italian ruokapääkaupungiksi että La Grassaksi, rasvaisuuteen viitaten. Ravintoloista löytyi innoittavia elämyksiä ja uusia kokeiltavia kotikeittiöön – ja jokunen huti. Etenkin Bolognasta poimittuja uusia latva-artisokkaohjeita tulen kirjoittamaan blogiin.
Vieraasta kaupungista hyvien, omaan makuun sopivien ravintoloiden löytäminen on aina mukava, mutta työläs rasti. Vertailen netistä Michelinin BIB eli paras hintalaatu-suhde -suositukset, Tripadvisorin ja Lonely Planetin sivut. Italian osalta luetaan Gambero Rossoa ja viinikirjojen osoitteita. Tuttujen ja paikallisten suositukset painavat paljon valinnoissa.
Jos teillä on tiedossa ruokamatkailijoille hyviä lähteitä, pistäkäähän kommentteihin tulemaan!
Leikkelekuuluisuudet lautasella
Me Gusta: italialaiseen tapaan ragu ainoastaan maustaa pastan.
Alkuruokina on pakko tietysti päästä maistamaan paikallisia tuoreita leikkeitä. Parman kinkku, mortadella, salami ja culatello tarjotaan yleensä sellaisenaan, ilman lisukkeita. Parman kinkkuakin korkeammalle arvostettua San Danielen kinkkua pääsee maistamaan ainakin Pane vino e San Daniele -viinibaareissa.
Bologna tunnetaan tagliatelle al ragusta, tortellini al brodosta, lasagne al ragusta. Nimikkoruokia tarjoilijat tyrkyttävät kyllästymiseenkin saakka turisteiksi tunnistetuille. Harvinaisempi paikallinen pastaerikoisuus on passatelli. Pastan valmistamiseen käytetään poikkeuksellisesti leivänmuruja. Muruista tehdään kananmunan ja parmesaanin kanssa taikina, joka puristetaan sitten perunapuristimen läpi paksuiksi pötkylöiksi.
Tuhtia talviruokaa
Tuhtia tuoremakkaraa saa vanhan keskustan ulkopuolella olevassa työläistrattoriassa, jonne paikallinen tryffelinetsijä Marco meidät ystävällisesti opasti. (Grazie, Marco!). Trattoria La Sosta oli tullessamme tupaten täynnä, joten jouduimme odottelemaan lumisella terassilla paikkojen vapautumista – hyvä merkki.
Trattoria dad Biassanot: herkullisen ylikypsäksi haudutettua vuohen selkää.
Pasta e fagioli eli soseutetuista pavuista ja pastasta tehty keitto oli maukas, mutta tuhti. Samoin uunissa kypsennetty halkaistu salsiccia oli mausteinen ja herkullinen.
Sergheiltä odotimme paljon, sillä sitä olivat suositelleet sekä paikalliset ja mm. Tripadvisor ja uusin Gambero rosso. Ylikypsäksi haudutettu helmikanan luullinen rinta muistutti koostumukseltaan enemmän ankankoipiconfittia, mutta oli aivan liian kuivaa, eikä kaniannoksetkaan ilahduttaneet. Olisiko osunut huono päivä vai ravintolalla parhaat päivät takanapäin? Ulko-ovi oli suositustarroja täynnä, mutta ruoka ei yltänyt perustrattorian tasolle.
Serhgein naapuritrattoriaan osuimme sattumalta lounaalle, mutta klassikkoneuvoa noudattaen: mene sinne missä on paljon paikallisia. Viikon ehdottomasti onnistunein liha-annos oli Trattoria dal Biassanotin vuohi. Vuohi oli aivan taivaallista: mehevää, ylikypsää, mureaa ja kevyttä hitaasti haudutettua vuohen selkää. Muutenkin ateriakokonaisuus oli onnistunut: pastaa puretulla salsiccialla ja talvikurpitsalla täytettyä tortellia sekä mustatryffelipastaa ja parasta lasagnea ikinä. Ehkä reissun paras viini-ruokayhdistelmäkin löytyi täältä: Nonno Ricon Sangiovese.
Tortellien pyöritys oli täydessä käynnissä pöytämme vieressä avokeittiössä. Nonna, isoäiti pyöräytti tortellinit muotoonsa. Kokki Maria Christina antoi Youtube-videon linkin kun kävin kuvamaassa puuhaa.
Appelsiinikastiketta katkaravuille
Parhaan äyriäiselämyksen tuotti Ristorante Pizzeria Me Gusta. Alkupalaksi tuoreita sydänsimpukoita vongole veraci, kalamari-mustekalaa sekä katkaravun pyrstöjä tomaattikastikkeessa. Ohessa tietysti tuoretta ja paahdettua leipää, jolla kastikkeen voi kaapia suuhunsa. Täydellisiä!
Reissun paras pasta: ohuita linguineja, appelsiinin kuorta raastettuna ja ehkä myös tuoreen appelsiinin mehua tilkassa kermaa ja ravun pyrstöjä. Appelsiinin makeus ja rapujen oma makeus toimivat kauniisti yksiin. Me Gustassa oli myös reissun paras tagliatelle al ragu.
Kalalinjalla jatkoimme myös reissun ainoassa fine dining -paikassa. Ristorante Cesarinan tarjoilijoiden puvut ja mirrit kaulassa vähän kangistivat tunnelmaa, mutta ruoka oli hyvää – ehkei kuitenkaan hintansa väärti. Varastettavin resepti oli antipastoissa: neljän latva-artisokan valikoima: uppopaistettu pieni latvis, salaatti tuoreista latviksista parmesaanista tehdyssä kupposessa, flan -kakku, lämpimän crostini -leivän päällä pieni keitetty puolikas
Hietasimpukkaspagetti oli maukas, samoin vartaassa grillattu kalmari-katkarapuyhdistelmä ja uppopaistetut merenelävät. Suurin pettymys oli secondona merikrotin pyrstö. Kuivaa, mautonta, ajatuksetonta.
Danion vasikkaparka, purkkiparsalla höystetty vaikka parsa-aika oli jo eteläisessä Italiassa alkanut.
Dal Biassanot: La Nonna pöyräyttää kokemuksella tortellinit talvikurpitsatäytteellä.
Jos merikrotti oli pettymys, toinen huti oli Trattoria Danion listalla herkulliselle kuulostanut vasikkaa parsalla. Vasikkaparka oli hukutettu valkoiseen kastikkeeseen ja vetisiin purkkiparsoihin. Trattoria Daniota ei voi juuri suositella, vaikka lihavalikoima olikin laaja, aina biisonista hevoseen.
Tänne palataan: Osteria Broccaindosso
Osteria Broccaindosso kuuluu niihin ravintoloihin, jonne täytyy palata. Hyvää, yksinkertaista perusruokaa hyvin valmistettuna ja hinta-laatusuhde takuulla kohdallaan. Kun kysyy listaa, tarjoilija osoittaa itseään ja sanoo ylpeänä: minä olen lista!
Ilman tilausta pöytään tuotiin antipastoksi leipää ja herkullista parmankinkkua, mehevää ja melkeinpä parasta parmalaista koko reissulla. Yhteiseksi alkupalaksi valitsimme munakoisoa parmesaanilla, paistettu uunissa tomaattikastikkeessa ja parmesaanissa – mehevää, maukasta ja kevyttä. Miten sen osaisi noin tehdä? Sitkeistä kokeiluista huolimatta ikuinen mysteeri!?
Lihat jätettiin väliin, koska olimme lounaalla. Pastat olivat yksinkertaisia ja tasapainoisia. Talossa tehty ohut tagliatelle, voita, vähän valkosipulia ja Parman kinkkua pieninä paloina, ja pinnalle vasta raastettua parmesaania. Spagettia, pieninä lohkoina kypsennettyä radicciota (punasalaattia), oliiviöljyä ja parmesaania. Kolmannelle passatelli, voissa paistettua latva-artisokkaa ja parmesaania. Ja lopuksi, ihan vaan kahvitilauksen kaveriksi talon tarjoamana äärettömän rikkaan ja (rasvaisen) makuista mascarponea ja suklaakakunpalasia. Hinta viineineen oli 60 euroa kolmelle.
Täältä voisi viedä mukaansa kotiin kokin kaikkine ohjeineen. Tai edes tuon passatelliohjeen, koska kuivunut leipä on ikuinen ongelma…
Osteria Broccaindosso: passatelli ja artisokkaa.
Broccaindosso: talon tarjoamaa suklaakakkua ja mascarponea.
Ruokamatkailijan lähteitä verkossa:
Gambero Rosso (kirjat)
Bolognalla on muuten poikkeuksellisen hyvät matkailusivut, josta löytyy ravintoloita, kauppoja, ja tietysti nähtävyydet.
Postaus Bolognan viineistä löytyy täältä.
Katsaus siihen mitä itse kokattiin herkkukortteleiden ostoksista löytyy täältä: Bolognan herkkukortteleissa ruokaostoksilla: kaniinia, latva-artisokkaa, kyyhkystä…
Ripaus tryffeliä 
12.3.2013 12:38
Meillä käytetään Michelinin lisäksi Gault Millau:n oppaita. Ainakin Ranskassa jälkimmäinen opus on oiva valinta, Sveitsissä sillä ei ollut niin hirveästi käyttöä (lähinnä siksi kun ravintolassa syöminen on siellä niin tajuttoman hintaista).
12.3.2013 13:09
Kiitti vinkistä, tuo näyttääkin kiinnostavalta! Ranskassa on Routardit kanssa hyviä, paitsi ilman ranskan kielen opintoja vähän arvailun varaan menee… tytär jaksaa muistuttaa siansorkista, joita sai eteensä kun piti olla lapaa. Ja Melon au Port ei ollut meloonia sataman tapaan vaan portviinissä :D.
12.3.2013 20:49
Olipa kiva lukea ruokaretkestä harmillisen vieraaksi jääneeseen Bolognaan!
12.3.2013 21:14
Hei Toinen jalka! Missä päin Italiaa olet kulkenut? Täällä ollaan myös vähän sinne päin kallellaan, niin kuin varmaan meidän resepteistä huomaa… lueskelin juuri sun pohdiskelua naistenpäivästä ja italiaisista naisista, tuo problematiikka on joskus myös käynyt mielessä.
Olisi kiva joskus päästä hetkeksi asumaan italialaisen viikunapuun alle… yksi kyläkin olisi mielessä, siinä on vastakkain maailman paras lihakauppa ja aika kiva kalakauppa – onkos se jo riittävä peruste valita tukikohta?
12.3.2013 21:25
Omat tieni ovat pääasiassa vieneet aina Roomaan, muut seudut ovat jääneet aika lailla lomalaisen pintaraapaisuiksi. Italiassa on kyllä matkaajalla tekemistä ihan mummoksi saakka, onnekkaasti kun ovat saaneet yhteen maahan mahdutettua kaiken lumisista vuorista trooppisiin vesiin. Ja sitten se ruoka.. Juu, kun löydätte sen oman mökin ja oman luotettavan macellaion ja vihanneskauppiaan ja vakibaarin, niin eiköhän niillä jo ihan kivasti pärjää!
12.3.2013 21:44
Rooma! Sitä varten pitäisi joskus vyöttää kupeet ja lähteä koluamaan! Oletko kirjoittanut suosikkipaikoistasi Roomassa?
Me ollaan koluttu enemmän maaseutuja ja viiniseutuja Toscanasta pohjoiseen. Siinä maassa tosiaan riittää ruokakulttuureja ja hyviä trattorioita! Mutta kyllä sitä huteja tulee vaikka kuinka kaivelisi etukäteen…
13.3.2013 13:15
Hyvin vähän olen Rooman matkavinkkejä vielä kirjannut (Italia on niin pohjaton sammio!), mutta kyllä niitäkin on suunnitemissa. Saa myös kysyä, vinkkaan mielelläni ihan täsmänä! Ensi kesänä olisi tarkoitus tehdä pieni Pohjois-Italian turnee ja täytyykin sitä silmällä pitäen tsekkailla tarkasti teidän vinkkejä, jos saisi niitä harmittavia huteja minimoitua! ..Ja sitä rasitusta, kun ei uskalla mistään ovesta käydä peläten että vielä parempi ruoka menee sivu suun..